Toistuvia keskenmenoja

Uskaltauduin vastaamaan, vaikka minulla ei olekaan kuin kaksi keskenmenoa takana. Niistäkin tosin monet itkut itketty.

En voi edes kuvitella millaista sinulla on ollut, yksikin keskenmeno on kohtuutonta, saati sitten kuusi. Oletko ollut tutkimuksissa asian tiimoilta? Eikös kolmen kerran jälkeen pääse jo tutkimuksiin. Onko sinulla tietoa mistä moinen johtuu? Voimia sinulle, ihan nousi kyynel silmäkulmaan :(

Kuten dremone(hei vaan sulle) mullakin on kaksi km:aa takana ja yksi tuulimuna niita ennen! Uusin todettiin tanaan, joten surua en viela oo kokonaan saanu muserrettua sydamesta, mutta lohduttavana ajatuksena on tieto, etta se todella helpottaa ajan kanssa ja voi taas alkaa elamaan ja suunnittelemaan! Mulla myos on sukulainen jolla on ollut 7 epaonnista raskautta ja hanen km:nsa tapahtuvat rv 20-25! Jotenkin se on liian kohtuutonta; ehka vela ' ymmarran' nama omatkin keskeytyneet kun viikkoja ei yli 8 ole kummassakaan, parempi nain kuin sairas lapsi! Tama siis ihan oma henk.koht. ajatus.

Kaikille kuitenkin tsemppeja jatkoon...

DreamOne, pahoitteluni kokemistasi keskenmenoista!! Yksikin keskeytynyt raskaus on liikaa. Toivottavasti teidän seuraava raskautenne onnistuu!



Ihanaa kun vastasit! On niin kivaa kun maailmasta löytyy ihmisiä jotka välittävät ja kuuntelevat (tai siis lukevat) ventovieraiden vuodatuksia.



Tutkimuksissa ollaan parhaillaan. Tukostaipumusta ei ole, joka siis saattaisia aiheuttaa tukoksen istukkaan ja sen myötä keskenmenon, eikä ainakaan minun kromosomeissa ole mitään vikaa. Miehen kromosomikokeiden tulokset eivät vielä olleet valmiit. Saa nähdä mitä niistä löytyy, vai löytyykö mitään. Olen ymmärtänyt että valitettavan usein ei keskenmenoille löydy mitään syytä.



Yksittäisen keskenmenon syynä on useimmiten jokin kromosomipoikkeavuus, mutta luin juuri netistä toistuviin keskenmenoihin erikoistuneen lääkärin lausunnon siitä, että näin ei ole useampien perättäisten keskenmenojen kohdalla. Näissä tapauksissa syy löytyy yleensä äidistä.... Kiva juttu, sitä kun muutenkin helposti syyllistää itseään.



Ja mitäs sitten jos/kun mitään vikaa ei löydy?! Meillä on ONNEKSI yksi terve lapsi. Hänet saimme neljän keskenmenon jälkeen ja ilman pienokaistamme olisin varmaan tällä hetkellä hullujen huoneella.



Päässä risteilee tällä hetkellä niin monta asiaa ja mietettä etten oikein tiedä miten niitä lähtisi selvittämään. Näistä asioista on niin vaikea puhua sellaisten kanssa, jotka eivät ole vastaavaa kokeneet. Toisaalta on onni, ettei kaveripiiristä löydy kohtalotovereita. Keskenmenoa en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään.



Ja saamastani " palvelusta" terveydenhuollon ammattilaisilta voisin kirjoittaa romaanin. Mistä johtuu että täysin empatiakyvyttömät ihmiset hakeutuvat lääkäreiksi? Heidän asenne on usein voi, voi. Huonoa tuuria, ovulaatio tapahtuu, hedelmöittyminen tapahtuu ja raskauskin näköjään onnistuu. Mitään hätää ei siis ole...



Hui, tästäkin sepustuksesta tulee pian romaani. Huomaa että mies on työmatkalla ja kökötän yksikseni kotona.



Tsemppiä sinulle DreamOne! Ja kiitos vastauksestasi.

