Kuinka epänormaali olen? Onko mahdollista löytää sielunkumppaneita?

Olen yli 40-vuotias opettaja. Viikonoppuna törmäsin taas yhteen ongelmaan, joka tuntuu vain pahenevan vuosien mittaan. Olimme porukalla syömässä kavereiden luona ja tunsin oloni täysin ulkopuoliseksi. Illan mittaan pöytäseurassa käytiin läpi mm. nykymusiikkia, -elokuvataidetta ja -teatteria, joista en näköjään tiedä yhtään mitään. Seurueeseen kuului vain korkeasti koulutettuja (itsekin kyllä kuulun heihin) ja kaikki muut tunsivat samat jutut ja pystyivät keskustelemaan niistä suvereenisti - myös mieheni.

Itse en vaan jaksa seurata mitään, koska en kuuntele musiikkia ja elokuvia katson enää vain melko harvoin, vaikka nuorena kävin katsomassa melkein kaikki elokuva-arkiston leffat. Oikeastaan lähes kaikki nykykulttuuri tuntuu minusta vain tylsältä ajanhaaskaukselta. Tykkään todella harvoista jutuista, mutta kuten sanoin, toisaalta en myöskään seuraa kaikkea mitä kulttuurin saralla tapahtuu ja ehkä jotkut hyvät jutut menevät minulta ohi.. Esim. juuri nyt meneillään olevat Cannesin festivaalit eivät kiinnosta minua enää pätkääkään, mutta en oikein osaa sanoa miksi. Kaikki tuntuu vaan niin turhalta löpinältä.

Minua kiinnostaa nykyään lähinnä vain kovin arkipäiväiset asiat: luonto, lapset, hyvä ruoka, työni ja oppilaani. Lisäksi seuraan uutisia liiankin kanssa, ja ehkä nykyinen maailmantilanne osaltaan vaikuttaa siihen, että jonkun taiteilijan sielunmaailmaan tutustuminen tuntuu kovin vähäpätöiseltä asialta siihen verrattuna, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu: kaupunkien tuhoamisen, ihmisten tappamisen, kiduttamisen ja raiskauksien ajatteleminen saavat minut itkun partaalle. Toisaalta tämä kulttuurista ja ihmisistä vieraantuminen on ollut vahvasti tuloillaan jo paljon ennen sotaa.

En nykyään haluaisi edes tavata ihmisiä, koska minusta tuntuu siltä, etten ole samalla aaltopituudella kenenkään kanssa. Vapaa-aikana haluaisin vain olla itsekseni kotona ja hoitaa pihaa tai käyskennellä luonnossa. Minua harmittaa, että mies on varannut lomamatkan ystäväperheen kanssa parhaaseen marjastusaikaan; rakastan marjastusta ja se tuntuu ehkä suurimmalta intohimoltani tällä hetkellä. Olen ihan tosissani miettinyt, etten lähtisi matkalle, mutta luulen että siitä seuraisi avioero.

Kuinka outo tyyppi oikein olen? Mitä mieltä olette olotilastani? Pitäisikö tästä huolestua?