Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Milloin itkit viimeksi?
Järkyttynyt
01.05.2022 |
Itkin vuolaasti katsoessani ranskalaisen Anne-Laure Bonnellin dokumenttielokuvan Donbass 2016.Siinä samalla itkin kaikkien niiden puolesta, joiden hätä on syystä tai toisesta jäänyt muilta piiloon. Koulukiusattujen, ja muiden jotenkin "vääränlaisten", jotka ovat rikkoneet yhteisönsä normeja ja joutuneet siksi eristetyksi, sivuun työnnetyiksi, halveksituiksi ja siksi vaille sympatiaa.Donbassilaisten ihmisten ihmisarvo on ollut nolla. Länsimaissa ei ole kukaan vuodattanut kyyneltäkään heidän siviiliuhriensa puolesta. Sen tajuaminen rinnan tämän nykyisen sodan rinnalla tuntui ylitsepääsemättömän pahalta. On hyvin tuskallista nähdä, kuinka maailmassa on valtavasti hyvää tahtoa ja auttamisenhalua, mutta joillekin sitä ei kuitenkaan suoda koskaan.Sydämeni särkyi. 😭
Kommentit (26)
Toissapäivänä kun katsoin Netflix vanhus otti murhamiehen kotiinsa asumaan, mies kiitti ja pesi vanhuksen jalat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on elänyt tuon vaiheen. Nyt elän sitä itse. Toivon, että aika tuo eteen uusia ihmisiä.
Pyrin pysymään rehellisesti omana itsenäni ja suvaitsemaan erilaisuutta. Jos ystäviä saa vain esittämällä jotain muuta mitä on, aion olla sitten yksin ja löytää elämästä iloittavaa ilman ystäviä.
Näin päätti lapseni. Miten viisas olikaan. Yksinäisyytensä on jo mennyttä. Samat, jotka hylkäsivät, halusivatkin takaisin.
Toivon teille sitkeyttä ja uskoa elämään, läpi yksinäisen ajan. Asiat voivat muuttua. Yrittäkää löytää onnea, joka ei tule kavereista, vaan jostain ihan muusta.
Vierailija kirjoitti:
Eilen, koska surin sitä ettei lapsellani ole oikein kavereita
Kiitos kauniista viestistä, haluan uskoa myös että asiat kääntyvät parempaan suuntaan. Tämä on ollut äitinä sellainen asia, jonka vuoksi on ollut myös unettomia öitä kun miettinyt asiaa. Kiitos vielä sinulle, tuli itselle hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
5 min sitten kun katsoin surudokumenttia. Omasta menetyksestä 3kk.
Vasta 3kk, sulla voi olla vielä paljon itkemättömiä itkuja. Mun menetyksestä on 5vuotta 6kk 1pv eikä kyyneleet ole vieläkään loppuneet. Mulla on niin kamala ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on elänyt tuon vaiheen. Nyt elän sitä itse. Toivon, että aika tuo eteen uusia ihmisiä.
Pyrin pysymään rehellisesti omana itsenäni ja suvaitsemaan erilaisuutta. Jos ystäviä saa vain esittämällä jotain muuta mitä on, aion olla sitten yksin ja löytää elämästä iloittavaa ilman ystäviä.
Näin päätti lapseni. Miten viisas olikaan. Yksinäisyytensä on jo mennyttä. Samat, jotka hylkäsivät, halusivatkin takaisin.
Toivon teille sitkeyttä ja uskoa elämään, läpi yksinäisen ajan. Asiat voivat muuttua. Yrittäkää löytää onnea, joka ei tule kavereista, vaan jostain ihan muusta.
Vierailija kirjoitti:
Eilen, koska surin sitä ettei lapsellani ole oikein kavereita
Kiitos kauniista viestistä, haluan uskoa myös että asiat kääntyvät parempaan suuntaan. Tämä on ollut äitinä sellainen asia, jonka vuoksi on ollut myös unettomia öitä kun miettinyt asiaa. Kiitos vielä sinulle, tuli itselle hyvä mieli.
Muistan tuon ahdistuksen. Yritin vaikuttaa asiaan ja unet menivät, kun pää kelasi asiaa. Toivon paljon voimia ja toiveikkuutta!
Perjantaina leffassa katsoessani uutta Downton Abbey - elokuvaa.
😭