Pahoitteluni myös sinulle. Voimia tämän uusimman koettelemuksesi käsittelyyn!



Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että aika parantaa. Ja totta on myös se, että jossain määrin saattaa olla helpompi käsitellä menetystä kun raskaus ei ole edennyt kovinkaan pitkälle. Itse en ole keskeytyneissä raskauksissa päässyt seiskaviikkoa pidemmälle. Eli tavallaan aika helpolla olen päässyt. Kaikki keskenmenot ovat olleet spontaaneja ja mennet ihan itsekseen ilman toimenpiteitä kesken. Yhtä kaikki olen kuitenkin ehtinyt olla onnellinen tulevasta lapsesta... eli surutyötä saa alkuraskauden keskenmenon kohdalla myös tehdä.



Tsemppiä myös sinulle Levinia ja kaikille muille keskenmenon kokeneille!



Nyt kömmin tyttöni viereen nukkumaan. Hän on vähän kipeä ja halipula ja äidin läheisyyden kaipuu on kova.



Kauniita unia kaikille!

Levinia, todella kamalaa kuulla että sinulla on jälleen surua! Aivan käsittämätöntä tuuria. Voimia sinulle kovasti surun käsittelyyn. Olenkin bongannut nickisi aina välillä palstalta, joten tiesin että näissä kuvioissa olet mukana edelleen. Itselläni on ollut muutama kuukausi palstailutaukoa, on ollut niin paljon käsiteltävää oman pään sisällä tämän kesän keskenmenon johdosta. Minulla vielä komplikaatiot, vuodot ja kivut jatkuivat sen jälkeen kolmisen kuukautta ja vasta nyt alkaa kroppa palautua ennalleen. Lääkärissä ja ultrissa on saanut kyllä juosta oikein olan takaa. Viimeksi sain clomireseptin, joka odottaa ensi viikolla (toivottavasti) alkavia kuukautisia. Eli uutta yritystä sitten vain täällä päässä.



Apuh, saa täällä romaaneja kirjoitella! Ja niitä on mukava lukeakin. Niinhän se on, että paras ymmärtäjä on saman kokenut. Minullakaan ei ole ystäväpiirissä keskenmenon kokeneita, enkä osaa olla siitä katkera. Sen verran rankkaa se on. Pientä katkeruutta tosin herättää raskautuvat ystävät ja varsinkin ne, joille asia on erittäin helppoa. Yritän silti jaksaa elää heidän onnessaan mukana ja olen sanonutkin, että hehkuttakaa vain, se on teidän oikeutenne. Olen puhunut avoimesti sukulaisille, ystäville ja työkavereille asiasta ja minua se on helpottanut suunnattomasti. Ei tarvitse kestää niitä " jokos alatte lapsia tekemään" -uteluita yms. Raskausutelut loppuvat kuin seinään kun asiasta hieman kertoo.



Sain lisää voimaa itselleni kun kerroit että teillä on kaikesta huolimatta jo yksi lapsi. Ja se neljän keskenmenon jälkeen, voi kamaluus. Itselläni tuntuu että nämä kaksi ovat niin rankkoja ja toivo on välillä heitetty romukoppaan. Välillä on satavarma että minussa täytyy olla jotain vikaa ja sitä kautta tulee tietenkin ajatuksia, että olen epäonnistunut naisena. Toisinaan ajattelen, että miksi miestäni on rangaistu sillä, että on saanut tällaisen viallisen naisen. Usein olenkin ehdottanut hänelle, että etsisi itselleen naisen, joka pystyy hänelle perheen antamaan. Tietenkään en sitä toivo tai halua, minusta on ihanaa kun mieheni rakastaa minua kaikesta huolimatta. Hän on sanonutkin, että eletään sitten kahdestaan, ei se ole paha vaihtoehto sekään.



