Unelmoin asumisesta maalla! Tavoite vuoden päähän. Tehdään unelmista totta - listaus. Mitä tarvitsen?
En ole ollut tyytyväinen kaupunkinlaistyttönä ollenkaan. Olen suistunut huonoille teille, päihteiden kuluttamaan rähnäiseen olemukseen ja masennukseen. Toivoa kuitenkin on, oma haaveeni. Ensisijaisesti olen tehnyt parannusta sen puolelta, että jokainen ihmissuhde, joka on saanut voimaan pahoin, jopa ehkä ylläpitänyt huonoja tottumuksia, on nyt eliminoitu, täydellisesti. En ole osannut haaveilla omasta elämästäni vaan toiminut aivan arvojeni vastaisesti mutta haluan muutoksen, sitä prosessia olen tehnyt pitkän aikaa. Rakastan eläimiä, rakastan myös maalaismaisemaa, luontoa. Pidän fyysisestä työstä (olen vahva) ja nautin ajatuksena siitä, että minulla on oma reviiri, jossa on istutuksia, kasvatan itse juureksia sekä kasviksia, on rauhaa ja eläinten läsnäoloa. Minä todella tarvitsen elämääni tuota kaikkea, omavaraisuutta ja kehittävää tekemistä, kasvua ja olemista. Vakituinen työ alkaa pian. Alan säästämään rahaa unelmaani varten. Kangasala taitaa olla sopiva paikka tämän kaiken toteuttamiselle. Minulla ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti juuri mitään. Ei ajokorttia, ei autoa. Varmaan tämä on ensisijainen hankinta.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Jos olet naamakirjassa, menepä "halutaan maalle" ryhmään selailemaan kohteita! Suosittelen myös liittymään mm. omavaraisryhmään yms.
Hei, kiitti vinkistä!
Ap
Me muutimme viime kesänä eikä olla hetkeäkään kaduttu! Lähde vaan kun sellaisesta haaveilet. Seurasin monta vuotta aivan ihanaa blogia (ja siis edelleenkin seuraan) jossa pariskunta muutti kaupungista maalle. Blogissa on paljon vinkkejä omavaraisuuden lisäämiseen ja kaikkea ihanaa puuhaa. Se voisi inspiroida suakin! https://www.omavarainen.fi/jovelassa
Pari vihaista vahtikoiraa ja hyvän kotivakuutuksen.
Tee itsellesi aloitusbudjetti, jolla pääset alkuun ja lisää siihen sitten 10% joustovaraa. Sitten tee säästösuunnitelma suhteessa siihen aikaan, jonka olet valmis odottamaan muuttoasi jakamalla budjetin kuukausikohtaisiksi säästöosiksi. Sitten vaan säästämään rahaa ja sen aikana ehdit opetella paljon uusia taitoja ja lukea kirjoja, blogeja ja katsella YouTubesta kivoja videoita.
T: toinen maalle muuttanut ;)
Pakko sanoa että aivan ihana projekti ja suunnitelma sulla, ei muuta kuin haavetta kohti!
Me on asuttu nyt kaks vuotta vuokralla mutta ollaan muuttamassa omaan taloon kesän aikana.
Mulla on kans taimia ikkunalla kasvamassa ja kanoja on pidetty tää pari vuotta, ne lähtevät mukaan tietty uuteen osoitteeseen.
Auto tosiaan on tarpeen mutta jopa ilman sähköjä ja juoksevaa vettä voi asua kun on vain puuhella ja maakellari.
Vinkkinä mistä voisit katsella edullisia taloja ja tiloja on ulosoton huutokauppa. Ite löysin talomme sieltä ja ihan pilkka hinnalla.
N 29
Harva tarkoittaakaan varsinaista omavaraisuutta kun haaveilee, eihän siihen kukaan pysty täysin. En minäkään aio olla omavarainen sanan varsinaisessa merkityksessä, haluan kasvattaa vain omavaraisuusastetta :)
Puhuin aikasemmin kanoista, en niitäkään hanki omavaraisuus periaatteella, vaan puhtaasti maun vuoksi. Omien kanojen kananmunat ovat herkullisia ja lisäksi tiedän että omat kanani ovat onnellisia ja saavat toteuttaa lajinomaista elämää pienessä laumassa vapaana kupsutellen matoja maasta. (silloin kun lain mukaan saa pitää vapaana). Kaupan munia ostaessa aina vähän omatunto soimaa kun tietää miten kurjat olot tehotuotantokanaloissa kanoilla on.
