Mokasin työpaikan bileissä, hävettää..
Eli viikonloppuna oli työpaikan bileet ja olin aivan liian humalassa. En edes muista mitä kaikkea olen tehnyt enkä nyt haluakaan muistaa. Ainakin sylitanssia olin tanssinut ja muutenkin ilmeisesti käyttäytynyt tosi tunkeilevasti miehiä kohtaan (olen vielä kaiken lisäksi naimisissa) ja nyt kuulin ulkopuoliselta ihmiseltä, joka siis ei ollut edes koko bileissä eikä meillä edes töissä, että minusta puhutaan töissä ja olen yleinen naurunaihe. Huomasin kyllä tänään töissä että minua katsottiin jotenkin oudosti. Hävettää ihan älyttömästi. En kyllä normaalisti käyttäydy noin. Miten tästä pääsee yli, irtisanoudunko heti ja kerronko omalle miehelleni?
Kommentit (53)
Leuka pystyy. Ole muiden yläpuolella ja näytä että evvk. Näitä sattuu
Kyllä mä kokisin tuon jo pettämisenä. Joten kyllä, sinun pitää kertoa miehelle ennen kuin joku muu kertoo hänelle.
Kannattaa kysyä joltain työpaikan mieheltä mitä oot sanonu ja tehnyt? Antavat yleensä suorempia vastauksia. Veikkaisin että olet avoimesti ainakin tarjonnut s eksiä ja suihinottoa, ei ne kaukana sylitanssista ole.
M42
Näitä sattuu. Ei ole mitään syytä irtisanoutua. Syytön voi heittää ensimmäisen kiven. Koko juttu unohtuu aikanaan. Juot vain sitten seuraavissa bileissä hieman vähemmän.
Se selän takana hekottelu loppuu, kun annat asian olla. Ilmeisesti työkavereillesi tapahtuu elämässään todella vähän ja ymmärrys toisen hauskanpitoon ei ihan riitä. Enemmänki säälin työkavereitasi. Ihan varmasti moni kadehtii, miten uskalsit. Eivät vaan kehtaa olla eri mieltä jonkun tiukkapipon pauhatessa asiaa. Ja mitä hemmettiä joku ulkopuolinen teidän firman juhlista tietää? Sellaiset jutut suurenevat juorutessa
Sattuuhan tuota. Sehän on hyvien bileiden merkki, että siellä on irroteltu kunnolla! Tuskin olet edes ainoa, jolla on mennyt lujaa. Nyt varmasti tietysti hävettää, se on luonnollista. Häpeä on kuitenkin vain tunne, se menee kyllä ohi. Muutkaan eivät varmasti muistele edesottamuksiasi kovin pitkään. Aina tulee uusia bileitä ja uusia juoruja muutenkin, silloin ne edelliset puheenaiheet unohtuvat.
Noo - tekevälle sattuu...
Ihan vaan pidät matalaa profiilia ja jos joku palaa siihen bile-iltaan, sanot suoraan, että nolottaa. Parempi myöntää itselleen ja muille, että alkoholi ei sovi sinulle. Kyllähän ne kuohut laantuu jo viikossa.
Työpaikan bileissä täytyy pitää järkipäässä. Siksi en käy niissä ollenkaan.
Ole pro aktiivinen. Naura itsellesi ja tee kerralla muillekin selväksi, miten sua HÄ-VET-TÄÄ. Sit anna asian olla.
Mulla on kahdelle työkaverille kahdessa eri työpaikassa noin käynyt. Toinen vaan saateltiin taksiin ja toinen käytännössä sammui, hänet piti saatella ihan kotiovelle asti.
Molempia hävetti seuraavalla viikolla, mutta koska olivat muuten kivoja tyyppejä, ei siitä seurannut mitään. Kukaan ei pilkannut tai ottanut asiaa esiin myöhemmin.
Meillä työpaikan matkalla oli melko uus tyttö villillä tuulella. Otti jo menomatkalla bussissa suikkiin kaikkien nähden. Eipä ollut kohdekkaan kovin puhelias seuraaviin vuosiin...
Meidän työpaikan bileissä on tapahtunut kaikkea.
Jos olen muutaman vuoden päästä kysynyt, että muistatkos sitä kertaa, kun "Anni ajoi työpaikan pihalla humalassa propellihattu päässä", niin tulee tyhjä katse silmiin, ja: ai niin...
Ei ne kauan muista.
Sellaista sattuu. Tuskin olet ainoa, aika monella karkaa mopo käsistä ilmaisen viinan bileissä. Ei kukaan sinun toilailujasi vatvo, kaikki miettivät mitäköhän itse tuli tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän työpaikan bileissä on tapahtunut kaikkea.
Jos olen muutaman vuoden päästä kysynyt, että muistatkos sitä kertaa, kun "Anni ajoi työpaikan pihalla humalassa propellihattu päässä", niin tulee tyhjä katse silmiin, ja: ai niin...
Ei ne kauan muista.
No just. Eli sinä kyllä muistat kaikkien muiden toilailut ja vielä otat niitä esiin vuosien päästä? Mikä helmi työkaverina oletkaan!
Meilläkin bileet tulossa . Aina siellä joku vähän törttöilee ja yleensä ne on vakiot jotka sammuu ensimmäisenä tai muuttuu vallattomiksi. Yhden pomon rouva kultaisella 90-luvulla vikitteli aina työpaikan nuoria poikia, siis oli jotain 60 hän ja nuoret miehet 25. En usko että silti niin päissään oli kuin esitti, muuten vaan tykkäs nuorista miehistä ja miehensä katteli vieressä. Tuumittiin, että noilla varmaan on kaiken maailman kimppasysteemit ja parinvaihdot käytössä.
Mutta siis aina joku törttöilee. Jatkossa kannattaa pitää huolta, että on se kohtuuselvä, joka hoitaa biileiden valokuvauksen :D
Jännä, että näin moni ajattelee, että näitä nyt sattuu. Ei näitä satu, jos ottaa kohtuudella.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan bileissä täytyy pitää järkipäässä. Siksi en käy niissä ollenkaan.
Minä käyn. Hyvä tiimi ja huolehdimme toisistamme. Työkaverit on kuin veljiä ja siskoja mulle.
Kyllä se nolotus ajan kanssa ohi menee. Eikä ihmisetkään jaksa kauaa naureskella. Leuka pystyyn ja uusia sattumuksia kohti!
Vierailija kirjoitti:
Se selän takana hekottelu loppuu, kun annat asian olla. Ilmeisesti työkavereillesi tapahtuu elämässään todella vähän ja ymmärrys toisen hauskanpitoon ei ihan riitä. Enemmänki säälin työkavereitasi. Ihan varmasti moni kadehtii, miten uskalsit. Eivät vaan kehtaa olla eri mieltä jonkun tiukkapipon pauhatessa asiaa. Ja mitä hemmettiä joku ulkopuolinen teidän firman juhlista tietää? Sellaiset jutut suurenevat juorutessa
Ymmärrys hauskanpitoon ei ihan riitä? Onko tuo ap:n toilaili sinusta hauskanpitoa? En ole tiukkapipo, mutta ei kuulosta kovin hauskalta olla ympäripäissään vikittelemässä miehiä, kun itse vielä kaiken lisäksi naimisissa. Ymmärrän että ap:ta hävettää. Kuolisin häpeään itsekin. Sun täytyy nyt vaan yrittää kestää.
Osta punainen takki ja värjää hiuksesi pinkiksi/laitat tiukalle takanutturalle/ajat kaljuksi.