Kerroit itsesyytöksistä, joita silloin tällöin tulee. Ne ovat ihan kauheita tuntemuksia. Minäkin mietin välillä mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tällaisen kohtalon. Mutta omalle kropalleen ja sen toimivuudelle/toimimattomuudellehan ei mitään voi, se on vain fakta. Ehkä jollain mielialalla pystyy raskautumiseen vaikuttamaan, mutta ole siinä nyt sitten positiivisella mielellä kun joka kuukausi kokee samat pettymykset.



Hoitohenkilökuntaa on juu jos minkälaista. Ja varsinkin näissä asioissa jotenkin korostuu henkilökunnan ammattitaidottomuus ja kyvyttömyys käsitellä asioita. Tosin minulle on sattunut aika mukavia ja ymmärtäväisiä lääkäreitä, ehkä liiankin mukavia. Joskus nimittäin tekisi niin mieli saada tukea omalle epäonnistumiselleen ammatti-ihmiseltä. Oikein ärsyttää kun lääkäri toteaa, että ei tässä mitään hätää, kyllä se vielä onnistuu. Tuntuu vaan että olisi helpompaa vaipua sinne epätoivon suohon märehtimään lääkärin kannustuksella, kuin kivuta taas sinne yläilmoihin uskovaisena ja luottavaisena.



Kiitos noista tiedoista koskien tutkimuksia. Todella mielenkiintoista lukea. Sekin ettei vikaa on löydy, on monesti paljon stressaavampaa kuin selkeä vika. Usein kuitenkin vikaan on löydettävissä jokin ratkaisukeino, toisin kuin siihen että kaiken PITÄISI olla ok, mutta ei vain natsaa. Eli ymmärrän täysin ajatuksesi siitä, että mitäs sitten jos vikaa ei vaan kerta kaikkiaan löydy.



Jaahas, pitääkin tästä lähteä töihin taas vaihteeksi. Yhtään ei helpota sekään, että töissä on tällä hetkellä kova kiire ja stressi. No, unohtuupahan nämä asiat ainakin hetkeksi :)



Mukavaa päivänjatkoa :)

Huomenta!



Tänään onkin näköjään suomalaisen kirjallisuuden päivä, eli voimme hyvillä mielin jatkaa romaanien kirjoittelua. =)



Aika rankkaa että sinulla on tuo viimeisin keskenmeno kaikkine jälkipyykkeineen kestänyt näinkin kauan. Toivottavasti nyt seuraavassa kierrossa clomit tuottavat toivotun tuloksen ja pysyvän plussan.



Ah miten tutulta kuulostaa tuo sinun mainitsemasi katkeruus nopeasti ja helposti raskautuvista kavereista. Minulla on yksi joka on tehnyt abortin silloin kun itse kärvistelin neljännen keskenmenoni kanssa. Varmasti rankka kokemus hänelle ja toisaalta ymmärrän syyt, mutta kyllä se pisti miettimään tätä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Me kun olisimme ottaneet hänen vauvansa hyppien ja huutaen vastaan. Miksi se pikkuinen ei voinut tulla minun kohtuuni majailemaan?



Olen myös puhunut hyvin avoimesti, ehkä jopa liian avoimesti, kokemistamme asioista. Kaikki yrittävät ymmärtää, mutta kun ihmiselle tulee niin suunnattoman suuri tarve yrittää lohduttaa ja siinä vaiheessa mennään usein metsään. He tarkoittavat hyvää, mutta välillä ne hyvääkin tarkoittavat sanat satuttavat. Usein on käynyt myös niin, että kuuntelija on järkyttynyt ja olen itse joutunut tavallaan lohduttajaksi. Huomaan yht´äkkiä olevani todella reipas, kuulen sanovani " eihän tässä mitään, tulen helposti raskaaksi. Seuraava raskaus varmasti onnistuu, hyvä että tämä meni tässä vaiheessa kesken kun vauvalla ilmiselvästi oli jokin vakava sairaus" . Samalla en uskonut itse sanaakan äsken lausumistani jutuista. Olisi tehnyt mieli vain huutaa tätä elämän vääryyttä, olenko oikeasti niin läpensä paha ihminen että minua tulee rangaista näinkin julmalla tavalla??? Kuten sinä DreamOne kirjoitit, olisin niin paljon mielummin vellonnut itsesäälissä ja surkutellut tilannettamme.



