Lue keskustelun säännöt.
Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?
Täällä näyttää olevan jo ketju parikymppisistä, mutta oma ihmettely kohdistuu nyt sellaisiin 40-50 -vuotiaisiin.Olen (N, 50+) ollut nyt sinkkuna muutaman vuoden ja haussa on parisuhde. Treffiäpit ja deittisivustot testattu, livessäkin käyty (koronaa ennen ja koronan jälkeen), mutta huonolla tuloksella.Ravintoloissa on ollut enimmäkseen varattuja, Tinderissä ym. vain seksiseura haussa.Varsinkin nyt viime vuosina on tullut selkeä trendi, että miehet eivät näytä haluavan parisuhdetta. Kaikki tuntuvat haluavan vai seksiseuraa, FWB, FB, ONS, mitänäitänyton.Varsinkin Tinderissä on ilmiönä, että mies SANOO haluavansa parisuhdetta, mutta juttelun alettua onkin kiinnostunut vain pelkästä seksiseurasta. Ei missään nimessä mitään pysyvää, vakituista, jotain kestävämpää.Ja mietityttää että MIKSI?Onko sormet palanu niin pahasti, että ei enää parisuhde kiinnosta?Onko maailma muuttunut niin, että tämän ikäluokan miehet eivät enää halua kumppanuutta, yhdessäoloa, ehkä jopa yhdessäasumista?
Kommentit (2361)
Minä olin avioeron jälkeen yhdeksän kuukautta sinkkuna ja sama kokemus - about oman ikäiset miehet (muutama vuosi 48 vuoden molemmin puolin) halusivat vain seksiseuraa tai tapailla montaa naista samaan aikaan. Sitten tapasin naapurin kautta 15 vuotta nuoremman miehen, ja meillä on epäilyksistäni huolimatta synkannut yli neljä kuukautta loistavasti. Olemme vakaassa ja rakastavassa parisuhteessa ja mies muuttaa kesällä luokseni. Naimisiin emme mene ja suhtaudun tähän ajatuksella, että kestää mitä kestää. Miesystäväni on omasta halustaan lapseton eikä ole ollut vuotta pidemmässä avoliitossa. Liekö se syynä, että meillä menee niin hyvin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harrastustoiminta on liiaksi jakautunut sukupuolittain, eikä kaikki halua hypätä baareissa. Jos yhteiskuntakin jo myöntää, että yksinäisyys on valtava, koko ajan kasvava ongelma, voisiko yksinäisyyttä siis alkaa torjua yksinäiset kokoavilla edullisilla ja päihteettömillä harrastuksilla.
Eli sama kuin yllä
Vastuun ottaminen on vaikeampaa kuin sen vierittäminen.
Vierailija kirjoitti:
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta. Jotain muutakin kuin kuvaamasi voi myös naisesta löytyä. Jospa nainen olisikin sinua huomattavasti varakkaampi, eikä niin hallitseva, mitä tuossa kuvaat. Naisia on niin moneen lähtöön.
Niin varmaan on moneen lähtöön, mutta on äärimmäisen harvinaista, että varakkaampi nainen ottaa merkittävästi vähävaraisemman miehen. Mutta silti aina pitää vaan teeskennellä, että asiat olisi toisin...
567 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastustoiminta on liiaksi jakautunut sukupuolittain, eikä kaikki halua hypätä baareissa. Jos yhteiskuntakin jo myöntää, että yksinäisyys on valtava, koko ajan kasvava ongelma, voisiko yksinäisyyttä siis alkaa torjua yksinäiset kokoavilla edullisilla ja päihteettömillä harrastuksilla.
Eli sama kuin yllä
Vastuun ottaminen on vaikeampaa kuin sen vierittäminen.
Sen takia varmaankin naiset vierittävät kaiken vastuun miehille
Vierailija kirjoitti:
Harrastustoiminta on liiaksi jakautunut sukupuolittain, eikä kaikki halua hypätä baareissa. Jos yhteiskuntakin jo myöntää, että yksinäisyys on valtava, koko ajan kasvava ongelma, voisiko yksinäisyyttä siis alkaa torjua yksinäiset kokoavilla edullisilla ja päihteettömillä harrastuksilla.
Eli sama kuin yllä
Marketit joskus yrittivät, sillä sinkkukorilla. Ei juuri kukaan tarttunut tilaisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toksisten sukupuoliroolien ylläpitäminen vieraannuttaa ihmiset toisistaan. Se sama moska siis, mitä incelit jauhavat täällä vuodesta toiseen: naisen pitää olla naisellinen, alistuva, nuori, ikuinen neitsyt ja aina valmis palvelevainen ja huolia tämä incel ja unohtaa kaikki omat halunsa, tarpeensa, unelmansa ja nautintonsa.
