Miten lohduttaa nuorta jolla jäi lakki saamatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hän meni lukioon?

Monet nuoret painostetaan. Vaikea siinä on teinin mitään sanoa, jos vanhemmat ovat täysin ehdottomia. 

Kyllä. Varsinkin äitini välit minuun viileni kun kävi selväksi etten pärjää koulussa, enkä tule lakkia päässäni pitämään ja keskittyi sen jälkeen vanhempiin sisaruksiini. Vanhalla ja olevinaan arvokkaalla suvullani oli aina hirmu kilpailut omissa seurapiireissään siitä, kenellä menee parhaiten joka asiassa. En ole koskaan nähnyt äitiäni niin surullisena ja häpeissään kun joskus naapuri kysyi, että miten se teidän lapsi ei pärjää koulussa ja että on tainnut omena tippua kauas puusta? Aika kylmä tilaisuus oli kun lopulta muutin pois kotoa. Isä nyt sentään keitti kahvit.

"Kyllä se lakki sieltä vielä tulee, Gaussin käyrä, kaikki ei voi saada A:ta vaikka olisi miten hyviä."

Tyttösi ehtii valmistua lähäriksi ennen kuin moni muu edes aloittaa yliopistossa. Ja siinä vaiheessa, kun ovat 5–10 v päästä valmistuneet yliopistosta ja aloittavat työnhaun niin tyttö on tienannut jo monta sataa tuhatta lähärin hommista. Lähäri voi tehdä lapsetkin paljon nuorempana, kun on jo parikymppisenä vakityö ja mahdollisuus ottaa talolaina.

Kirjat esiin ja syksyllä Uusiks ja lakki päähän.

Niin mullekin kävi ja säilyin hengissä

Mitä sillä valkolakilla edes tekee? Valmistuu työttömäksi assyyrialaisen filologian maisteriksi?

Saako kuitenkin lukion päättötodistuksen? Silläkin voi päästä opiskelemaan vaikka se yo-tutkinto jäisikin saamatta.

Muistan saman tunteen. Oli itkua ja valtavaa häpeää. Lohduta tyttöä, että hän ei todellakaan ole ainoa, joka on samassa tilanteessa tällä hetkellä ja joka vuosi kymmenet muutkin kokee saman asian. Jouluna ei sitten enää edes muista koko asiaa, kun saa lakin :)

Että kun voittaa vastoinkäymisiä, kertyy sellaista viisautta ja empatiaa, mitä ei niillä ole, joille kaikki tulee helpolla. Ja aikuisen näkökulmasta puoli vuotta ei tunnu missään. Ja koulumenestys ei määritä ihmisen arvoa.

Tosiaan ole puskurina sukulaisten ja nuorten välillä. Voisin vain kuvitella miten oma appeni tekisi typeriä kysymyksiä.

Lohduta että kyllä joku mies tyytyy vähän yksinkertaisempaankin naiseen.

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä se lakki sieltä vielä tulee, Gaussin käyrä, kaikki ei voi saada A:ta vaikka olisi miten hyviä."

Ei ole gaussin käyrä, yo-lautakunnan sivuilta löydät miten pisterajat nykyään lasketaan.

Äiti itkeä pillitti, että mitä hän nyt sanoo kaikille sukulaisille ja tutuille, kun lakkiaiskutsut täytyy peruuttaa. Isä sanoi, että lakki sitten syksyllä. Arvatkaa, kumpi lohdutti enemmän?

Sain sitten lakin syksyllä ja pääsin armeijan jälkeen jatko-opiskelemaankin toivomaani paikkaan, kun pääsykokeet menivät niin hyvin. Tosin täytyy sanoa, että työnteko on sujunut aina paremmin kuin opiskelu, etenkään lukiossa.

Ei mitenkään. Ihan samoin se tulee elämässä aina hiertämään ja vie itsetunnon. Olet aina se huonompi vaikka kuinka yrittäisit. Vain ne Ällät merkitsee lopulta pääsetkö opiskelemaan miten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuo ole ollut odotettavissa

Olihan se.

Mutta nyt ap alkaa satuilemaan kaikkea tytön lukihäiriöstä, koulukiusaamisesta, teiniraskaudesta, poikaystävän pettämisestä, rakkaan isoäidin kuolemasta ja lemmikkikoiran auton alle jäämisestä saadakseen aloitukseensa lisää pontta. Sama satu joka ikinen kevät.

