Kutsuvatko nuoret aikuiset lapsenne teitä vastavuoroisesti kylään, syömään ym?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ovat jo työelämässä, eivätkä ne asunnot niin pieniä ole, että lattialla pitäisi istua. ap

No me kutsuttiin appivanhemmat tasan kerran syömään ekaan asuntoomme.

Käytös oli sitä luokkaa että se oli eka ja vika kerta.

Selitys löytyy helpommin peilistä kuin netistä, ap.

Minulla sama. Koin, etten jaksa laittaa niin hienoa päivällistä, että äiti siitä pitäisi.

Hän oli kyllä muuten läheinen ja rakas, mutta tuntui, etten kykene saavuttamaan hänen odotuksiaan.

Siksi emme kutsuneet syömään.

Ei kutsuta. Minun luokse kyllä tulevat ja kyselevät onko ruokaa. Sen ainoan kerran kun kutsuivat, niin olivatkin menneet itse kaverille kylään. Odottelin siinä sitten kyytiä, kun oli luvattu hakea minut. Enpä ole käynyt kuin yhden kerran 3vuoden aikana.

Vierailija kirjoitti:

Ei kutsuta. Minun luokse kyllä tulevat ja kyselevät onko ruokaa. Sen ainoan kerran kun kutsuivat, niin olivatkin menneet itse kaverille kylään. Odottelin siinä sitten kyytiä, kun oli luvattu hakea minut. Enpä ole käynyt kuin yhden kerran 3vuoden aikana.

Me ajettiin appivanhemmille kuuden tunnin päähän pienen vauvan kanssa. Ei siellä ketään ollut kun olivatkin lähteneet sukulaisen mökille marjaan.

Pojalla pieni asunto, eikä edes kahvinkeitintä. Ei mahduttaisi siellä syömään. Tyttärelle iso talo ja pitää juhlia, joihin meitä kutsuu. Jos muuten ollaan siellä esim lapsia hoitamassa tai käymässä, tarjoaa kahvit tai ruokaa tilanteesta riippuen.

No ei kyllä tulis mieleenkään mennä opintolainalla elävän lapseni ruokia syömään.

Me kutsuttiin vanhempia ja sukulaisia kylään, sitten kun oli omakotitalo. Oma nuoreni asuu yksiössä, käyn siellä joskus, mutten mitenkään kutsuttuna kahville, kuulostaa jäykältä.

Jos ei kehu lasten laittamia ruokia ja leivonnaisia, niin voi olla, etteivät he kehtaa tarjota niitä enää.

Itsekkäitä tämä nykynuoriso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ovat jo työelämässä, eivätkä ne asunnot niin pieniä ole, että lattialla pitäisi istua. ap

No me kutsuttiin appivanhemmat tasan kerran syömään ekaan asuntoomme.

Käytös oli sitä luokkaa että se oli eka ja vika kerta.

Selitys löytyy helpommin peilistä kuin netistä, ap.

Minulla sama. Koin, etten jaksa laittaa niin hienoa päivällistä, että äiti siitä pitäisi.

Hän oli kyllä muuten läheinen ja rakas, mutta tuntui, etten kykene saavuttamaan hänen odotuksiaan.

Siksi emme kutsuneet syömään.

Lisään, että kahvilla hän kyllä kävi, söimme kahvileipää ja kakkua yms. Syntymäpäivinä oli kakkukahvit. Mutta kun joskus tarjosimme lounasta, äiti ei halunnut syödä sitä kuin ihan vähän ja meille tuli sellainen käsitys, ettei hän oikeastaan pitänyt ruoastamme.

Siksi emme kutsuneet häntä päivälliselle.

Ap, voit varmaan kysyä asiaa lapsiltasi suoraan.

Olen tarjoutunut monta kertaa keittämään kahvit ja ehdottanut myös, että tulisivat syömään luokseni. Aina löytyy tekosyy, jonka varjolla ei voi tulla. Totta kyllä, että olen kasvissyöjä, mutta mielestäni yksi kasvispainotteinen ateria tuskin olisi vaarallista vannoutuneille sekasyöjillekään. 

En ole viitsinyt itsekään enää "tuppautua" kylään jouluna/ juhannuksena/ yms., kun en koe heidän olevan velvollisia ruokkimaan minua. Jos joskus pistäydyn kylässä, niin toki otan tarjottavat vastaan kohteliaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Ap, voit varmaan kysyä asiaa lapsiltasi suoraan.

Mutku uhriutuminen ja selän takana juoruaminen on paljon mukavampaa.

Toinen, perheellinen lapsemme kutsuu meidät syömään(kin) tosin harvoin.

Toinen avoliitossa asuva ei kutsu syömään, mutta kahvilla heillä käydään. Otetaan yhteyttä ja yleensä meidät otetaan vastaan. Kerran joimme kahvit muualla kuin heidän luonaan.

Vierailija kirjoitti:

Meitä on kutsuttu usein syömään ja kahville, miniätkin ovat kutsuneet yksin kotona ollessaan. Syntymäpäivinä ja äitien-tai isänpäivänä joku lapsista yleensä haluaa tarjota lounaan/illallisen. Joululahjaksi mm sain vanhimmalta pojaltani 4 kerran lahjakortin hänen kanssaan syömään itse valitsemaani ravintolaan,

Voi miten ihana lahja. Omat lapset asuu sen verran kaukana ja sen verran pienissä asunnoissa, että ollaan menty ravintolaan syömään heitä nähdessä. Kumpikin on vielä opiskelija.

Kun nuorempana muutin miehen kanssa yhteen, kutsuin muutaman kerran vanhempani meille syömään. En tainnut olla kummoinen kokki, kun ihan jokainen kerta äitini otti ruokalusikallisen verran ruokaa, siirteli sitä lautasella sinne tänne ja naama nyrpeänä väitti, että oli just sinä aamuna aloittanut laihdutuskuurin.

Appi ei käynyt meillä kertaakaan, mutta ei hän käynyt muuallakaan. Anopille ei kelvannut kuin musta kahvi.

Vierailija kirjoitti:

Itsekkäitä tämä nykynuoriso.

Eikä ole! Juuri tänä aamuna poikani kertoi huomenna ottavansa puoli päivää lomaa koska vie lapset lääkärille kaupunkiin, ja kysyi tapaisimmeko siellä ha menisimmekö yhdessä heille syömään. Tämä on ihan tavallista meillä. Minulla se pieni asunto on, mutta minäpä kutsun sitten molemmat pojat perheineen yhdessä tai erikseen syömään ulos.

Ja muut tuntemani perheet tekevät samalla tavalla, kaikki.