Lue keskustelun säännöt.
Miten kauan vastamäkeä täytyy jaksaa?
09.10.2006 |
Olen luvannut rakastaa miestäni, myötä- ja vastamäessä. Miehen työn takia joudumme asumaan erillämme, takana on kolme vuotta ja tilanne pysyy toistaiseksi samana. Viimeisen vuoden ajan mä olen ollut tosi ahdistunut. Olen tässä liitossa ihan yksin, hoidan kaiken, maksan kaiken... Mies ei kysele mun asioista, ei kuuntele jos kerron, jos kerron silti niin kommentoi ehkä yhdellä sanalla. Mies soittaa muutaman kerran viikossa, juttelee lähinnä lapsen kanssa, ja joskus harvoin päiväseltään tavataan. Olen yrittänyt puhua miehelle tästä ahdistuksesta, siitä asti kun alko ahistaa. Mutta vastaus on aina: Höh / Tälle nyt ei mahda mitään/ Mitä tässä nyt sitten pitäis tehdä / Mä en mihinkään terapiaan lähde tms. Erota ei halua, tämän on sanonut monesti!!! Mutta mä alan haluta. Tänään viimeksi sanoin miehelle, että en kestä tällasta yksin-avioliitossa yksinpuhelua loputtomiin, sanoin ettei tunnu yhtään edes siltä että olisin naimisissa. " Vittu ei olla sitten" sanoi mies ja iski luurin korvaan. Että semmonen rakentava keskustelu. Mitä hittoa pitäisi tehdä?! Mä olen aina ollut sitä mieltä, että avioliiton eteen pitäisi tehdä kaikkensa, että ihmiset eroaa ihan liian heloisti...mutta nyt alkaa raja tulla vastaan... Ideoita?
Kommentit (7)
koska tiedän täällä palstailevan tuttuja. Että jos ei siihen puututtaisi sen enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, ei mustakaan tunnu yhtään siltä että mies rakastaisi mua tai välittäisi! Lapsesta kylläkin. Mutta aina jos otan tän puheeksi, niin mies vänkää vastaan " Rakastanpa. Välitänpä." En tajuu en :(
kuullostat jo niin ahdistuneelta, että tarvitset pikaista muutosta. Käy yksiksesi puhumassa perheneuvolassa tms. se helpottaa ja selkiyttää ajatuksia ja vaikuttaa varmasti mieheesikin, kun huomaa, että olet tosissasi. Mutta tärkeintä ony huolehtia itsesi ja sitä kautta lapsesi hyvinvoinnista. Olet vastuussa elämästäsi, ja jos miehesi ei halua muutosta/parannusta, niin se on hänen valintansa, ketään ei voi pakottaa. Kyllä liitossa täytyy olla kaksi, jotka haluavat parantaa ja kehittää suhdetta. Nyt siis ensin asiantuntija-apua hakemaan, mars mars ja sitten teet eropäätöksen, jos ei mitään muutosta miehesi asenteeseen tule. Olen hengessä mukana!
kuulostaa siltä että sun pitäisi puhua enemmän tunteistasi, haaveistasi, toiveista ja pettymyksistä! Puhu sille, kirjoita sille, ja jos se ei jaksa kuunnella niin se eroaa susta aktiivisesti! Jos jaksaa kuunnella niin varmasti alkaa myös vastata paremmin sun tarpeisiin, kunhan saa kuulla missä syvyyksissä sä oikeasti tällä hetkellä vaellat!
Mutta ÄLÄ SANO ETTÄ SE VÄLITÄ SUSTA, ETTÄ SE EI RAKASTA SUA!!!!!
Sen se saa nimittäin sanoa itse jos toteaa asian niin olevan! Puhu vain omista tunteistasi, ei kenenkään muun.
Kuitenkin, sulle itsellesi on tainnut tulla tavaksi vaieta ettet vain ajaisi ihmisiä pois ruikuttamalla! Ja se johtaa automaattisesti aika huonoon elämään, jos salaa negatiiviset tunteensa jatkuvasti. Jos kieltää itseltään lässytyksen ja ruikutuksen, kieltää elämän suolan, sokerin, salmiakin ja lonkeron... Ymmärrän ettet halua aina jankuttaa samoja asioita miehellesi, mutta mies itse asiassa tarvitsee nalkutusta, ja osaa kyllä seuloa siitä itselleen sopivan annoksen.
Voi hyvin!
Olen myöskin kirjoittanut. Viimeiset pari kuukautta on ollut sellaista, että mulla ei enää ole ollut energiaa jauhaa samaa laulua uudestaan ja uudestaan. Mutta sitä ennen mua ei kyllä vaikenemisesta ole voinut syyttää, se puhuminen ja kertominen vaan ei tuota mitään tulosta! En itse mitenkään pelkää ajatusta että toinen lähtisi, mikä vaan on parempaa kuin epätietoisuus! ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina halunnut asua Suomessa, täällä on mulle ihan kaikki (paitsi se mies). ap
Hän ei myöskään näytä olevan valmis tekemään uhrauksia/työtä liittonne eteen.
Eroa ja jatka elämääsi!