Kelasin näitä asioita paljon, ehkä liikaakin. Yritin ymmärtää taustoja ja lueskelin paljon juttuja netistä. Tieto lisää tuskaa... Kävin vyöhyketerapiassa ja yritin vahvistaa limakalvoja ja hormonituotantoa luontaistuotteilla. Tein kaikkeni, mutta siitä huolimatta en onnistunut ylläpitämään raskautta. Kuinka epäonnistunut sitä voikaan olla? Jos joku olisi minulle tässä vaiheessa osannut ennustaa, että tulen käymään tämän asian läpi esimerkiksi vielä seitsemän kertaa ennen kuin raskaus onnistuu, olisin ollut ikionnellinen. Kaiken sen olisi kestänyt huomattavasti paremmin jos olisi ollut takeita siitä, että raskaus jossain vaiheessa menee hyvin ja saamme hartaasti toivomamme vauvan.



Olin monta kertaa luopunut toivosta, mutta vauvan kaipuu oli sitäkin kovempi ja jostain keräsin aina voimia uuteen yrityskiertoon. Onneksi tein näin, sillä nyt minulla on maailman ihanin palkinto, vuoden ja kahden kuukauden ikäinen tytär.



Hänen kohdallaan käytin alkuraskauden ajan Lugesteron-nimistä luonnon keltarauhashormonia vahvistamaan kropan omaa hormonituotantoa. Minulla oli tämä hormoni hieman alhainen (todetaan verikokeella kierron tietyssä vaiheessa) ja lääkäri oli sitä mieltä että sitä kannattaa kokeilla. Niin, unohtui mainita että kolmannen keskenmenon jälkeen menimme yksityiselle tutkimuksiin jossa kohtu ultrattiin ja minulta otettiin tiettyjä verikokeita mm. tuon keltarauhashormonin ja kilpirauhasarvojen tarkistamiseksi. Mitään takeita lugesteronin vaikutuksesta raskauden onnistumiselle ei ole. Olen nimittäin käyttänyt sitä myös näissä kahdessa viimeisessä kesken menneessä raskaudessa. Mutta ehkä se toi silloin vajaa kaksi vuotta sitten alkuraskauden pelkotiloihin hieman henkistä tukea ainakin.



Jos nyt käy ilmi, että miehen kromosomeissa on vikaa on meillä vaihtoehtoina joko yrittää luomusta ja katsoa miten käy. Tällä hetkellä tuntuu että ei kiitos, tätä venäläistä rulettia tyyliin onnistuu -- ei onnistu ei kyllä enää jaksa. Toinen vaihtoehto on mennä hoitoihin ja kokeilla koeputkihedelmöitystä alkiodiagnostiikalla jolloin alkioiden joukosta valitaan terve yksilö... maksaa hirvittävästi ja on jotenkin kauhea ajatuksena. En tiedä, se vaan tuntuu tällä hetkellä liian pitkälle menevältä ratkaisulta. Varsinkin kun on tuo yksi terve lapsi merkkinä siitä että kyllä se luomustikin voi onnistua.



Heh, vielä tämän pitkän sepustukseni päätteksi pitää valittaa siitä kun olen monelle tuskaillut töiden aloittamisen aiheuttamaa ahdistusta. Olen siis menossa vuoden vaihteessa hoitovapaan jälkeen takaisin töihin. Niin useammat ovat kommentoineet, yllättäen..., että ei muuta kuin uutta putkeen ja sitten pian takaisin äitiyslomalle. Siinä vaiheessa tekisi mieli sanoa, että kun se nyt ei taida olla kovin realistinen vaihtoehto kun yritystä kyllä on mutta kun ne ei pysy kyydissä alkumetrejä pidemmälle. Tähän mennessä olen vielä onnistunut nielaisemaan sanani, kun en viitsi järkyttää aivan viattomien ihmisten maailmaa... mutta saa nähdä koska se päivä tulee kun pläjäytän jollekin tämän asian päin näköä.



