Miksi ihmiset ylpeilevät "helpoilla" synnytyksillä?

Onko nyt siis niin että jos synnytys on ollut helppo, ei koskaan ole sairastanut masennusta, lapsella ei koskaan ole ollut allergiaa jne. ei saa osallistua keskusteluun koska kokemukset ovat vääränlaisia?

Ns. väärin synnytetty, kita kiinni.?  

Kyllä pitää kaikesta huonommuutta tuntea kun tästäkin! 

Miten niin ylpeillään? Outo ajatus. Minun kaikki kolme synnytystäni ovat olleet todella helppoja, mutta en minä niillä ylpeillyt ole, vaan kertonut tälläkin palstalla vastapainoksi kauhutarinoille, jotta tulevat äidit saavat muutakin luettavaa, positiivista sellaista kauhujuttujen sijaan tai lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen oli ihan katastrofi niin olen lähinnä helpottunut kahdesta viimeisestä miten hyvin hoidin ne ihan itse kotona niin pitkälle kun pystyin. En siksi, että olisin halunnut olla jokin synnytyssankari vaan pelkään suomalaista kätilöä hieman enemmän kuin kipua ja kuolemaa. Joten sairaalaan mentiin vasta kun oli ihan pakko. 

Kätilöt on ihan ok. Miksi heitä pelkäät? Niin metsä vastaa kuin sinne huutelee.

Minulla on 2 lasta, toinen syntyi kilon painoisena hätäsektiolla ja toinen perinteisesti, eikä moitteen sanaa kätilöille.

Luin jonkin verran naistentauti-ja synnytysopin kurssikirjoja etukäteen joten prosessi oli selvillä ja pyysin kivunlievityksen heti kun siltä tuntui, joten synnytys meni nopeasti, kivuttomasti ja mielestäni mukavasti eikä mitään jäänyt siitä hampaankoloon.

En tiedä onko sairaaloiden välillä nykyään eroa epiduraalin saannin suhteen? Toivottavasti ei.

Koska synnytyskivulla (erotukseksi vaikka luunmurtumakivusta, joka estää kuormittamasta raajaa liikaa ennen sen luutumista) ei ole minkäänlaista funktiota, otin puudutuksen ja vältyin siltä, että olisin repinyt itseni ponnistamalla liian aikaisin tai hidastanut synnytystä taistelemalla kipua vastaan. Meni siinä silti 4 h 15 min.

Näin se kirjoissa kuvattiin, näin tein ja homma toimi, mutta saattoi se olla tuuriakin. Kuitenkin suosittelen puudutusta kaikille, sillä korkea stressihormonipitoisuus haittaa sikiön hapettumista, hidastaa ja vaikeuttaa muutenkin vaikeaa puuhaa.

Itse päätätte, niin tein minäkin, mutta se kipu on turhaa jos sen voi välttääkin.

Meidän lapset ovat tulleet maailmaan silleen plussa-pallo tyyliin, plop plop vaan ja syntymät ovat olleet kaikinpuolin positiivisia kokemuksia. Olen muutamille kertonut, kun synnytykset on tullut puheeksi. Ei ole käynyt kyllä mielessäkään, että joku olisi voinut pitää sitä ylpeilynä. Sitä se ei todellakaan ole. Itselleni se on ollut lähinnä yllättynyttä ihmettelyä, sillä meidän suvussa on kuollut vauvoja juuri ennen ja jälkeen syntymän. Naisia on vammautunut ja melkein kuollut verenvuotoon. Oma äitini oli synnytyksen jälkeen noin kuukauden vuodepotilaana ja minun syntymä kesti toista vuorokautta. Pikkusisko jouduttiin leikkaamaan ulos kesken, kun jäi jumiin. Varsinaisia kauhutarinoita siis ja itsekin esikoista odottaessani kärsin pahasta synnytyspelosta niiden juttujen takia.

