Arveleppa moniko heistä irtisanoo.
Kyse on tietysti hoitoalan työntekijöistä. Lakkoon piti mennä 35000.
Luulen ,että irtisanoutuu vain muuan sata. Minneppä ne sitten itsensä tunkee?
Mikä on teidän arvelunne.
Kommentit (22)
Miksi tästäkin piti tehdä uusi ketju?
Siitä hyvä sauma hoitajilla että heitä tarvitaan aina. Työtä löytyy myös Suomen ulkopuolelta ja varsinkin nuorempi väki varmasti suuntaa katseensa tänne. Tuplasti parempi palkka ja arvostus työssä. Suomalaisa hoitajia arvostetaan korkealle hyvän ammattitaidon ja työmoraalin takia.
Että terve tuloa vaan!
Kyllä kai siinä menee aika nopeasti lakkolaisilta uskottavuus jos vain murto-osa irtisanoutuu. Luultavasti siihen luottaa myös työnantaja-markku ja ministeri Aki L. Antaa nyt akkojen vähän aikaa kiukutella niin kyllä ne siitä taas ruotuun palaavat, päättäjät sitten muistavat taas vähän kehua näitä kutsumustyön sankareita niin kehräävät taas onnellisena monta vuotta muutaman prosentin korotuksestaan jonka jo ukrainan sota on kaikilta duunareilta syönyt
Minä en aio. Olen juuri tämän työn saanut ja kovasti pidän siitä. En halua siitä luopua. Sen verran olen eri hoitoalan työpaikoissa ollut, että voin sanoa ettei ole ihan sama missä on työssä.
Vierailija kirjoitti:
Siitä hyvä sauma hoitajilla että heitä tarvitaan aina. Työtä löytyy myös Suomen ulkopuolelta ja varsinkin nuorempi väki varmasti suuntaa katseensa tänne. Tuplasti parempi palkka ja arvostus työssä. Suomalaisa hoitajia arvostetaan korkealle hyvän ammattitaidon ja työmoraalin takia.
Että terve tuloa vaan!
Sen kun näkisi.... valittavat vain, mitään ei lopulta tapahdu.
Toivottavasti irtisanoutuu mahdollisimman moni. Sitten nähdään onko hoitajilla merkitystä vai ei. Pyöriikö hommat ilman heitä vai ei.
No vähemmänhän ne tuet on kuin palkat. Vastaavasti voi sitten osa tukien varassa olevista siirtyä palkkatöihin, niin valtiolla +- 0 hommaa rahallisesti. Pieni säästö sen hetken kun on vähemmän hoitajia. Sitten hoitokuluissa tulee lisää säästöä kun porukkaa kuolee pois.
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi oli 16 tuhatta nimeä irtisanomislistassa. Sen jälkeen on tullut monta kurjistusta ja lisää tulee niin luulenpa että ainakin tuplat on nyt irtisanoutumassa.
Oh-hoh, että arvelet tuplat irtisanoo. Siis tarkoitat 2x160000=32000 . Mitäpä luulet, mistä ne sitten itsensä löytää?
Minäpä arvelen vain muuatta sataa.
Kun on asuntolainaa 200.000€, korot nousussa ja autolaina maksaa 500€/kk vielä vuoksiksi niin ei irtisanouduta.
Kauppaan tai ravintolaan en lähde töihin tällä koulutuksella ja mihin muualle pääsisin?
Pikkuhiljaa pitää itsellä katsella jotain muuta työtä, lisäkoulutusta tarvitsen myös jos muualle haluan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai siinä menee aika nopeasti lakkolaisilta uskottavuus jos vain murto-osa irtisanoutuu. Luultavasti siihen luottaa myös työnantaja-markku ja ministeri Aki L. Antaa nyt akkojen vähän aikaa kiukutella niin kyllä ne siitä taas ruotuun palaavat, päättäjät sitten muistavat taas vähän kehua näitä kutsumustyön sankareita niin kehräävät taas onnellisena monta vuotta muutaman prosentin korotuksestaan jonka jo ukrainan sota on kaikilta duunareilta syönyt
Eiväthän he enää ole lakossa.
Nyt on taas työrauha, niin kauan kunnes nähdään, millainen sovintoesitys tulee.
Kyllä töitä kaikki irtisanoutuneet saavat, ei siitä tarvitse murehtia kenenkään.
Tekevät keikkaa, vaikka 4 pv viikossa saaden sen saman palkan minkä vakituisenakin.
Ja keikan voi tehdä melkeinpä minne vaan haluaa, vailla sitä pelkoa, että ei pääse ajoissa kotiin. Sijaisena on helpompaa hengittää.
