Kuormitutteko muiden negatiivisuudesta?

Kuormitun kyllä. Työporukassa on yksi hyvin negatiivinen ihminen, joka ei itse kuitenkaan omasta mielestään ole yhtään negatiivinen... Meillä olisi muuten tosi kiva työtiimi, mutta tämä yksi onnistuu latistamaan tunnelman hetkessä jos joku erehtyykin jostain asiasta iloitsemaan. Työpäivät on aika raskaita, tuntuu ettei voi olla oma itsensä kun jo automaattisesti miettii miten hän kyllä palauttaa maan tasalle jos yrittää ajatella asioita positiivisen kautta. Enkä edes ole mikään pakkopositiivinen-pirkko joka ei näe mitään ruusunpunaisilta laseiltaan, mutta kun ei voi iloita mistään normaaleista asioista joita tämä yksi henkilö ei arvosta yhtään.

Aika harvoin kuormitun muiden olemisista, jos ne eivät suoraa itseäni koske. 

Joillain on toki raskas tyyli olla ja silleen tuo negatiivisuuskin voi kuormittaa, mutta itselleenähän se enemmän kiusaa tekee. Yhtä lailla se positiivisuus kuormittaa, tai se että koetetaan olla jotenkin hyvä tiimi väkisin, sellainen perus neutraali oleminen on usein parasta. 

Kuormituin töissä tyypistä, joka jatkuvasti jarrutteli muiden ideoita ja toi aina kaiken negatiivisen esiin asioista. Lisäksi tää sama ei lähtenyt ikinä kokeilemaan mitään uutta, vaan kaavoihin kangistuneena porskutettiin eteenpäin, eikä vuosiin saatu mitään tulosta ja kasvua. Onneks uudet työkuviot jo edessä.

Olen joskus huomannut, että tietynlaisen kiittämättömien negistelijöiden rypemisestä tulee itselleni jopa vähän parempi olo, koska sitä kautta ymmärrän, että itselläni on sentään jotain suhteellisuudentajua ja kyky arvostaa sitä, mitä on. Tää pätee siis vain ihmisiin, joilla on oikeasti asiat aika hyvin, mutta märisevät esim. kun palkka on vain neljä eikä viisi tonnia kuussa tai kun suhde tai talo tai lapsi on vain tavallinen muttei loistava. Ei tota ulinaa sinänsä mielellään kuuntele, mutta keventää oloa, kun tajuaa, että ei se ulkoinen menestys näköjään minkäänlaista tyytyväisyyttä takaa.

Kuormitun enemmän kuin edes tiedostan. Työpaikalla tämän on huomannut siitä kuinka olo on kevyempi kun joku raskas henkilö on vaihtanut muualle. En tiedä miksi en tiedosta kuormittumista siinä hetkessä kun se tapahtuu. Ehkä se on jotain mukautuvuutta.

Kyllä ja helposti.

Ainakin aiemmin paljon. Olen kysynytkin, eikö sellaisia kiinnosta, että joku pitää heitä kamalina ihmisinä, joista lähtee pahan olon aura. Tulos oli, että heitä ei kiinnosta.

Kyllä, koska en itse ole mitenkään luontaisesti positiivinen mutta ainakin yritän pysytellä ilon puolella. Toisten negatiivisuus vetää helposti omankin mielen matalaksi, vaikkei haluaisi. En ole myöskään erityisen energinen tyyppi, jota mikään ei lannistaisi, ja vie voimat, jos joku jurnuttaa vastaan kaikkea tekemistä.

Kyllä kuormitun negatiivisuudesta, mutta harvemmin se ilmenee uskoutumisena. Yleensä negatiiviset vaan kylvää sitä negatiivisuutta, eikä suinkaan uskoudu murheissaan.

Toki on vielä erikseen uhri-ihmistyyppi, joka ystävällisen ihmisen tavattuaan vyöryttää kaikki ongelmansa toisen päälle. Se on totta kai raskasta, mutta siinäkin on jotkut traumat taustalla.

Voin hyvin olla täysin väärässä, mutta avauksesta tulee epäempaattinen fiilis. Oletko Ap sellainen, joka pitää epäkohteliaina kaikkia niitä, jotka uskaltavat puhua myös elämän varjopuolista? Juoksetko karkuun, jos joku vaikka ihan neutraalisti ja ohimennen mainitsee jostain ikävästä kokemuksestaan tai yhteiskunnan epäkohdista? Oletko toksisen positiivinen ihminen, joka pitää negatiivisia tunteita turhina ja haitallisina?

