3-vuotiaan " purkkiruokailusta"
Ongelmani on tämä:
Kolme vuotias poika ei suostu syömään kuin purkkiruokaa ja sitäkin huonosti. Tavalliseen ruokaan on yritetty totutella, mutta eipä meinaa millään onnistua. Yökkäily alkaa heti. Lisäksi ruuan pitää olla soseutettua, vähänkään suuremmat palat eivät mene kurkusta alas.
Nyt poika aloitti ryhmiksessä, jossa ei myöskään suostu syömään kuin vähään leipää. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia? Miten olette selvinneet niistä? Vinkkejä kaivataan!
Kommentit (31)
Ehkä vähän turhan pitkälle menty purkkiruoilla. Helpompaa ehkä vaihtaa pienempänä. Kokemusta kuitenkin yhdestä pahasta sihtikurkusta! meillä oksennettiin usein ja kaikki syöty ruoka, jos oli pienikin pala soseen joukossa. Pelko kurkussa antoi aina isompia paloja. Joka tapauksessa siirto purkista normaaliin ruokaan tehtiin 1 vuoden kieppeillä. Ihan sisulla ja kylmällä päätöseksellä. Äidin oma pelko oli ehkä enempi esteenä kuin taaperon. Eli turha arkuus pois. Lapsi alkaa kyllä syömään, kun ei muuta saa. Täällä moneen kertaan laitettu lause: nälkään ei Suomessa kuolla. Tein sillä lailla, että toisen ruoan sai purkista (oli kyllä jo 1-3v purkkeja eikä enää soseita) ja toinen ruoka itse tehtyä. Eli varmistin, että toinen ruoka menis kaupaksi ainakin. Kun alkoi löytyä kunnon ruokia, joista tykkäsi esim. makaronilaatikko, nakkikeitto niin niitä aloin antaa sitten toisena ruokana ja toisena jotain uudempaa. 2v meillä siirryttiin kokonaan itse tehtyyn. Eli rohkeasti vain ja tällä " toinen varmempi ruoka" -syteemillä varmistaa sen, että ruokaa varmasti syö joka päivä. Ja meillä sitten jos joku päivä ei ruokia syönyt juurikaan niin korjasi syömällä illalla ja aamulla enempi puuroa. Lapsi osaa itse tasapainottaa. Älä siis huolehdi energian saantia. Ja huomaa, että tuossa ns leikki-iässä on muutenkin niitä päiviä, ettei ruoka maistu eli kaikkea ei selitä kökkäreisempi ruoka. Tsemppiä!
" Jonkin aikaa" ei siis varmaan ole 2 vuotta totuttelua? Suoraan sanoen olette kyllä melko myöhäiseen jättäneet nämä purkkiruoista normaaliin ruokaan siirtymisen, kun se tavallisesti aloitetaan 1-vuotiaana. Miksi olette näin pitkään antaneet purkkiruokia? Syöttekö te vanhemmat kuitenkin normaalia kotiruokaa? Luulisi lapselle tulevan luonnostaan kiinnostus maistaa samaa kuin mitä vanhemmat syö.
3-vuotiaalla on jo melkoisesti kapasiteettia tehdä totuttelu hankalaksi, ja hänen kanssaan saa todellakin olla päättäväinen eikä antaa periksi. Hänhän osaa jo pelata peliä, että kun lopulta annetaan purkkiruokaa, vastaan kannattaa taistella.
Tsemppiä vaan!
edla:
...muita juuri kolme täyttäneitä, jotka vieä aterioivat purkista?
Meidän purkkiruokailija täyttää jo pian 4,mutta osan aterioista syö edelleen purkista.
Toisaalta myös normaali ruoka kelpaa.
On pieniruokainen,aina ollut.
Meillä ei arkisin juuri kotona ruokaa laiteta , siinä syy purkkiruokailuun.
Me vanhemmat syömme töissä.
Kaverilla samanikäinen poika kuin meidän neiti, joka ei suostu muuta ruokaa kuin purkkiruokaa syömään. 1½purkkia kerralla tuo poika syöpi.
Jos on muuta ruokaa purkkiruuan joukossa ei suostu syömään.
Outo juttu sinänsä ,kun hänen äitinsä teki vauva soseet pojalle itse.
Jossain vaiheessä päätyivät purkkiruokiin ja niihin jämähtivät.
Ette siis ole ainutlaatuinen tapaus pelkkine purkkiruokinenne.
Joskus (harvemmin onneksi) kyse on todellisesta ongelmasta, jolloin lasta ei todellakaan voi jättää ilman ruokaa " totuttelun" varjolla. Ruokailusta pitäisi saada mukava tilanne, mutta jos tilanne päättyy oksentamiseen, lapsi voi alkaa kammota syömistä entisestään.