Toki joku voi keksiä jotain muutakin alaa itselleen.
Täällä on kova ihmetys ja päivittely että minne meinaavat mennä. Ei sillä ole väliä.
Eihän hoitajilla mitään hätää.
Pääsevät taatusti takaisin töihin myöhemmin, jos haluavat.
Ai kuinka moni? Moni on jo poistunut alalta. Koulutetut eivät kauaa alalla pysy ja koko ajan saisikin olla kouluttamassa enemmän tilalle, mutta tulijoita koulutukseen ei enää saada tarpeeksi. Tässä on jo 20 vuotta odotettu, että työskentelystä hoitoalalla tulisi kannattavaa niin, että ei omaa itseään joutuisi työlle täysin uhraamaan. Terveyttä, jaksamista vapaa-ajalla ja toimeentuloa siis.
Silti tunnen henk. koht. kaksi korona-aikana ko työn jättänyttä.
Ei kai sillä väliä ole, pyhällä hengelläkö itsensä elättävät. Moni on yh ect.
Tulisi hyvin säästöä, kun saadaan laki, ettei kotona olevat vanhemmat saa viedä lapsiaan kunnalliseen päivähoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kai siinä menee aika nopeasti lakkolaisilta uskottavuus jos vain murto-osa irtisanoutuu. Luultavasti siihen luottaa myös työnantaja-markku ja ministeri Aki L. Antaa nyt akkojen vähän aikaa kiukutella niin kyllä ne siitä taas ruotuun palaavat, päättäjät sitten muistavat taas vähän kehua näitä kutsumustyön sankareita niin kehräävät taas onnellisena monta vuotta muutaman prosentin korotuksestaan jonka jo ukrainan sota on kaikilta duunareilta syönyt
Eiväthän he enää ole lakossa.
Nyt on taas työrauha, niin kauan kunnes nähdään, millainen sovintoesitys tulee.
No työtaistelussa sitten, jos on tarve saivarrella. Ei kukaan oikeasti usko, että pienipalkkaisilla akoilla joilla on perhe, lapsia ehkä velkaa, varaa lopettaa työntekoa. Markku ja Aki antavat ajan kulua niin kyllä routa porsaan kotiin.
Aika läpinäkyvää showtahan tuo on molemmilta puolin.
Sehän perustuukin siihen että kun kerralla niin moni irtisanoutuu, se on täysin kestämätöntä. Eihän sen myötä todellisuudessa työttömäksi kovin pitkäksi aikaa jäädä, koska työnantajapuolen on silloin aivan pakko reagoida ja saada aikaan joku sopu, että saadaan hoitajat takaisin.
Irtisanoutujien tilalle ei ole tulijoita, siksihän tuo on aivan paras keino tähän tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Siitä hyvä sauma hoitajilla että heitä tarvitaan aina. Työtä löytyy myös Suomen ulkopuolelta ja varsinkin nuorempi väki varmasti suuntaa katseensa tänne. Tuplasti parempi palkka ja arvostus työssä. Suomalaisa hoitajia arvostetaan korkealle hyvän ammattitaidon ja työmoraalin takia.
Että terve tuloa vaan!
Lapseton vanhapiika voi tulla sinne, ei muut.
Vierailija kirjoitti:
Sehän perustuukin siihen että kun kerralla niin moni irtisanoutuu, se on täysin kestämätöntä. Eihän sen myötä todellisuudessa työttömäksi kovin pitkäksi aikaa jäädä, koska työnantajapuolen on silloin aivan pakko reagoida ja saada aikaan joku sopu, että saadaan hoitajat takaisin.
Irtisanoutujien tilalle ei ole tulijoita, siksihän tuo on aivan paras keino tähän tilanteeseen.
Ei irtisanoutuminen riitä, koska se ei poista velvoitetta tulla määrättynä töihin. Heidän pitää myös luopua muustakin. Aki L taisi todeta että hyvä juttu kun hoitsut lopettivat lakkonsa ja ilmoittivat "aloittavansa joukkoirtisanoutumiset" niin nyt on kuukausia aikaa neuvotella. Ja sitten onkin jo kesä ja kärpäset lomat ja hoitsutkin ehtivät vähän lomailla ja syksyllä sitten taas kaikki on ihan hyvin ei niin ärripurrita enää
Viimeksi oli 16 tuhatta nimeä irtisanomislistassa. Sen jälkeen on tullut monta kurjistusta ja lisää tulee niin luulenpa että ainakin tuplat on nyt irtisanoutumassa.