Mokasinko siman kanssa??? Apua!
Tein siman tiistaina aivan ohjeen mukaan ja jätin pöydälle tekeytymään. Vasta tänä aamuna muistin siman ja pullotin sen heti jääkaappiin. Voikohan sitä enää juoda, kun oli pöydällä yli ohjeen ajan?
Kommentit (27)
Miten ihmeessä maistamalla tietää onko siinä prossia?
Hassuja vastauksia täällä. On ihan normaali tapa jättää pullotettu sima käymään huoneenlämpöön, joten ei tuohon sen enempää alkoholia tule kuin silloin, jos olisit pullottanut sen vuorokauden jälkeen ohjeen mukaisesti. Mutta sen sijaan käymisen aikana tähän mennessä syntyneet hiilihapot ovat simasta karanneet, kun se ei ole ollut pullossa. Toki käyminen jatkuu vielä nytkin pullottamisen jälkeen, joten todennäköisesti simassasi on jonkin verran hiilihappoa, mutta ei yhtä paljon kuin normaalisti. Muuta eroa ohjeen mukaan valmistettuun simaan verrattuna tuossa tuskin on.
Voi juoda. Jotkuthan käyttävät simaa nimenomaan pöydällä. Maista itse ensin ennen lapsille antamista, että paljonko on alkoholia. Kyllä sinä sen tunnissa tiedät, onko se liian vahvaa vai ei.
Jos prosentteja on enemmän kuin 1,2 niin se on alkoholilain alaista tavaraa.