Puutahaharrastus tulee melkein kalliimmaksi kuin ostaa kaupasta, senkin tiedän.
Mutta maku ja se että tietää miten ne on kasvatettu ja ei ole käytetty kemikaaleja/myrkkyjä on hintansa ja vaivansa väärti.
minäkin ihan työssä oleva olen ja normaalia palkkaa saan, etätöitä teen joten riittää aika puuhastella piilopirtissä.
Henkinen puoli on se paras, jos viihtyy itsekseen ja on introvertti luonne eli akut latautuvat parhaiten yksin ollessa niin tällänen elämäntapa tukee omaa mielenterveyttä. Ei se välttämättä paranna isoja ongelmia, mutta tukee.
Jatkuva (pakollinen) puuhastelu pitää liikkeessä. Itse kun herkästi masennun ja silloin meinaan jäädä sohvan nurkkaan, tämä elämäntapa ehkäisee masennusta koska sohvan nurkkaan ei voi jäädä, muuten ei tule vettä sisään tai pysy mökissä lämpö. :)

No on kyllä, tosin vielä aivan ajatuksen tasolla mutta siitähän tämä lähtee! Onnittelut, että te elätte jo ilmeisesti unelmaanne :) Tulee niin hyvä olo näistä viesteistä kun porukka oikeasti elää juuri kuten haluaa ja muiden silmissä vaatimattomissakin olosuhteissa mutta tuohan on juuri sellaista mikä jotenkin sieluntasolla ravitsee. Minä niin toivon, että pääsen myös asumaan sellaiseen ympäristöön, jossa tunnen olevani jaloillani ja siinä omassa jutussani mukana. Kiitos vinkistä! Minua kuitenkin ehkä hieman mietityttää nuo ulosoton huutokaupat. Tiedän ainakin yhden ihmisen, jonka talossa tehtiin eri bisneksiä, huumeita liikkui ja oli paljon vankilassa yms. Saattaisin tuntea oloni epämukavaksi sellaisessa paikassa. Toisaalta onhan tarinoita erilaisia ja jokaisella talolla oma historiansa. Täytyy pitää siis mielessä :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Harva tarkoittaakaan varsinaista omavaraisuutta kun haaveilee, eihän siihen kukaan pysty täysin. En minäkään aio olla omavarainen sanan varsinaisessa merkityksessä, haluan kasvattaa vain omavaraisuusastetta :)
Puhuin aikasemmin kanoista, en niitäkään hanki omavaraisuus periaatteella, vaan puhtaasti maun vuoksi. Omien kanojen kananmunat ovat herkullisia ja lisäksi tiedän että omat kanani ovat onnellisia ja saavat toteuttaa lajinomaista elämää pienessä laumassa vapaana kupsutellen matoja maasta. (silloin kun lain mukaan saa pitää vapaana). Kaupan munia ostaessa aina vähän omatunto soimaa kun tietää miten kurjat olot tehotuotantokanaloissa kanoilla on.
Puutahaharrastus tulee melkein kalliimmaksi kuin ostaa kaupasta, senkin tiedän.
Mutta maku ja se että tietää miten ne on kasvatettu ja ei ole käytetty kemikaaleja/myrkkyjä on hintansa ja vaivansa väärti.
minäkin ihan työssä oleva olen ja normaalia palkkaa saan, etätöitä teen joten riittää aika puuhastella piilopirtissä.
Henkinen puoli on se paras, jos viihtyy itsekseen ja on introvertti luonne eli akut latautuvat parhaiten yksin ollessa niin tällänen elämäntapa tukee omaa mielenterveyttä. Ei se välttämättä paranna isoja ongelmia, mutta tukee.
Jatkuva (pakollinen) puuhastelu pitää liikkeessä. Itse kun herkästi masennun ja silloin meinaan jäädä sohvan nurkkaan, tämä elämäntapa ehkäisee masennusta koska sohvan nurkkaan ei voi jäädä, muuten ei tule vettä sisään tai pysy mökissä lämpö. :)
Juuri näin. Hienoa kuulla, että olet löytänyt tapasi elää ja vaalia hyvinvointiasi. Se on niin tärkeää. Minä itse mätänen tällaisessa elämässä, en pääse liikkeelle, en saa asioita aikaiseksi, en nauti elämästä ja ympäristöstä. Teen kuitenkin nyt kaiken haaveeni eteen, sillä jokin tunne vain on nyt niin vahva, että tarvitsen rauhaa, luontoa ja sen "kodin" tunteen elämääni. Sitä kautta sitä kasvaa ihmisenä parhaiten ja on myös ympäristölleen hyväksi.