No tää on ajankohtaista joka kevät. Voit täysin vapaasti hypätä yli keskustelut, jotka ei kiinnosta. Voi olla sulle uutinen, mutta näitä ei ole pakko lukea järjestyksessä jokaista.

Okei, kuinka monta kertaa olet saman aloituksen kirjoittanut, jos tämä on sinulle ajankohtainen asia joka kevät? :)

Ylioppilastutkinto/oppimäärä on tosiassa oikea risti. Ammattitutkinnolla pääsee suoraan mihin haluaa. Ylioppilas ei saa edes työttömyyskorvausta.

Mun pojalle kävi samalla lailla vuosi sitten, reputti äidinkielen. Totesin vaan sukulaisille että uusii äidinkielen syksyllä. Isoisäni alkoi melkein itkeä mutta totesin hänelle että nykyään noita kirjoitellaan muutenkin miten sattuu ja monena vuonna, että turha tästä on mitään stressiä ottaa.

Poika kirjoitti syksyllä uudelleen ja läpi meni. Aika tiukalla se oli mutta onnistui kuitenkin, se oli pääasia. Sanoin pojalle silloin että muuten sillä ei ole väliä meneekö läpi vai ei, mutta oman itsesi takia saat sen pois niskasta roikkumasta. Kerroin myös parista kaverista jotka ovat lukion käyneet mutta eivät ikinä kirjoittaneet.

Olihan poika alkuun surullinen ja pettynyt, mutta korostin hänelle sitä ettei tässä ole mitään hävettävää. Kaikki epäonnistuu joskus jossain. Siitä alkoi järjestellä itselleen lisäkurssia, tukiopetusta ja uusia kirjoituksia.

Poika osallistui myös AMK-pääsykokeisiin, kun sai lukion päättötodistuksen, ja pääsi sisään ekalla yrityksellä. Meni armeijaan heti lukion jälkeen ja aloittaa opinnot nyt tulevana syksynä.

Tietenkin itkee kun on epäonnistunut (varmaan kaikki muut pääsivät läpi?)

Aurinko nousee huomennakin ja kyllä se elämä siitä järjestyy.

Itse en kauheasti ainakaan sanallisesti lohduttaisi heti kauheasti, kun ne sanat voivat siinä alussa kuulostaa ihan tyhmiltä. 

Rakkautta, lohdutusta ja sitten jutellaan kun on sen aika

Mitkä ovat jatkosuunnitelmat? Lähihoitajakoulu? Kuntouttava työtoiminta?

Vierailija kirjoitti:

Mitkä ovat jatkosuunnitelmat? Lähihoitajakoulu? Kuntouttava työtoiminta?

Aktiivimalli, työnhakuvalmennus.

Se teurastajan lätsäkö oli se päämäärä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi hän meni lukioon?

Monet nuoret painostetaan. Vaikea siinä on teinin mitään sanoa, jos vanhemmat ovat täysin ehdottomia. 

Kyllä. Varsinkin äitini välit minuun viileni kun kävi selväksi etten pärjää koulussa, enkä tule lakkia päässäni pitämään ja keskittyi sen jälkeen vanhempiin sisaruksiini. Vanhalla ja olevinaan arvokkaalla suvullani oli aina hirmu kilpailut omissa seurapiireissään siitä, kenellä menee parhaiten joka asiassa. En ole koskaan nähnyt äitiäni niin surullisena ja häpeissään kun joskus naapuri kysyi, että miten se teidän lapsi ei pärjää koulussa ja että on tainnut omena tippua kauas puusta? Aika kylmä tilaisuus oli kun lopulta muutin pois kotoa. Isä nyt sentään keitti kahvit.

Tämä ei tietenkään liity suoraan aloitukseen, mutta minusta on ihan käsittämätöntä, että yhä tänäkin päivänä on vanhempia, jotka painostavat nuoria opiskelemaan johonkin tiettyyn paikkaan. Minä ja mieheni olemme akateemisia, poikamme opiskeli rekkakuskiksi ja sai välittömästi töitä valmistuttuaan, olemme hänestä tosi ylpeitä ja onnellisia. Nuorempi poika on vielä yläkoulussa, mutta on selvästi "akateeminen tyyppi" ja hänen haavealansa on yliopistossa. Rohkaisemme häntä ihan yhtä lailla kuin vanhempaakin poikaa. Hemmetti, itseään ja omaa elämäänsähän varten he opiskelevat! Mitä ihmeen jumalia vanhemmat kuvittelevat olevansa?