Esikoinen viihtyy paremmin hoidossa kuin kotona?
Meillä on 2 lasta ja kumpikin on pph:ssa. Joka päivä vanhempi lapsista (3v.) suurinpiirtein heittäytyy maahan itkemään, kun menen hakemaan kotiin. Siis selkeästi näyttää siltä, että häntä ärsyttää se, kun äiti tulee keskeyttämään leikit ja hakemaan kotiin. Osa voi olla tietty sitäkin, että väsymys yms. purkautuu, kun näkee äidin. En tiedä.. Hirveän paha mieli siitä tulee mulle, kun toinen pitää melkein väkisin raahata kotiin. Tänäänkin hän jäi pph:n pihalle rappusille istumaan eikä meinannut millään liikkua mihinkään.
Kommentit (6)
että kiukuttelee sinulle.
On ollut varmaan ihan tyytyväinen päivän mittaan, mutta osoittaa nyt kuitenkin mieltään sinulle siitä, että olet vienyt hänet hoitopaikkaan.
Meillä esikoinen tekee noin (ovat mummolassa, kun minulla on työpäiviä).
Itsellä kaksi lasta,vanhempi 3v ja toinen vastasyntynyt. En voisi mitenkään kuvitella tilannetta, että jättäisin vanhemman edes mummolaan päiväksi. Juu, olen ylisuojelevainen ja läheisriippuvainen.
Ei se kuitenkaan tietenkään tarkoita sitä, että pph olisi lapselle rakkaampi kuin sinä tai että hoitopaikka olisi mieluisampi asuinpaikka kuin koti. Ei lapsi osaa ajatella niin kokonaisvaltaisesti, hän elää hetkessä ja just silloin hakuhetkellä häntä harmittaa jättää se puuhapetejuttu tms. kesken. Älä ihmeessä ota asiasta itseesi.
Olen samaa mieltä siitä että olet vähän ylisuojelevainen.
Minun mielestäni lapselle on rikkaus saada läheisiä ystäviä myös muista aikuisista ihmisistä eikä vain ja ainoastaan siitä omasta äidistä ja isästä. Ainakin minun sydäntäni lämmittää kun puolitoistavuotiaani halaa mummoaan tai luottavaisin mielin menee pph:n syliin kun vien hänet hoitoon. En näe hänen kärsivän siitä mitenkään.
Huutaa kovalla äänellä " leikkimään, leikkimään" ja pistää itsensä tikuksi ja alkaa itkeä ja potkia, kun pitäisi istuttaa rattaisiin kotiinlähtöä varten. Aamuisin myös jää mielellään aina sinne.
Ehkä siinä on kysymys just siitä leikkien kesksytymisestä, me kun yritämme hakea hänet aina viimeistään puoli neljältä kun muut vielä temmeltävät siellä leikin tuoksinassa.
Ihan normaalia varsinkin jos on juuri aloittanut hoidon.