Ja mies saa olla vain yhdenlainen eli samanlainen kuin se incel, sillä muunlaiset miehet ovat joko homoja tai jänniksiä, mikä on todella häiriintyneen miehen käsitys omasta sukupuolestaan ja itsestään.
Nämä jaskanpauhajat eivät hetkeäkään pysähdy miettimään, millaisia ovat itse. Heitä ei kiinnosta rakkaus, koska he eivät siihen kykene, heitä kiinnostaa vain elukkamainen sukupuoliakti, koska heistä ei ylempiä aivotoimintoja löydy.
Ratkaisuehdotus:
Dumppaamme elämästämme myrkylliset ihmiset ja elämme kuten haluamme. Ehdotamme ja edistämme töissä ja vapaa-aikana noiden roolien heittämistä roskikseen ihmisten psyyken tuhoavana moskana.
Itse yritän saada paikallista seurakuntaa hiffaamaan, mitä heiltä puuttuu: sinkkuryhmä tai yksinäisten ryhmä. Kas kaikki kokontuvat keskusteluryhmät ovat joko naisille tai miehille tai aviopareille, eikä yksikään yksinäisille ihmisille, joilta puuttuu ystävä tai rakastettu. MIksei voisi olla vaikka lautapeli-iltoja yksinäisille? Käsityökerho tumpeloille sinkuille?
Minä epäilen, että tämän in cel touhun arkkitehti löytyy alunperin tuolta itänaapurista. Kaikkea mahdollista eripuraa kun lännessä pyrkivät viljelemään esim. todistetusti rokotevastaisuutta.
Mitä vikaa seksisuhteissa nuoremman miehen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta. Jotain muutakin kuin kuvaamasi voi myös naisesta löytyä. Jospa nainen olisikin sinua huomattavasti varakkaampi, eikä niin hallitseva, mitä tuossa kuvaat. Naisia on niin moneen lähtöön.
Niin varmaan on moneen lähtöön, mutta on äärimmäisen harvinaista, että varakkaampi nainen ottaa merkittävästi vähävaraisemman miehen. Mutta silti aina pitää vaan teeskennellä, että asiat olisi toisin...
Suomessa tuo nyt on aika vähäpätöinen kriteeri. Olemme lähes kaikki tavallista keskiluokkaa, tulo- ja varallisuuserot ovat hyvin maltillisia. Te miehet ette ole rahallisesti siinä asemassa, että kukaan teistä suuresti hyötyisi. Kahden ihmisen palkasta hyötyy kumpikin.
Vierailija kirjoitti:
567 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastustoiminta on liiaksi jakautunut sukupuolittain, eikä kaikki halua hypätä baareissa. Jos yhteiskuntakin jo myöntää, että yksinäisyys on valtava, koko ajan kasvava ongelma, voisiko yksinäisyyttä siis alkaa torjua yksinäiset kokoavilla edullisilla ja päihteettömillä harrastuksilla.
Eli sama kuin yllä
Vastuun ottaminen on vaikeampaa kuin sen vierittäminen.
Sen takia varmaankin naiset vierittävät kaiken vastuun miehille
Vierailija vieritti yhteiskunnalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jordan Peterson sanoi, että yli 40-vuotiaan on melkein mahdotonta pariutua uudestaan. Syy on se, että parikymppisenä ihminen on vielä vähän tabula rasa ja joustava, joten mahdollisten kumppanien määrä on merkittävästi suurempi. Tietysti vapaita ihmisiä on muutenkin enemmän nuorena, mutta myös itselle sopivia on enemmän.
Nelikymppisenä jokainen on jo sitten niin uniikki, että jonkun jota voisi sietää löytäminen alkaa olla hyvin vaikeaa.
Ihminen siis vanhemmiten ikään kuin etääntyy mediaanista, mikä tekee parinmuodostuksesta vaikeampaa.
Minä olin parikymppisenä täysin ehdoton ja vaadin kumppanilta sitä sun tätä. Jopa musiikkimaku oli todella tärkeä kriteeri. Jos kuunteli väärää musiikkia, en olisi voinut seurustella sellaisen ihmisen kanssa.