Noh, kaikesta synkistelystä huolimatta oikein aurinkoista päivän jatkoa. Täytyy jaksaa uskoa että tämä vielä tästä iloksi muuttuu, meille kaikille.

keskenmenon kokeneille.



itsekin kuulun siihen sakkiin, mulla on ollut 3 perättäistä alkuraskauden keskenmenoa.



keskenmenot olivat ennen esikoisen syntymää, vuosina 2002-2003.

olen kokenut HAAHUT-pinon erittäin tärkeäksi veraistueksi, se siis on keskenmenon kokeneiden, (nyt tai aiemmin), ja enemmän ja vähemmän vauvakuumeisten pino. käykäähän tutustumassa.



nyttemmin olen itse siirtynyt haahuista odotuspuolelle ex-haahuihin.



-ennis- ja sintti rv20+3

Käyn aina välillä kurkkimassa vielä tuolta odotuspuolelta täällä vauvakuume puolella ja tuo otsikkosi osui heti silmään. Ensinnäkin voimia vaaditaan kun noin monta km:a on jo takana. Pahoittelut niistä kaikista ja hirmuisesti lähettelen täältä Sinulle voimia jatkoon. Itselläni " vain" 2km:a takana ja siinäkin on tosiaan ne 2 liikaa. Edes pahimmalle vihamiehelleni en toivoisi niitä koettavaksi. Meilläkään ei mitään syytä noille löydetty, mutta sun asemassasi on vielä tärkeempää, että yritetään selvittää missä voisi olla vika. Kun km:jen määrä alkaa nousta kohtuuttomuuden tasolle, niin onhan se inhimillistä, että haluaisi tietää/löytää syyn miksi noin aina käy.



Lähinnä ajattelin tulla sulle vinkkaamaan tuosta Haahu-keskusteluryhmästä, joka on nimenomaan tarkoitettu kaikille km:n kokeneille tueksi ja turvaksi. Itse majailin sielä siihen asti kunnes nyt tämän kestävämmän plussaversion ehdin saamaan. Muillekkin tässä pinossa kirjoittaneille...menkää ihmeessä tuonne Haahu-ryhmään tutustumaan. Itse olin sielä kuin kotonani. Ja sielä sai jakaa niitä ajatuksia loputtomiin ja takuulla sai lämpimän vastaanoton...sillä jokainen meistä on saman kokenut kuin sinä. Kaikilla enemmän ja vähemmän km:ja takana. Käyhän vilkuamassa sielä. =)



Toivottavasti mahdollisimman pian pääset hyppäämään kestävän plussan voimin tuonne odotus-puolelle.



Lämpimin ajatuksin,



titi75 rv 17+4

Samoilla asioilla näköjään täällä liikutaan...Ehdin just ennen mua. =D



titi75

Kiitoksia kovasti teille jotka Haahuista mainitsitte. Itse kirjoittelin eilen ensimmäistä kertaa sinne ja sain oikein lämpimän vastaanoton. Tule sinäkin apuh sinne jutskailemaan :)

Kiitos teille Titi75 ja Enni-Maija!



Täytyy käydä katsastamassa tuo Haahut-ketju.



Onnellista odotusta teille, toivottavasti mekin pääsemme ex-haahuilemaan mahdollisimman pian.

Suuret pahoittelut kaikille keskenmenoista kärsiville ja varsinkin ap:lle, kun sinua noin rankalla kädellä koetellaan. Tässä osoite yahoon Toistuvat keskenmenot -ryhmään: http://health.groups.yahoo.com/group/toistuvatkeskenmenot/. Sieltä löytyy varmasti myös vertaistukea haahujen lisäksi.



Toivottavasti te kaikki onnistutte pian saamaan oman nyytin syliin!!!



neronja & neiti 1 kk (tätä vauvaa edelsi neljä perättäistä km:a, syyksi todettiin tukostaipumus ja lääkityksellä raskaus onnistui; neljä lasta oli jo ennestään, joten tukostaipumus tuli täytenä yllätyksenä)