Vierailija kirjoitti:

Kai sitä saa olla ylpeä toimivasta kehostaan, joka ei tarvi apua selviytyäkseen synnytyksestä. Minua kyllä sattui, mutta 6 kertaa synnytin ilman kivunlievitystä, ihan vaan tunteakseni itseni jumalattareksi, joka luo uutta elämää!

Saahan sitä. Mulla vasta neljä synnytystä ilman kivunlievitystä takana (piikkikammo ja ilokaasu ei auta) ja olen joka kerta kokenut oloni kaikeksi muuksi kuin uutta elämää luovaksi jumalattareksi.

Synnytyksistä keskustelu on mielenkiintoista, mutta nokittelu sillä suuntaan tai toiseen on inhottavaa käytöstä. Synnytyksen sujuminen on puhtaasti tuuripeliä eikä kipulääkkeiden käyttämättä jättäminen tai valaan laulun hyräily tai niskaan asti joka suunnasta repeäminen tee kenestäkään parempaa kuin toisesta.

Minulla oli vaikea synnytys. Monta asiaa meni pieleen. Oli onnea matkassa että lapsi selvisi hengissä. Jäi sellaiset traumat, että toista lasta en koskaan tehnyt. En yleensä puhu aiheesta, mutta jotkut tunkevat muutenkin kyselemään henkilökohtaisia syitäni sille miksi en ole ”antanut lapselleni sisarusta” ja silloin saatan aiheesta puhua. Joka kerta saan vaan osaksi väheksyntää ja sen ainaisen tarinan siitä kuinka ensimmäinen synnytys oli mitä oli, mutta toisella kerralla tehtiin jotain Maria Nordin tyylisiä poppajuttuja ja saatiin ihmeellinen voimaannuttava ja eheyttävä kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Samat ihmiset ylpeilevät sillä ettei heillä ole koskaan ollut masennusta, lapsilla allergioita, mies ei ole pettänyt ja jättänyt... lista on loputon. Kun ei ole mitään oikeita saavutuksia, niin pädetään sitten niillä asioilla mitkä ei ole vielä menneet pieleen.

En ymmärrä miksi nuo asiat otetaan ylpeilynä?

Olen onnellinen, kun olen saattanut kaksi tervettä lasta maailmaan. Ensimmäisen lapsen synnytys käynnistyi normaalisti. Komplikaatioiden vuoksi päädyttiin sektioon.

Onneksi on ihmisiä, jotka eivät ole sairastanut masennusta, on ikävä taluttaja, kunnes voimaantuu ja muuttuu itse taluttajaksi.

Onneksi lapsillani ei ole siitepölyallergiaa pahempaa

Onnekseni olen löytänyt tasapuolisen miehen, jolla on elämän arvot kohdallaan.

Nämä on elämän mittaisia saavutuksia, joista olen onnellinen.

Se mistä olen ylpeä, olen lähihoitaja.

Onko synnytyksen helppoudesta kertominen jotenkin huonompi asia kuin kauhutarina vaikeasta synnytyksestä, joita on tähänkin ketjuun ilmaantunut?

Se on sitten kuulijan omaa tulkintaa, mikä on "ylpeilyä".

Olen synnyttänyt kaksi lasta. Kummatkin synnytykset kivuliaita mutta kivunlievitystä ei käytetty koska en tuntenut siihen tarvetta.

Ensimmäinen, poika 3890g ja 53 cm syntyi reilussa kuudessa tunnissa. Tyttö 3990g ja 51 cm taas 4 tunnissa 25 minutissa.

Pojalla kolmevuotiaana atooppista ihottumaa ja keillettyjen listalla oli kala, suklaa, maksa ja mitä niitä nyt olikaan. Kouluikään mennessä se oli muisto vain, voi syödä mitä tahtoo.

Hups. Tulipa tässä ylpeiltyä. Positiivisesta kun ei saa puhua, vain kauhukertomuksia ja verta ja limaa. Se on oikea synnytys, muu on feikkiä ylpeilyä.