Parisuhde päättymässä, tulee todella huonoja ajatuksia

Minkälainen elämäntilanne sulla on muuten? Stressiä, huolia, uupumusta, mt-ongelmia, uniongelmia? Jos jotain noista niin perusvointisi ei ole kunnossa, joten nuo itsemurha-ajatukset voi liittyä masennukseen tai muuhun itsetuhoisaan käytökseen. Jos ne vaivaavat paljon niin mene terapiaan. Kyllähän kiintymyksen mureneminen satuttaa psyykettä vaikka mikä taustatilanne olisi teillä. Eroa ei pidä vähätellä.

Jos entinen ero ja entiset hylkäämiset ovat käsittelemättä, ne kasaantuvat sitten myöhemmin käsiteltäviksi, kun siihen on riittävästi elämänkokemusta kertynyt. Mielesi kertoo sinulle, että sinun on pysähdyttävä, käsiteltävä asiasi. Jopa vanhuusiässä ja saattohoidossa käsitellään hylkäämisiä eli niistä ei pääse eroon, kun ne on käsitelty.

Kannattaa hakeutua keskusteluavun piiriin. Kyseessä ei ole vain tämä suhde, vaan kasaantuneet hylkäämiskokemukset ja muut pettymykset, jotka on syytä käsitellä. Sitä kautta elämäsi parantuu. Lupaan sen, pitkällä psykoterapeutin kokemuksella.

Vierailija kirjoitti:

Jos entinen ero ja entiset hylkäämiset ovat käsittelemättä, ne kasaantuvat sitten myöhemmin käsiteltäviksi, kun siihen on riittävästi elämänkokemusta kertynyt. Mielesi kertoo sinulle, että sinun on pysähdyttävä, käsiteltävä asiasi. Jopa vanhuusiässä ja saattohoidossa käsitellään hylkäämisiä eli niistä ei pääse eroon, kun ne on käsitelty.

Kannattaa hakeutua keskusteluavun piiriin. Kyseessä ei ole vain tämä suhde, vaan kasaantuneet hylkäämiskokemukset ja muut pettymykset, jotka on syytä käsitellä. Sitä kautta elämäsi parantuu. Lupaan sen, pitkällä psykoterapeutin kokemuksella.

Siis ei pääse eroon ennen kun ne on käsitelty.

Voi voi, voimia sinulle! Itselläni on pari suurempaa eroa takana, joista toisessa vähän samanlaisia piirteitä kuin sinun erossasi. Itselläni auttoi semmonen hetkellinen hetkessä eläminen. Mieti, mitkä pienet arjen jutut tekisivät sinut onnelliseksi juuri nyt ja tee niitä. Jäätelön syöminen ja sarjojen katsominen, kävelylenkit, saunailu, itsensä tällääminen, kuntosalimakeilu, mikä vaan (paitsi alkoholinkäyttöä en suosittelisi suuressa määrin). Tässä auttaa, jos ero ei aiheuta kovin suuria taloudellisia haasteita. Jos aiheuttaa, ne pitänee ratkaista ensin.

Yritä myös miettiä tilanteen hyviä puolia: oli oikeastaan hyvä, että laitoit elämästäsi vain 3 vuotta tuohon ihmiseen, kun hän nyt osoittautui tuollaiseksi. Pitemmästä suhteesta irtautuminen olisi paljon vaikeampaa. Tuo hyvien puolien ajattelu saattaa tosin vaatia vähän enemmän aikaa, joten jos se tuntuu vaikealta, yritä olla ajattelematta suhdetta ollenkaan ja keskity hetkessä elämiseen nyt tässä vaiheessa.

Muista myös, että todella todella moni on kanssasi täsmälleen samassa tilanteessa juuri nyt. Vielä useampi (lähes kaikki) käyvät jossakin elämänsä vaiheessa läpi tuota samaa. Et siis ole yksin. :)

Samat kysymykset mielessä. Tulin juuri jätetyksi ja menkatkin on päällä, ajatukset ovat todella synkkiä ja itsetuhoisia. Olen pitänyt yksin itkumaratoneja ja vappuna kävin vetämässä kännit. Sen aikaa kun olin ulkona kavereiden kanssa ei tullut ainakaan itkettyä koko ajan ja huomio siirtyi hetkeksi muualle omasta pahasta olosta, mutta jälkiolot olivat tietenkin surkeat.

Pakko vaan antaa niiden tunteiden tulla. Itse ajattelin ottaa yhteyttä kriisipuhelimeen jos itsetuhoiset ajatukset jatkuvat. Lisäksi pitää tukeutua ystäviin ja yrittää vaikka kirjoittamalla ja maalaamalla käsitellä surkeuttaan. Kyllä tämä on ihan kamalaa. Voimia sinullekin.

Suosittelen laastaria, unohtuu huolet hetkessä ja voi syöksyä uuteen hekumaan

Vierailija kirjoitti:

Yritä myös miettiä tilanteen hyviä puolia: oli oikeastaan hyvä, että laitoit elämästäsi vain 3 vuotta tuohon ihmiseen, kun hän nyt osoittautui tuollaiseksi.

Kiitos, tämä on hyvä pointti! Olen usein ylikärsivällinen ja tässä olisi hyvin voinut mennä 7 v tai jotain.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Samat kysymykset mielessä. Tulin juuri jätetyksi ja menkatkin on päällä, ajatukset ovat todella synkkiä ja itsetuhoisia. Olen pitänyt yksin itkumaratoneja ja vappuna kävin vetämässä kännit. Sen aikaa kun olin ulkona kavereiden kanssa ei tullut ainakaan itkettyä koko ajan ja huomio siirtyi hetkeksi muualle omasta pahasta olosta, mutta jälkiolot olivat tietenkin surkeat.