Nykyään ei paljon moiset asiat merkkaa, ei kiinnosta hirveästi edes toisen puoluekanta, kunhan nyt normaali, järkevä ihminen. Hankalampaa mulla parinmuodostus parikymppisenä oli kuin nyt nelikymppisenä on ollut.
Menin erosta rikki todella pahasti. Etsin silti ensimmäiset vuodet vain vakavaa parisuhdetta, mutta petyttyäni tarpeeksi useasti, aloin etsimään vain vähemmän vakavaa. Lopulta kuitenkin vastaan tuli todellinen rakkaus mihin en enää kuvitellut pystyvänikään.
Vastauksena otsikon kysymykseen: parisuhteen luonti toisella kierroksella on jumalattoman vaikeaa, koska ihmisillä on siinä vaiheessa jo sellaiset historian traumat selässään, että se mitä toiselta odotetaan, ei enää kohtaa todellisuuden kanssa. Itselläni kävi vain armoton tuuri, että satuin törmäämään naiseen johon rakastuin ja joka rakastui minuun traumoistamme huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toksisten sukupuoliroolien ylläpitäminen vieraannuttaa ihmiset toisistaan. Se sama moska siis, mitä incelit jauhavat täällä vuodesta toiseen: naisen pitää olla naisellinen, alistuva, nuori, ikuinen neitsyt ja aina valmis palvelevainen ja huolia tämä incel ja unohtaa kaikki omat halunsa, tarpeensa, unelmansa ja nautintonsa.
Ja mies saa olla vain yhdenlainen eli samanlainen kuin se incel, sillä muunlaiset miehet ovat joko homoja tai jänniksiä, mikä on todella häiriintyneen miehen käsitys omasta sukupuolestaan ja itsestään.
Nämä jaskanpauhajat eivät hetkeäkään pysähdy miettimään, millaisia ovat itse. Heitä ei kiinnosta rakkaus, koska he eivät siihen kykene, heitä kiinnostaa vain elukkamainen sukupuoliakti, koska heistä ei ylempiä aivotoimintoja löydy.
Ratkaisuehdotus:
Dumppaamme elämästämme myrkylliset ihmiset ja elämme kuten haluamme. Ehdotamme ja edistämme töissä ja vapaa-aikana noiden roolien heittämistä roskikseen ihmisten psyyken tuhoavana moskana.
Itse yritän saada paikallista seurakuntaa hiffaamaan, mitä heiltä puuttuu: sinkkuryhmä tai yksinäisten ryhmä. Kas kaikki kokontuvat keskusteluryhmät ovat joko naisille tai miehille tai aviopareille, eikä yksikään yksinäisille ihmisille, joilta puuttuu ystävä tai rakastettu. MIksei voisi olla vaikka lautapeli-iltoja yksinäisille? Käsityökerho tumpeloille sinkuille?
Minä epäilen, että tämän in cel touhun arkkitehti löytyy alunperin tuolta itänaapurista. Kaikkea mahdollista eripuraa kun lännessä pyrkivät viljelemään esim. todistetusti rokotevastaisuutta.
Saman myrkyllisen puun hedelmiä on myös intersektionaalinen feminismi, nimittäin sosialismin hedelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta. Jotain muutakin kuin kuvaamasi voi myös naisesta löytyä. Jospa nainen olisikin sinua huomattavasti varakkaampi, eikä niin hallitseva, mitä tuossa kuvaat. Naisia on niin moneen lähtöön.
Niin varmaan on moneen lähtöön, mutta on äärimmäisen harvinaista, että varakkaampi nainen ottaa merkittävästi vähävaraisemman miehen. Mutta silti aina pitää vaan teeskennellä, että asiat olisi toisin...
Ainahan sinä voit vaihtaa sukupuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö.. olen n35, koulutettu, kauniiksi monesti sanottu, urheilen ja hyvässä työssä. Silti treffien sopiminen ja normaali deittailu näyttää olevan hankalaa ja sopivat ehdokkaat vähässä luvussa tai sitten preferenssit eivät vaan kohtaa. Tinder on kakaroiden/säätäjien paikka, oman ikäisillä ja + 40 vuotiailla on kakaroita, ero, ei huolehdita ulkonäöstä jne.. itse tuo kaikki perheenperustaminen olisi edessä - ja en jaksa alkaa äitipuoleksi ja ottaa kontolle jonkun toisen lapsia, akateemisen uran jälkeen ja kun ollut työelämässä nyt luomassa uraa. Etova ajatus! En halua käyttää tulojani ja aikaani jonkun toisen jälkikasvun hoitoon. Omia sitten ajallaan. Moni mieskään ei halua isäpuolen paikkaa ja se on yhteiskunnassamme "täysin fine".. sama se naisellakin voi olla: valinnanvara mitä toivoo ja mitä haluaa pyytää jos ei ole ihan utopistista.
