Miksi toiset jatkaa huonoissa liitoissa ja toiset eroaa?

Vaatii rohkeutta erota. Sen jälkeen tarvii pärjätä kaikessa yksin, maksaa laskut yksin. Olla ja viihtyä omassa seurassa (monelle eronneelle tämä on yllättävän vaikeaa). Täytyy kestää se sosiaalinen häpeä ja paheksunnan kohteena olo, etenkin jos olet lapsellinen nainen (haukkumaterminä yh, vaikka lapset ois yhteishuollossa). Se vaatii kanttia, ei kaikki siihen pysty.

Toista ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan. Olisit ap liittoa jatkettuasi saanut vain lisää epäkunnioottavaa kohtelua, joka olisi vuosien mittaan vielä pahentunut. Aika moni kärsii huonossa liitossa jopa vuosikymmeniä ennen kuin uskoo tämän ja lopulta eroaa.

Miksi ap et ole onnellinen saadessasi itse päättää elämästäsi? Olet täysin vapaa harrastamaan ja telemään juuri itseäsi kiinnostavia asioita.

On tylyä sanoa kaverille, että nyt en jaksa tätä enää. Jos toinen on sitä mieltä, että kaikki on hyvin, niin vaatii kanttia ilmoittaa, että nyt minun mittani on tullut täyteen.
Kun ollaan oltu yhdessä pitkään, niin puoliso on kuitenkin tullut tutuksi ja läheiseksi.
Sitä miettii, kumpi on pienempi paha, lähteminen vai jääminen.
Välillä kadun, etten lähtenyt lapsen kanssa, kun lapsi oli pieni. Että olisiko lapsen kasvattaminen onnistunut silloin paremmin. Olisiko lopputulos ollut parempi. Mutta sitä on tietysti turha miettiä jälkeenpäin.

Läheisriippa odottaa ja odottaa, että toinen muuttuisi että vihdoin itse saisi suhteelta sen minkä haluaa. Läheisriippuvassa suhteessa on usein kaksi aikuista lasta.

N33 eronnut kirjoitti:

Vaatii rohkeutta erota. Sen jälkeen tarvii pärjätä kaikessa yksin, maksaa laskut yksin. Olla ja viihtyä omassa seurassa (monelle eronneelle tämä on yllättävän vaikeaa). Täytyy kestää se sosiaalinen häpeä ja paheksunnan kohteena olo, etenkin jos olet lapsellinen nainen (haukkumaterminä yh, vaikka lapset ois yhteishuollossa). Se vaatii kanttia, ei kaikki siihen pysty.

Sosiaalinen häpeä ja paheksunnan kohteena olo? Itse en törmännyt kumpaankaan joten ei ehkä pidä yleistää että niitä "täytyy kestää". Häpeä tietysti lähtee jokaisesta itsestä mutta kukaan ei paheksunut minun eroa vaan tilanteeseen suhtauduttiin poikkeuksetta tosi kannustavasti ja rohkaisevasti.

Taloudellinen riippuvuus tuntuu olevan aika yleinen syy olla eroamatta. Rahat ei riitä haluttuun elintasoon ilman toisen tuloja joko molemmilla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippa odottaa ja odottaa, että toinen muuttuisi että vihdoin itse saisi suhteelta sen minkä haluaa. Läheisriippuvassa suhteessa on usein kaksi aikuista lasta.

En oikein ymmärrä tuota läheisriippuvuusjuttua. Kyllähän läheiset kuitenkin ovat läheisiä. Jos on suoranaista väkivaltaa, on tietysti lähdettävä. Toisinaan taas käytös on sillä rajalla, että onko hyväksyttävää vai ei, onko toinen vain niin avuton vai onko se tahallista tai välinpitämättömyyttä. Ei kai kenenkään kanssa voi aina olla kivaa eikä voida aina sopia tyydyttävästi kaikesta?

Vierailija kirjoitti:

N33 eronnut kirjoitti:

Vaatii rohkeutta erota. Sen jälkeen tarvii pärjätä kaikessa yksin, maksaa laskut yksin. Olla ja viihtyä omassa seurassa (monelle eronneelle tämä on yllättävän vaikeaa). Täytyy kestää se sosiaalinen häpeä ja paheksunnan kohteena olo, etenkin jos olet lapsellinen nainen (haukkumaterminä yh, vaikka lapset ois yhteishuollossa). Se vaatii kanttia, ei kaikki siihen pysty.

Sosiaalinen häpeä ja paheksunnan kohteena olo? Itse en törmännyt kumpaankaan joten ei ehkä pidä yleistää että niitä "täytyy kestää". Häpeä tietysti lähtee jokaisesta itsestä mutta kukaan ei paheksunut minun eroa vaan tilanteeseen suhtauduttiin poikkeuksetta tosi kannustavasti ja rohkaisevasti.
Taloudellinen riippuvuus tuntuu olevan aika yleinen syy olla eroamatta. Rahat ei riitä haluttuun elintasoon ilman toisen tuloja joko molemmilla tai toisella.

Kyllähän eronneita äitejä ja niiden lapsia on sorsittu kautta aikojen. Näkyy meidänkin kulttuurissa kyllä yhä.. on siinä se tietynlainen leima edelleen.