Pureskeleeko poika ruokaa kunnolla? Voi kuulostaa hassulta, mutta monet ovat saaneet apua puheterapeutilta. Kyse voi olla suun motoriikan kehittymättömyydestä. Tämä siis yhtenä vaihtoehtona.
...että muitakin purkkiruuan ystäviä löytyy. Peruna ja vihannekset kyllä purkkiruan mukana muusattuna pojalle menee, mutta ei oikeastaan muu. Joskus syö itse tehtyjä perunakeittoja soseutettuna. Sehän se onkin, että ruokailutilanne pitäisi saada mukavaksi hetkeksi. Luulen, että turhan usein olen hermostunut kun ruoka ei maita. Tilanne pitäisi ikäänkuin nollata ja unohtaa paineet ja syyllisyys purkkiruuan syöttämisestä.
Kiitos kannanotoista. Luulen, että jatkamme kotiruuan syömisen yrittämistä kaikessa rauhassa!
Minullekin tuli mieleeni, että oletko tarkistattunut lääkärillä että lapsesi purenta ja kurkku ovat ok? Ethän ajattele että pelottelen. Mutta koska lapsi on jo 3v niin olisi kai hyvä poissulkea mahdolliset syömistä hankaloittavat tekijät. Esim nielun ahtauma tms. Ehkä kaukaa haettua?
Meillä pidin tyttöämme pian 3v aikamoisena sihtikurkkuna, mutta eipä hän ole suostunut purkkiruokia syömään melkeinpä 2v:stä tai satunnaisesti 2.5v:stä lähtien. Tai on tietysti maistellut pikkuveljen ruokia joskus ja syö " tähteet" . Mutta ne on ihan maistelua ja oma ruoka on sitä kotiruokaa.
Tyttö tottui pikkuhiljaa 1-2v välillä juuri sillä tavalla syömään, että annoin toisen purkkiruokaa ja toisen sitä kotiruokaa ja pikkuhiljaa alkoi löytyä suosikkeja. Nyt sama juttu menossa 1v pojan kanssa. Ja huomaa kyllä, että totutus on ihan toista, jos on hampaita enempi jo varhemmin. Tytöllä oli 4 hammasta varmaan 1.5-vuotiaaksi asti, pojalla 6 kpl jo 10kk iässä..
ja nyt tasan 1v iässä 8kpl melkein...
Vasta nyt ihan viime aikoina tyttömme on alkanut syödä leipää, purenta ei ole ollut varmaan vielä kunnossa. Poika taas pupeltaa kummasti jo leipääkin.
Ja eihän 3v:nne juo maitoa liikaa, sekin voi olla yksi juttu, mikä estää sitä tottumista ruokiin?
Tuo tyyli, että " enpä ole törmännyt" .... Luulisi lastentarhan opettajan tietävän, että syömäongelma voi olla todellinen fysiologisista syistä kuten edellä mainittiin, tai esim. asperger- ja autismikirjon lapsilla.
En tarkoita, että AP:n lapsella sellaista olisi, mutta joskus on tosiaan niin, ettei ole syy vanhemmissa, jotka eivät ole kunnolla totuttaneet vaan, että totuttaminen vaatiin todellista kuntoutustyötä. Toivoisin vaan ymmärtäväisempää asennetta ammatti-ihmiseltä.
Ja työssä käyville äideille vielä kommentti - että onhan noita muitakin valmisruokia kuin purkkiruuat - eli vähän oudolta sekin kuulostaa että vaan kiireen takia purkkiruokia pitää 4-vuotiaille jatkuvasti syöttää.
Oletko kokeillut tarjota kotiruokaa purkista? Jos lapsi onkin fiksoitunut siihen, että ruoka otetaan purkista, eikä kattilasta. Laita omatekoinen (esim tomattipureella maustettu peruna jauhelihamömmö) purkkiin ja tarjoja uutena kaupan ruokana. Meneekö? Kurkun tilanne kannattaa tosiaan tarkistaa ja syömismekanismi, puheterapeutti auttaa tässä asiassa.
Voimia sinnikkyyteen, 3v osaavat olla jääräpäitä halutessaan, mutta ole vanhempi ja pidä asiassa pääsi.
poika kuitenkin syö esim. leipää, niin syökö muutakin, jos saa syödä käsin?
Kokeilepa antaa käteen kokonainen nakki, pinaattilettu tai kalapuikko (viis terveellisyydestä nyt). Sen jälkeen pätkä keitettyä porkkanaa jne, mitä voi itse haukkailla. Näin toimi naapurini, jonka lapsi oli 2,5-vuotiaaksi asti sihtikurkku. Sitten äiti tajusi, että koska lapsi syö jopa näkkileipää, kun saa itse syödä, niin testataanpa muutakin. Melkein KAIKKI mitä sai itse haukkailla meni alas!
Eli koita jättää mössäämättä ja sekoittamatta!?
...muita juuri kolme täyttäneitä, jotka vieä aterioivat purkista?