Ap
Onnea päihdeongelman hoitoon. Sopivassa tilassa tulee kaikkia unelmia. Ne tosin karisee kun kaikki jää aina kesken. Pysy päihdetyön piirissä niin elät pidempään.
Aloitus oli vähän kummallinen, kun ap kirjoitti kaupungissa asumisen olevan syy hänen päihdeongelmaansa ja rähnäiseen olemukseen. Sellaisethan ovat paljon yleisempiä maalla todellisuudessa.
Eli jos kyse on mt-puolen ongelmista, paikanvaihdos tuskin auttaa, vaan pitää tehdä töitä itsensä kanssa.
Muutoin voin samaistua tuohon kaipuuseen elää lähellä luontoa ja kasvatella omia vihanneksia jne, sitä minä itsekin harrastan mökillä.
Voi kiesus mikä aloitus ja sepustus.
Taas on palstan Tarina-täti vauhdissa. Sama naisihminen, joka noita keksittyjä juttujaan tänne lähettelee.
Lisäksi näkee selvästi, että ap itse vastailee itselleen, ja keksii kommentteja itse.
Ap keksii itse kommentit ja sitten itse myös vastailee omiin kommenteihinsa.
Niin kummallista, sairasa meininkiä. Kuitenkin toisaalta myös surullista.
Ehkä ap:lla ei ole muuta seuraa eikä elämää kuin vain tämä palsta, jossa pystyy kommunikoimaan muiden kanssa.
Mutta silti hän voisi tehdä asiallisia aloituksia, asiaaiheista.
Tuo lepertely kuulostaa niin säälittävältä.
Rauhoitu ap taas vaihteeksi.
Ja oikein mukavaa Vappua sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Autokouluun ilmottauduttu! :)
Ap
Älä valehtele ap, ettäs kehtaat.
Muka muutamassa minuutissa yhtä-äkkiä ilmoittauduit autokouluun, kesken palstailun.
Oot viekas kuin kettu, vetelet tänne juttua kuin juttua mistä vaan, eikä niistä mikään pidä paikkaansa. Minkä vuoksi?
Hyvät hermot ja tarpeeksi rahaa paluumuuttoa varten sitten kun hyvät hermot on loppuun kulutettu.
Landella voi keittää ponua ja olla koko ajan maistissa.
Kovasti pitää ap pätäkkää pistää säästöön tuota maallemuuutoa varten.
Sulla on siis autokoulun käynti. Sitten auton ostaminen, muista että polttoaine on kallista.
Sitten muuttokuorman vieminen sinne maalle.
Sitten asunnon vuokraaminen tai ostaminen maalta.
Sitten kaikki ne tarvikkeet, että pääset kasvimaita tekemään.
Tarvitset lapion, puutarhajyrsimen ja paljon muita tarvikkeita,
Jos vuokraa mökin, johon ei vesi tule, tarvitset saaveja, sankoja sun muita tavaraa.
Jos on ulkosauna, sinun pitää ostaa polttopuut sekä saunaan.
Ja ai niin ja jos siinä mökissä ei ole sähkölämmitystä, tarvitse polttopuita myös hellanuuniiin ja toiseen uuniin.
Ja kerrot nyt vasta nyt meneväsi vakityöhön ja maksavasi autokoulun osamaksulla, joten säästöjä sulla ei ole.
Eikä voisikaan olla, kun kertomasi sulla paha päihdetausta.
Joten ainakaan tänä kesänä et maalle muuta, luullakseni.
Keksi seuraavalla kerralla todenmukaisempi trolli!
Totta, voisin nyt heti ilmottautua autokouluun ja tulevien viikkojen aikana oppia teoriapuolen. Onneksi sen kortin saa osarillakin maksettua työn ohella. Työni on Tampereella, sitä ei tehdä maalta käsin. Kuitenkin alani on sellainen, että varmasti Kangasalalta löytyy myös töitä. Nyt teen vain töitä säästääkseni rahaa ja saadakseni tarvittavat todistukset. Palkka on ihan hyvä, joten tässä ehtii säästöjä kertymään kunhan elän tietosena valinnoistani.
Ap