Pakko vaan antaa niiden tunteiden tulla. Itse ajattelin ottaa yhteyttä kriisipuhelimeen jos itsetuhoiset ajatukset jatkuvat. Lisäksi pitää tukeutua ystäviin ja yrittää vaikka kirjoittamalla ja maalaamalla käsitellä surkeuttaan. Kyllä tämä on ihan kamalaa. Voimia sinullekin.

Sinullekin voimia! Minulle ei kännit toimi (tulee huonompi olo) mutta itkumaraton voisi kertaalleen olla hyvä, kun lapset on poissa. Nyt olen vain yön pimeydessä vuodattanut muutamia kyyneleitä.

Kyllä me vielä tästä noustaan.

Ap

Entäpä jos onkin niin että elämääsi on tulossa paljon parempaa ja tuo entinen "haitta" on saatava tieltä pois. Ei muuta kuin katse eteenpäin. Aurinkoa elämääsi.

YouTube: tietoisuusakatemia

Itse olin aikanani tosi rikki suhteesta joka meni vuosia on-off jaksoissa ja jossa voin pitkään huonosti. Ero oli silti rankkaa ja oli vaikea riuhtaista itsensä irti. Menihän siinä aikaa itsesäälissä velloessa ("eikö minua koskaan halua kukaan mukava ja kunnollinen mies?") ja synkissä ajatuksissa.

Silti kävi niin että vain muutamaa kuukautta myöhemin tapasin miehen josta tuli aviomieheni ja lasteni isä ja joka on paras mies jonka voin mitenkään itselleni kuvitella. Nyt tämän tietäen melkein naurattaa miten näinkin tulevaisuuden niin toivottomana kun siitä tulevaisuudesta ei koskaan voi tietää.

Voimia AP. Itsellä oli eilen eron jälkeen eka päivä, kun en juurikaan itkenyt, kolme viikkoa mennyt. Olen itkenyt vähän joka käänteessä ja ajatellut, että se kuuluu asiaan. Surun pitää antaa tulla ulos. Ihana ystäväni piti minua vieressään yhden itkumaratonin ajan ja sanoi vaan että sillä on tehtävänsä. Tänään elämässä oli jo vähän valonpilkahduksia tulevaisuudesta, vaikka vieläkin olen hyvin allapäin erosta. Oma elämä kuitenkin jatkuu. Itseä on auttanut kävely, saunominen, uiminen, soittaminen ja sarjojen katselu. Ystäviäkin olen nähnyt, ollaan puhuttu muita juttuja kuin erosta.

Siis täh? Mitkä sinun vaihtoehtosi ovat? Haluaisitko siis, että suhde jatkuu, vaikka toinen onkin ihastunut? Vai mitä ihmettä sinä haluat?

Kai sinulla hyvä ihminen on muutakin elämää kuin joku seurustelukumppani? Ei kai elämäsi voi olla noin sidoksissa toiseen ihmiseen? En ymmärrä, jos on. Olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta ja vaikka olemmekin onnellisia, niin tiedän, että pärjäisin myös yksin oikein hyvin. Tottakai siinä saisi monet itkut itkeä, mutta pärjäisin ja elämä jatkuisi hyvänä niin itselläni kuin lapsillammekin.

Jos siis sinulla on jotain hankaluuksia elämisen kanssa yksin, niin hae apua.

Vierailija kirjoitti:

Siis täh? Mitkä sinun vaihtoehtosi ovat? Haluaisitko siis, että suhde jatkuu, vaikka toinen onkin ihastunut? Vai mitä ihmettä sinä haluat?

Kai sinulla hyvä ihminen on muutakin elämää kuin joku seurustelukumppani? Ei kai elämäsi voi olla noin sidoksissa toiseen ihmiseen? En ymmärrä, jos on. Olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta ja vaikka olemmekin onnellisia, niin tiedän, että pärjäisin myös yksin oikein hyvin. Tottakai siinä saisi monet itkut itkeä, mutta pärjäisin ja elämä jatkuisi hyvänä niin itselläni kuin lapsillammekin.

Jos siis sinulla on jotain hankaluuksia elämisen kanssa yksin, niin hae apua.

Onpas empatiokyvytön viesti. Ero saattaa ehkä sinulle tuntua helpolta, kun et sellaisessa vaiheessa oikeasti ole. Mielestäni on selvä asia, että ero sattuu. Jos ei satu, niin suhde ei ehkä ole sitten perustunut tunteelle ollenkaan? Ap:llä on lisäksi tuo toiseen ihastuminen lisätaakkana, joka on omiaan aiheuttamaan todella vaikeita tunteita hylätyksi tulemisesta jne. Ap:llä on täysi syy ja oikeus tuntea, mitä tuntee. Tule sinä tänne sitten kertomaan, jos miehesi 20+ vuoden jälkeen jättää sinut toisen takia.

Kaikki tunteet ovat ok ja niiden pitää antaa tulla, mutta itsetuhoisten tunteiden kanssa pitää olla vähän tarkkana. Jos kyse on semmosesta, että pari kertaa eron jälkeen miettii, että olisi helpompaa, jos "kuolisi pois", mutta tunne menee nopeasti pois eikä tosissaan ajattele näin, niin tuo lienee normaalia. Jos taas tunne on pysyvämpi ja ajattelee vakavammin näin, niin sitten olisi hyvä jutella jonkun kanssa. Kyse saattaa olla masennuksesta, joka on siis hoidettavissa oleva sairaus.