Lue keskustelun säännöt.
Olen alkanut miettimään haluanko oikeasti lapsia..
20.04.2022 |
Olen 29-vuotias, pian korkeakoulun käynyt nainen. Olen ollut suhteessa ja avioliitossa ihanan miehen kanssa kohta 10 vuotta.
Olemme puhuneet miehen kanssa, että haluamme lapsia, kaksi tarkalleen. Olen myös paljon miettinyt kivoja nimiä lapsille. Hieman vääntöä on ollut siitä miten hoitaminen ja arki tulee sujumaan, sillä kumpikaan ei halua tinkiä urastaan. Mies tekee keikkahommaa ja voi olla viikonkin pois kotoa ja kutsu töihin saattaa tulla yhtäkkiä. Itse valmistun päivätöihin.
Mielessäni on hieman pyörinyt ajatus, että haluanko lapsia oikeasti vai ajattelenko vain yhteiskunnan normien kautta..? Haluanko lapsia vain koska kuuluu saada? Pidän lapsista, vaikka ei ole juurikaan kokemusta vauvoista, lapsista kyllä on.
Mietin myös sitä, että kadunko myöhemmin tingittyä elää lapsen myötä, mutta toisaalta mietin myös, että kadunko jos ei saada lapsia. Lapsi on kuitenkin vähintään 18 vuoden sitoumus.
Saa kertoa ajatuksia puolesta ja toisesta.
Kommentit (26)
Mitä jos ajattelisit asiaa poikkeuksellisesti empatian kautta, ja uhraisit ajatuksen sille millaiseen maailmaan olisit lapsesi pakottamassa, vasten hänen suostumustaan?
Kun kerran on syntynyt, ei voi välttyä elämän varjopuolilta. Jokainen syntymä on kuolema.
Onnettomuudet, sairaudet, sydänsurut, kärsimys ja kuolema...vain sen takia, että joku itsekkäästi halusi lapsen.
Kieltämättä olet jo nyt keskivertoa palstamammaa parempaa äitiainesta, kun sentään pohdit asiaa, etkä vain aivottomasti lisäänny, "koska minä haluan!".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-Kapanteri.- kirjoitti:
Työnantaja & virkavalta vallitsevat täällä, yhdessä ja sukupuuttomme tekee tuloaan kiihtyen. Valtaosa maatamme tyhjenee asutuksesta.
Muös musuja alkaa päästä täällä valtaan, yleensä vallanpitäjien suosiossa.
Ei se on kokonaan syntyvyyden vika, että maaseutu tyhjenee. Suomi ei ole lapseperheiden maa, rahatkin annetaan muualle. Ja ihmiset voisivat kuolla sukupuuttoon. Tuhoisin laji maapallolla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos ajattelisit asiaa poikkeuksellisesti empatian kautta, ja uhraisit ajatuksen sille millaiseen maailmaan olisit lapsesi pakottamassa, vasten hänen suostumustaan?
Kun kerran on syntynyt, ei voi välttyä elämän varjopuolilta. Jokainen syntymä on kuolema.
Onnettomuudet, sairaudet, sydänsurut, kärsimys ja kuolema...vain sen takia, että joku itsekkäästi halusi lapsen.
Kieltämättä olet jo nyt keskivertoa palstamammaa parempaa äitiainesta, kun sentään pohdit asiaa, etkä vain aivottomasti lisäänny, "koska minä haluan!".
TÄMÄ! Vaikka kuinka tekisit vanhemapana parhaasi, on paljon asioita, joihin et voi vaikuttaa. Vaikka tekisit kaikkesi, jotta lapsi saisi hyvän elämän, on silti mahdollista, että hänen elämästään tuleekin pelkkä kärsimysnäytelmä.
Olet niin sekaisin, että älä hanki lapsia, et tule kestämään arkea, kun selvästi sinulla on tarve hankkia keinotekoista draamaa ja ongelmia elämääsi.
Ei kulu päivääkään etten mieti lapsiasiaa.
Molemmissa hyvät ja huonot puolet.
En rakasta valtaosaa ihmisistä...
jos en rakastaisi lastanikaan...
jos lapsi oli yksi kuorma lisää elämääni...
Ei kiitos.
Yksi keskenmeno kokemuslistalla,
raskausaikana tuli pohdittua
ja jopa suunniteltua vaunuhankintoja...
mutta sen kaikki vastuu ja ikävät puolet...
Hyvä että edes itseni elätän joten kuten päivä kerrallaan.
45v lapseton
Työnantaja & virkavalta vallitsevat täällä, yhdessä ja sukupuuttomme tekee tuloaan kiihtyen. Valtaosa maatamme tyhjenee asutuksesta.
Muös musuja alkaa päästä täällä valtaan, yleensä vallanpitäjien suosiossa.