Onko nymfomania tarua?
En ole ikinä tavannut tai edes kuullut yhdestäkään naisesta joka olisi jatkuvasti halukas, jopa haitaksi asti. Taitaa olla enemmän yksisarvistarua kuin todellisuutta. Todistakaa toki ajatukseni vääräksi. Ja jatkuvati runkkaavia teinipoikia ei lasketa nymfomaaneiksi vaan ihan normaaleiksi :)
Kommentit (122)
No minä olen nainen ja aina halukas. Seksiä jokainen päivä, ja haluan useastikin, mutta eihän mies jaksa niin paljon...onneksi hän osaa muutoinminut tyydyttää ja monasti päivässä, myös satisfyeriä käytän päivittäin monta kertaa.
Kova on libido, en tiedä siitä olenko nymfo vai mikä. En varmaan ainakaan keskiverto?
Enkä nuorikaan, lapset jo omillaan. Aina ollut samanlainen, onneksi mies samaa sorttia.
No itsellä on vielä näin reilu nelikymppisenä teinipojan halut ja seksi mielessä häiriöksi asti mutta siihen kyllä vaikuttaa kovasti uusi (vuoden vanha) suhde jossa saan todella tyydyttävää seksiä, siitä tulee ikäänkuin kierre.
Jos en ole suhteessa tai ketään ihastusta mielestä tilanne on vähän parempi mutta kyllä tässä jonkinsortin nymfoksi itsensä tuntee, pakko ottaa nuorempia miehiä että jaksaa mun kanssa.
Raskaudet/imetysajat oli vähän rauhallisempaa. Muuten tällaista jostain 13-14 vuotiaasta asti
Yhden olen tuntenut. Pieni nainen työkaverina oli heti valmis, kun illanvietossa puheet vähän lipsahti navan alle. Ei paljon kysellyt vaan vei ja ratsasti minulla toistakymmentä orgasmia. Kyllä siinä vehkeet aristi seuraavana päivänä, mutta uudelleen vaan hommiin halusi päästä, vaikka oma mies oli kotona odottamassa.
Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs sen kissan ulos päästämisen kanssa kävi?
Tiedän yhden tapauksen kun kaveri seurusteli sellaisen kanssa. Vaikka touhusivat ja nainen sai, niin ei tyydyttynyt kuitenkaan, vaan aina piti saada lisää ja lisää.
Vaimoni tykkäsi seksin harrastamisesta kovasti,kun aloimme seurustelemaan 17 vuotiaina,niin kuin minäkin,vuoden päästä avioidumme,ja hänen seksihalunsa alkoivat pikkuhiljaa hiipua,olemme saaneet yhdessä3 lasta,ja elämämme on muutoin ihan hyvää,mutta sitä naisen halua kaipaisin vielä keskiikäisenäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden olen tuntenut. Pieni nainen työkaverina oli heti valmis, kun illanvietossa puheet vähän lipsahti navan alle. Ei paljon kysellyt vaan vei ja ratsasti minulla toistakymmentä orgasmia. Kyllä siinä vehkeet aristi seuraavana päivänä, mutta uudelleen vaan hommiin halusi päästä, vaikka oma mies oli kotona odottamassa.
Mitenkäs sen kissan ulos päästämisen kanssa kävi?
Ja sää luulet että kissavitsi se paranee vaan kun sen on laittanut palstalle tuhanteen kertaan? Kyllä me tiedetään jo että sulla on niin tapahtumaköyhä elämä, ettet pysty kuvittelemaankaan, että edes jollekin muulle voisi tapahtua jotain mitä sinulle ei. Eipä kannattane alleviivata sitä oikeastaan enempää.
Joillain on vaan kova libido. FWB oli aikoinaan semmonen, helposti jopa 5 kertaa 12h aikana.
Luulisin, että prostituuteissa näitä nymfoja on. Ei kai sitä työtä muuten jaksaisi tehdä. Onhan se asiakkaallekin mieluisampaa, jos nainen on halukas ja kiimassa eikä vaan teeskentele ja pelkkä raha mielessä.
Nymfomania, nykyiseltä nimitykseltään hyperseksuaalisuus ei tarkoita korkeaa libidoa, tai vain sitä että henkilö haluaa harrastaa keskivertoa enemmän seksiä.
Hyperseksuaalisuus liittyy useim muihin mt-sairauksiin, ja hyperseksuaalisuudesta kärsivä ihminen ei kykene tyydyttymään henkisellä tasolla, vaikka fyysisesti orgasmin saisikin. Tämä johtaa jatkuvaan tyydyttymättömyyden tilaan, ja seksin harrastamisesta tulee pakkomielle. Tämä ei siis ole pelkkä halu, toive, korkea libido, tai muu vastaava luonteenpiirre. Kyseessä sairaudeksi luokiteltava häiriö aivoissa, jota sairastavat kärsivät itsekin tilastaan.

Kuvittelet siis, että nainen joka ottaa minkävaan miehen panemaan kanssaan, on himoissaa ja kiimassa tähän mieheen? Ja että saa vielä jotain iloakin. Kun ei normaalit naisetkaan saa omankaan miehensä kanssa.
Minkä ikäinen olet? Apua...

