Suosittele shampoota rasvoittuvalle päänahalle!
Päänahka rasvainen, ärtynyt, punoittava ja kutiseva. Hiukset kuivat. Hankala yhdistelmä. Mikähän voisi olla hyvä shampoo tähän päähän?
Kommentit (77)
Olaplex shampoota, mun mielestä kallista, ostin kumminki,enkä kadu, tosi hyvä🙂
Täi shampoo heti päänahkaan. Sitten uusit käsittelyn . Hävitä pipot ja hatut huivit lyhennä itse latvoja ja odota pari viikkoa hävitä tyynyliinat osta uusi tyyny ja liina siihen pese paidat puserot 60 astetta vähintään tutki niska osan käänteet vaatetäit on yleisiä.Ne on harmaita.Täin munat on kiinni päänahassa ja hiuksissa.
Omat hiukset oli ennen rasvoittuvat mutta kuivat ja päänahka haisi jos en pessyt päivittäin. Yritin paikkailla kuivuutta kaikilla superhoitavilla öljypommituotteilla ja kaiken maailman hiusseerumeilla, mutta hiukset olivat vain entistä latteammat, roikkuvammat ja alkoivat vielä katkeilemaan.
Jonkun sattuman kautta eksyin hiusblogiin jossa oli alhaisen porositeetin hiustyypistä, eli lasimaisesta ja liukkaasta hiuksesta johon kaikki töhnä kertyy pinnalle. Tuollaisen kanssa ei pitäisi käyttää sulfaatteja, parabeeneja tai silikoneja, joita olin siis tietämättäni pumpannut hiukseni täyteen yrittäessäni "hoitaa" niitä. Ensin jätin hoitoaineen ja seerumeiden käytön kokonaan ja vaihdoin mahdollisiman simppeliin luontoshampooseen. Hiukset parani.
Asiaan vähän paremmin perehdyttyäni vaihdoin tuosta vielä HappySoaps-merkin aloe vera palashampooseen ja -hoitoaineeseen. Nyt hiukset on ilmavat, raikkaat ja pehmeät ja päänahka tuottaa paljon vähemmän talia.
Nykyisin kierrän kaikki tavalliset hiustuotehyllyt kaukaa enkä halua enää yhtään teollista möhnää hiuksiini, vaikka millaisilla lupauksilla markkinoisivat. Tästä lähtien kaikki vain mahdollisimman simppeliä, vähäainesosaista ja luonnonmukaista.
Mulla taas Saaren Taika kehäkukkatyrnishampoo aiheutti kovaa kutinaa. Ensin hiukset jäi likaisen tuntuiseksi. Jatkoin pesua että päänahka tottuisi siihen, mutta sitten tuli ihottumaa päänahkaan
Itselläni oli aivan sama ongelma! Latvat niin kuivat, että suihkun jälkeen kirjaimellisesti purkautuivat latvoista. Päänahka kuiva, hilseilevä, rasvainen ja kutiseva. Mutta myös koko hiukset erittäin rasvaiset! Löysin ratkaisun, otin teepuu palashampoon käyttöön, jota käytän 3 kertaa viikossa, enkä käytä mitään hoitoaineita tai hiusnaamioita, koska en tarvitse enää! Suosittelen todella sitä teepupalashampoota!
Teepuushampoota minäkin suosittelen. XZ on hyvä ja halpa, Nurme teepuupalashampoo vähän kalliimpi, mutta riittää pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Lv hajusteeton shampoo
Ostin tätä aiemmin meille, mutta yllätys oli melkoinen, kun mies, jolla ei ole mitään ongelmia hiuspohjan kanssa, ei pystykään tuota käyttämään. Mies sai tuosta pahan kutinan päänahkaan. Ihmetyttää miksi, sillä tuossahan ei pitäisi olla mitään kutinaa aiheuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
XZ lakritsijuuri toiminut itsellä jo toista vuotta. Pesuvälikin pidentyi päivittäisestä 2-3 kertaan viikossa!
Tätä kommenttia on alapeukutettu, miksi? Onko teillä huonoja kokemuksia? En ole itse tuota kokeillut, joten kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lv hajusteeton shampoo
Ostin tätä aiemmin meille, mutta yllätys oli melkoinen, kun mies, jolla ei ole mitään ongelmia hiuspohjan kanssa, ei pystykään tuota käyttämään. Mies sai tuosta pahan kutinan päänahkaan. Ihmetyttää miksi, sillä tuossahan ei pitäisi olla mitään kutinaa aiheuttavaa.
Pahin kutinan aiheuttaja on Sodium Laureth Sulfate. LV:ssä ei ole mitään yleisesti allergiaa aiheuttavaa, mutta kun tuo kuivattava sulfaatti ei allergisoi, sen katsotaan olevan turvallinen ainesosa.
Vierailija kirjoitti:
XZ lakritsijuuri toiminut itsellä jo toista vuotta. Pesuvälikin pidentyi päivittäisestä 2-3 kertaan viikossa!
Me too!
Hilseshampoo se on, terveiset alapeukuttajille vaan.
Suomalaisen Simin System 4 Special Shampoo 1 tai vielä tehokkaampi Shale Oil Shampoo 4. Rauhoittaa päänahan, vähentää rasvoittumista ja parantaa myös hilseen. Ei ole muuta shampoota sen jälkeen tarvinnut. On myös lähikampaamossa isoissa pulloissa sopivan hintainen, apteekissa kalliimpi.
Ensinnäkin, pese hiukset vaikka joka päivä jos tarvetta on. Tämän on sanoneet mulle niin kampaajat kuin lääkärit, hiuspohja tai hiukset eivät siitä millään tavalla vaurioidu tai ala yhtäkkiä lykätä enemmän rasvaa pihalle, varsinkaan jos on sopivat aineet käytössä.
Osta yliopiston apteekista heidän omaa kuivalle ja herkälle päänahalle tarkoitettua hajusteetonta shampoota ja hoitoainetta, käytä joka kerta molempia. Ei kannata käyttää mitä sattuu tavaraa, joissa kauheasti potentiaalisesti ärsyttäviä aineita. Jos ei ala viikon-parin sisällä rauhoittumaan, kannattaa mennä lääkäriin, jos siellä on vaikka joku ongelma, joka vaatii lääkehoitoa.

Ihan kuin kaikki kampaajat ja lääkärit olisivat samaa mieltä. Oma kampaaja sanoi, että voi hyvin olla että vahvojen sulfaattien käyttö ärsyttää joidenkin päänahkaa ja lyhentää pesuväliä. Siis ihan tuo sodium laureth sulfate jota on monissa herkän ihon shampoissakin.
Linna-shampoo on näistä halvemmista markettishampoista ainoa, joka pesee pääni kunnolla.