Mä erosin kun en kertakaikkiaan jaksanut enää huonoa kohtelua ja sitä että aikuinen alkoi omassa kriisissään elää omaa elämäänsä perheen ulkojäsenenä. Odotin että tilanne korjaantuisi, yritin saada hänelle apua, mikään ei auttanut.
Monia pitää näkisin yhdessä taloudelliset syyt ja lapset joille halutaan tarjota ehjä koti.

N33 eronnut kirjoitti:

Vaatii rohkeutta erota. Sen jälkeen tarvii pärjätä kaikessa yksin, maksaa laskut yksin. Olla ja viihtyä omassa seurassa (monelle eronneelle tämä on yllättävän vaikeaa). Täytyy kestää se sosiaalinen häpeä ja paheksunnan kohteena olo, etenkin jos olet lapsellinen nainen (haukkumaterminä yh, vaikka lapset ois yhteishuollossa). Se vaatii kanttia, ei kaikki siihen pysty.

Olen eronnut huonosta suhteesta ja sen jälkeen ollut kahden lapsen totaali-yh.

Lasten isä ei ole sormeaan nostanut lasten hyväksi ei suhteessa ollessamme eikä sen jälkeen.

Totta kai ero toi suuren muutoksen elämäämme ja siihen piti sopeutua, mikään ei kuitenkaan huonommaksi muuttunut.

Sosiaalinen häpeä???? Mistä tuo on tempaistu?  Minä en ainakaan ole hävennyt sekuntiakaan sitä että lähdin ja halusin tasapainoisen ja hyvä kodin lapsilleni sekä itselleni. En elä toisten kautta, elän ihan tätä omaa elämääni jonka paras asiantuntija olen, ja teen päätökseni sen mukaan.

Yhtäkään haukkumanimeä tai solvausta en ole kuullut, tosin eks liittoutui vanhimman sisareni kanssa haukkumaan minua selkäni takana mutta se ei minua liikuttanut. Katkeran ihmisen vihanpurkaukset oli saman tekeviä siinä tilanteessa kun pääsi pois ahdistavasta ja huonosta suhteesta ja lapset eivät joutuneet elämään sellaisessa ilmapiirissä.

Ehkä jossain syrjäseudulla ehkä uskonnollisissa piireissä noin vielä voi olla, mutta kaikki ne yh-äidit - ja heitä on monta - jotka tunnen eivät ole tuota allekirjoittaneet.

Huono puoliso voi muuttua. Onneksi en eronnut aikanaan. Hänen täytyy itse ymmärtää se. Sinä et voi toista muuttaa tai kiirehtiä muuttumisprosessia muuten kuin muuttamalla omaa käytöstäsi.

Pelko jo hankitun materian menettämisestä. Ihmiset ovat pääosin materialisteja ja vaikka tämä materia ei usein edes ole omaa vaan on velkainen asunto sekä velka audi. Sinkkuna ei sit pystykään ostelemaan uusinta älykelloa, läppäriä, logo( mainos) vaatteita ym. Iso kolaus myös egolle. Hävettää teidän puolesta.

Ymmärrän suo ap oikein hyvin. Itsellä sama tilanne. Tämä yksinäisyys on musertavaa. Kaipaan niin entistä aikaa.

Todennäköisempää on että itse muutat tilannetta kuin se että huonosti kohteleva puoliso muuttuu. Joillakin on vahva traumaside toisiinsa. Parisuhde pyörii tämän kahden sisäisesti vammautuneen ihmisen tuhotessa toisiaan tai toista. Yleensä asetelma on tekijä-uhri. Nämä positiot on opittu jo lapsuudessa. Yleensä väkivaltainen mies on oppinut isältään toimintatyylinsä ja alistuva nainen on katsonut lapsuutensa äitinsä pahoinpitelyä. Sitten he elävät omien vanhempiensa parisuhde dynamiikkaa, toistaen lapsuutensa kauhuja. Epätoivoisesti yrittäen jotain muuta tulosta kuin se mitä heidän lapsuutensa oli. Ihmiset saa paljon pahaa aikaan elämässään jos eivät kohtaa sisäistä lastaan ja opi antamaan sille rakkautta ja turvaa minkä heidän vanhempansa epäonnistui antamaan.

Oli tunteita. Odotin, että tulisi parempi kausi niin kuin ennenkin. Ei tullut, vaan huoninpaan meni. Kävi niin, että ihastuin toiseen mieheen. Se oli helpotus. Kaikki tunteet exään katosi. Hän oli minulle kuin vieras ihminen 20 vuoden jälkeen. Vieraana hän oli kohdellut minua jo pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Pelko jo hankitun materian menettämisestä. Ihmiset ovat pääosin materialisteja ja vaikka tämä materia ei usein edes ole omaa vaan on velkainen asunto sekä velka audi. Sinkkuna ei sit pystykään ostelemaan uusinta älykelloa, läppäriä, logo( mainos) vaatteita ym. Iso kolaus myös egolle. Hävettää teidän puolesta.

En ole ikinä ollut naimisissa eikä ole ollut yhteistä materiaa miehen kanssa.
Mulle on ainakin jäänyt aina sinkkuna enemmän rahaa. Ja muutenkin hävinnyt stressiä elämästä.

Kukan ei toisten mieltä tiedä.Eikä pysty antaman oikeita vastauksia! Jos haluu ilkeillä : Olaan huonossa litossa rahan ja asunnon takia. Ei uskota pärjätään yksin!