No kyllä siinä joku kiima ja kiinnostus panemiseen pitää olla, että noita hommia lähtee tekemään. Toki on myös paritettuja, jotka ilman tahtoaan h uoraa mutta ei kukaan suomalainen prostistuutti ainakaan pakotettuna hommia tee.
Luulen että sellaisia on mutta hyvin hyvin harvassa. Ehkä yksi henkilö per 100 000 asukasta.
No tuolla otannalla Suomestakin löytynee abauttiarallaa 50 henkeä.
Ilmankos ei ole kohdalle sattunut.
No ei ole sattunut lottovoittoakaan ja silti lottomiljonäärejäkin Suomesta löytyy.
Onnea teille jotka saatte nauttia nymfomaanin kyydistä.
Kelpaisi minullekin ja varmaan aika monelle muullekin.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sellaisia on mutta hyvin hyvin harvassa. Ehkä yksi henkilö per 100 000 asukasta.
No tuolla otannalla Suomestakin löytynee abauttiarallaa 50 henkeä.
Ilmankos ei ole kohdalle sattunut.
No ei ole sattunut lottovoittoakaan ja silti lottomiljonäärejäkin Suomesta löytyy.Onnea teille jotka saatte nauttia nymfomaanin kyydistä.

Se että sinä luulet, ei ole kovin vankka pohja olettamuksille. Lopeta luuleminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että sellaisia on mutta hyvin hyvin harvassa. Ehkä yksi henkilö per 100 000 asukasta.
No tuolla otannalla Suomestakin löytynee abauttiarallaa 50 henkeä.
Ilmankos ei ole kohdalle sattunut.
No ei ole sattunut lottovoittoakaan ja silti lottomiljonäärejäkin Suomesta löytyy.Onnea teille jotka saatte nauttia nymfomaanin kyydistä.
Kelpaisi minullekin ja varmaan aika monelle muullekin.Se että sinä luulet, ei ole kovin vankka pohja olettamuksille. Lopeta luuleminen.
Tämä ei ole luulemista vaan tutkimukseen perustuvaa faktatietoa. Suomessa on tasan 79 kpl nymfomaaniksi luokiteltua naista. Vielä maaliskuussa oli 80 naista mutta sitten se Ylivieskalainen 41 vuotias C kupin omaava blondi sairastui koronaan ja jälkitautina menetti kiinnostuksensa seksiin.
Siinä sinulle viisastelija faktatietoa.
en tuosta (ylläolevasta) 'ylivieksan nymfosta' niin tiedä.
vain siitä yhdestä naisesta kvlan suunnasta, jota itse trel asuessa tapailin. ekalla kerralla, ei maininnut mitään muista miehistä.
siinä syksyn vaihtuessa talvenpuolelle kun nähtiin oli hän kertomansa mukaan oli ollut n.70miehen kanssa.
Näin häntä vielä yhden kerran seuraavana keväänä ennen kesää silloin hän sanoi olleensa noin,150 miehen kanssa.
itse päättelin tästä ettei kannata panostaa tähän nymfotapaukseen sen ahkerammin. sen kuitenkin hänen olevan kun ei tuo nuoren naisen panovimma miltään normaalilta edes minusta kuulostanut.
Vierailija kirjoitti:
Nymfomania, nykyiseltä nimitykseltään hyperseksuaalisuus ei tarkoita korkeaa libidoa, tai vain sitä että henkilö haluaa harrastaa keskivertoa enemmän seksiä.
Hyperseksuaalisuus liittyy useim muihin mt-sairauksiin, ja hyperseksuaalisuudesta kärsivä ihminen ei kykene tyydyttymään henkisellä tasolla, vaikka fyysisesti orgasmin saisikin. Tämä johtaa jatkuvaan tyydyttymättömyyden tilaan, ja seksin harrastamisesta tulee pakkomielle. Tämä ei siis ole pelkkä halu, toive, korkea libido, tai muu vastaava luonteenpiirre. Kyseessä sairaudeksi luokiteltava häiriö aivoissa, jota sairastavat kärsivät itsekin tilastaan.
Nymfomanian nykyinen nimi on seksiriippuvaisuus. Kyseessä on siis mt-häiriö, mukana on usein myös muita mt-häiriöitä ja riippuvuuksia. Seksin harrastaminen ei tuota tuolloin mielihyvää, vaan häpeää. Ihminen ylittää tahtomattaan omia rajojaan ja harrastaa riskiseksiä, kumppaneita on paljon.

Samaa mieltä. Mitä tulee muutamiin omakohtaisiin tavattuihin naisiin. Eivät toimi ja käytäydy millään lailla (terveillä, sallituilla 'hyvän maun' mukaisilla) rajoilla. Täysin yli-lyöntiä koko seksuaalinen toiminta. Ajattelin sulloin jo: jotain 'sairasta' ihmisessä täytyy olla? Kun noin holtittomasti käyttäytyy. Täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa tässä asiassa: seksiriippuvuutta häpeän sierämiseksi.
Mutta olisihan tuollainen nymfomaani tai seksiriippuvainen tai yliseksuaalinen nainen millä nimellä sitä kutsutaankaan mukava edes kerran elämässään tavata.
Nainen joka nauttisi siitä että hän saa ja eikä se homma loppuisi yhteen kertaan vaan sitä jatkuisi ja jatkuisi.
Olen lukenut miehistä jotka ovat tällaisen tavanneet että parin kolmen tunnin session jälkeen seksi ei enää ole mukavaa ja uskon sen, mutta silti olisi mukava päästä kokemaan ja näkemään tuollainen nainen.
Ei vaan valitettavasti taida koskaan kohdalle sattua. Varsinkin kun elän parisuhteessa enkä muutenkaan laukkaa vieraissa.
Nymfoista ei puhu muut kuin jonne-boyt