Jos vastasit kysymyksiin kieltävästi, hyvä homma. Jos et, niin etpä ole itsekään ihan niin valoisa tyyppi, kuin luulet. Negatiiviset tunteet on osa elämää, ja on tervettä tuntea niitäkin. Niiden kieltäminen aiheuttaa suurta tuhoa.

En kuormitu muiden oloista, vaikka olisi negatiivista.

Ihmiset ei yleisestikään oikein tahdo kestää negatiivista ja ovat varsin itsekeskeisiä, sen sijaan että esim. ystävää tuettaisiin heikkona hetkenä, pyyhkäistään tämä kylmästi sivuun sitä Omaa mieltä pilaamasta.

Eniten kuormitun teennäisyydestä ja kulissista.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kuormitun negatiivisuudesta, mutta harvemmin se ilmenee uskoutumisena. Yleensä negatiiviset vaan kylvää sitä negatiivisuutta, eikä suinkaan uskoudu murheissaan.

Toki on vielä erikseen uhri-ihmistyyppi, joka ystävällisen ihmisen tavattuaan vyöryttää kaikki ongelmansa toisen päälle. Se on totta kai raskasta, mutta siinäkin on jotkut traumat taustalla.

Voin hyvin olla täysin väärässä, mutta avauksesta tulee epäempaattinen fiilis. Oletko Ap sellainen, joka pitää epäkohteliaina kaikkia niitä, jotka uskaltavat puhua myös elämän varjopuolista? Juoksetko karkuun, jos joku vaikka ihan neutraalisti ja ohimennen mainitsee jostain ikävästä kokemuksestaan tai yhteiskunnan epäkohdista? Oletko toksisen positiivinen ihminen, joka pitää negatiivisia tunteita turhina ja haitallisina?

Jos vastasit kysymyksiin kieltävästi, hyvä homma. Jos et, niin etpä ole itsekään ihan niin valoisa tyyppi, kuin luulet. Negatiiviset tunteet on osa elämää, ja on tervettä tuntea niitäkin. Niiden kieltäminen aiheuttaa suurta tuhoa.

Puhun puolituttujen kanssa jatkuvasti heidän vaivoistaan. Myrkyllisyyttä katkeruutta ja selän takana puhumista en siedä. Ap

Kuormitun, mutta ennen kaikkea omasta negatiivisuudestani. Huomaan myös että mieheni kuormittuu negatiivisuudestani. 

Ei kaikki voi olla pikku kristasiegfridsejä. Kestäisittekö sellaisia?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ei yleisestikään oikein tahdo kestää negatiivista ja ovat varsin itsekeskeisiä, sen sijaan että esim. ystävää tuettaisiin heikkona hetkenä, pyyhkäistään tämä kylmästi sivuun sitä Omaa mieltä pilaamasta.

Väärin. Yleensä käy niin että tukeminen menee kankkulankaivoon, kun heti kun ystävä voi paremmin, hän lopettaa yhteydenpidon kuin seinään. En auta enkä tue sellaisia enää.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ei yleisestikään oikein tahdo kestää negatiivista ja ovat varsin itsekeskeisiä, sen sijaan että esim. ystävää tuettaisiin heikkona hetkenä, pyyhkäistään tämä kylmästi sivuun sitä Omaa mieltä pilaamasta.

Mua ei kuormita, jos joku kertoo mulle heikkona hetkenään ongelmistaan ja mä olen hänelle silloin tukena. Mua kuuormittaa, jos joku ei kerro mulle mistään muusta kuin ongelmistaan. Siis ne ihmiset, joiden elämässä ei mitään muuta olekaan kuin heikkoja hetkiä. Joiden elämässä ei koskaan tapahdu mitään hyvää tai eivät ainakaan kerro hyvistä asioistaan mulle mitään. 

En itse kuormitu uskoutumisista tai muista isommista asioista. Sen sijaan jatkuva pikkuasioiden voivottelu, kiukuttelu ja kitinä raastavat hermoja.

Olen helvetin negatiivinen ja huomaan, että ihmiset karttavat minua. Vaan sehän sopii minulle, koska vihaan ihmisiä. Win-win.

Kuormitun pikemminkin muiden yltiöpositiivisuudesta ja kaiken vähänkin ankeamman totuuden leimaamista valittamiseksi tai negatiivisuudeksi.