Parisuhde, missä toinen haluaa kokea ja tehdä asioita ja toinen haluaa olla vain kotona.

Huono juttu, ei anna kummallekaan mitään vaikka pysyisittekin yhdessä.

Voihan sitä etsiä ystäviä joiden kanssa käydä kokemassa ja tekemässä. Kaikkea ei tarvitse juuri oman kumppanin kanssa toteuttaa, jos hän viihtyy enemmän kotona.

Terveellistä suhteelle. Noin elin 10 vuotta ex poikakaverini kanssa. Hän halusi asua ulkomailla talvet, itse opiskelin ja tein töitä.Ihan hyvin toimi. Suosittelen. Ex on vieläkin elämässäni!

Olisi hyvä kyetä jonkinlaisiin kompromisseihin. Sinänsä jännää, jos ette ole ennen lasten kotoa lähtöä tehneet mitään yhdessä.

Osan jutuista voi tehdä yhdessä, ja osan erillään. Niin meillä toimii. En tiedä jaksaisinko katsella puolisoa, joka ei kiinnostu yhtään mistään kodin ulkopuolisista asioista. Kaikesta ei tietenkään tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Huono juttu, ei anna kummallekaan mitään vaikka pysyisittekin yhdessä.

Ei ole pakko tehdä kaikkea yhdessä. Hyvä kun saa omaa aikaa kumpikin . 

Voi toimia, jos pääsette jonkinlaiseen kompromissiin ja teette ainakin _jotain_ yhdessä. Vaikea kuitenkin sanoa, koska ihmiset ovat niin erilaisia. Joillekin tuo sopisi mainiosti, mutta jotkut haluavat tehdä kaiken kumppaninsa kanssa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Terveellistä suhteelle. Noin elin 10 vuotta ex poikakaverini kanssa. Hän halusi asua ulkomailla talvet, itse opiskelin ja tein töitä.Ihan hyvin toimi. Suosittelen. Ex on vieläkin elämässäni!

Mutta silti hän on ex eikä nykyinen?

Olet mennyt alkujaankin yhteen itsellesi sopimattoman kumppanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveellistä suhteelle. Noin elin 10 vuotta ex poikakaverini kanssa. Hän halusi asua ulkomailla talvet, itse opiskelin ja tein töitä.Ihan hyvin toimi. Suosittelen. Ex on vieläkin elämässäni!

Mutta silti hän on ex eikä nykyinen?

Hän on töissä toisessa maassa ja pidämme yhteyttä viikottain. Kesälomakin yhdessä suunnitteilla.Ei rakkaus lopu vaikka erotaan. Aina vaan tärkein ihminen.

Suhteessa molemmilla pitää olla myös oma elämä, jonkin verran joustoa ja pikkuisen omista periaatteista luopumista. Jos toinen tykkää vaikka matkustaa neljä kertaa vuodessa ja toinen ei niin olisi kohtuullista, että se ei-matkustelija lähtisi mukaan edes kerran kahdessa vuodessa.

Meillä tällainen parisuhde. Minä olen tämä joka haluaa (joutuu invaliditeetin vuoksi) olemaan kotona. Olen ehdottanut eroa, jotta puoliso voisi mennä ja tulla miten haluaa. Ei ole suostuvainen tähän, hän tarvitsee kotipiian ja lastenhoitajan. Kuntoutan itseäni parhaan mukaan ja katsotan sitten mitä teen, lähdenkö itse.

Omalla kohdallani ei toiminut, kun ei ollut mitään yhteistä. Haluan kokea esim. matkustelun ihania hetkiä mielummin puolison kuin ystävien kanssa.

Riippuu varmasti ihmisestä.

Kaverini erosi sohvaperunamiehestä jo kolmikymppisenä, vaikka oli pienet lapset yms.

He ovat voineet sen jälkeen hyvin, ja sekä kaverini että hänen ex-miehensä löysivät nopeasti eron jälkeen sopivammat puolisot joiden kanssa elävät nyt tyytyväisenä sopivampaa elämää.

Vanhempani taas ovat eläneet aina niin, että ovat noin puolet ajasta tai jopa 70% ajasta eri maissa, ja toiselle on luontaista kulkea (ahdistuu paikallaan ja rupeaa rasittavaksi), kun taas toinen viihtyy enempi paikallaan ja kotona.

Tosin heillä on yhteinen käsitys huumorista, voimakas seksuaalinen kemia ja tykkäävät myös lomailla yhdessä, joten eivät ihan osu tähän.

Ja vaikka toinen tykkääkin olla kotona, niin tekee siellä kotona kaikenlaista eikä ole ollenkaan sohvaperuna.

Ja käy vuosittain lomilla, ei sillä tavalla viihdy PELKÄSTÄÄN kotona vaikka koti-ihminen onkin.

Mun miehestä tuli 40-vuotiaana sohvaperuna tai ainakaan mun kanssa ei enää lähtenyt minnekään. Kaveriporukan kanssa kyllä. Erottiin.

Mä erosin tuossa tilanteessa. Mies menetti keski-iän kynnyksellä kaiken mielenkiinnon kodin ulkopuoliseen elämään ja tulevaisuudensuunnitelmiin. En voinut kuvitella elämää joka jää polkemaan paikalleen ja jossa ainoa keskustelunaihe oli miehen lapsuusmuistot.