Kumppani/treffiehdokas toive on omalla kohdalla muuten ihan realistinen: itsenäinen, fiksu, omillaan toimeentuleva, sporttinen, hauska ja rehti mies (ei tietynlaisia ulkonäkökriteereitä, vaikka jokaista viehättää mikä ja kuka viehättää.. tietysti hiukan merkitsee). Deittiaplikaatiot on hyvä alusta, mutta vika on sitten sekalaisessa seurakunnassa, joka ei osaa käyttäytyä. Minusta säätöjä hakevalle omat applikaatiot ja/tai vaikka ruksi johonkin kohtaan mitä etsii, näin oikeat ihmiset löytävät toisensa ..tietysti, onhan niitä olemassa sovelluksia, jos hakee vakavaa.
Taidat jäädä ilman niitä omia, kello tikittää... Ikäisesi kunnon miehet ovat varattuja tai sitten toisella kierroksella ja jälkikasvua heillä todennäköisesti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluavat itseään huomattavasti nuoremman naisen. Parikymppisenä se ei vielä onnistu, kun tyttö ei ole vielä syntynytkään. 50+ naisista kiinnostuvat 70+ miehet.
Nämä miehet eivät muutenkaan halua parisuhdetta vaan pelkkää seksiä. Ei 20 vuoden ikäerolla ole paljoakaan yhteistä minkä pohjalle voisi perustaa kestävän parisuhteen ja siksi ikäerosuhteet eivät yleensä kauaa kestäkään. Sellaisten suhteiden päätyttyä nämä miehet ovatkin sitten usein viisi-kuusikymppisestä ylöspäin loppuelämänsä yksin koska erot fyysisessä kunnossa verrattuna nuorempiin alkaa olla niin suuret että ne nuoremmat eivät enää huoli, ja oman ikäiset eivät halua ukkoa joka on deittaillut lapsensa ikäisiä naisia. Tämä kuvio näkyy tosi selvästi tuttavapiirin ikäerosuhteissa (joista eronneisiin myös itse kuulun).
Paitsi jos lempinimi on renny tai danny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta. Jotain muutakin kuin kuvaamasi voi myös naisesta löytyä. Jospa nainen olisikin sinua huomattavasti varakkaampi, eikä niin hallitseva, mitä tuossa kuvaat. Naisia on niin moneen lähtöön.
Niin varmaan on moneen lähtöön, mutta on äärimmäisen harvinaista, että varakkaampi nainen ottaa merkittävästi vähävaraisemman miehen. Mutta silti aina pitää vaan teeskennellä, että asiat olisi toisin...
Miksi ottaisi, jos voi ottaa hyvätuloisen? Suosittelen kaikille puolisoa, jolla on talous ja elämänhallinta hanskassa ja rahkeet samaan rlintasoon, sukupuolesta riippumatta. Helpommalla päâsee kun ei tarvitse rahasta riidellä ja katkeroitua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa FWB?
Friends with benefits, eli ystävyys/kaverisuhde, johon kuuluu säännöllinen seksi, mutta ei sitoutumista.
Parasta mitä mies voi saada. Tai vielä parempaa, useampi FWB samaan aikaan.
Ymmärrän sinua, mutta tuo jää silti toiseksi aidon kumppanuuden jälkeen.
M43
Tohtori Livingstone kirjoitti:
Mitä vikaa seksisuhteissa nuoremman miehen kanssa?
Ei mitään vikaa, mutta jää yleensä vain seksisuhteeksi.
Tosin parilla tutulla on yli 5, mutta alle 10 vuotta vanhemmat vaimot, kyseessä ovat kuitenkin 5-6- kymppiset, joten eroa ei sillä lailla huomaa! Kun naiset panostavat ulkonäköönsä keskivertoa enemmän.
Tässä ilmeisesti kuitenkin tarkoitettiin nuorempia ja isompia ikäeroja
M-52 kirjoitti:
Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?
Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.
Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.
Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.
Äärimmäisen hyvä kirjoitus. Itse valitsin samasta näkemyksestä huolimatta sen parisuhteen, koska rakkaus vei mennessään ja kaikki edellä mainittu menetti merkityksensä. Meni syteen tai saveen.
Kuka tämän hiffaisi...