Miksi kaikki tietävät juttuja hirveistä anopeista, mutta kukaan ei tunnusta olevansa sellainen?

Tuollainen ei oile kovin luontevaa käyttäytymistä ihmiselle ja mitä hyötyä siitä olisi?

Eihän kukaan muutenkaan tunnusta olevansa hirveä. Kukaan ei tunnustaudu koulukiusaajaksi, naisten ahdistelijaksi tai perhettään terrorisoivaksi.

Anoppi ei tunnista olevansa kontrolloiva.

Kukaan ei myöskään koskaan tunnusta olevansa työpaikkakiusaaja tai muuten kamala työkaveri. Ne on aina ne muut.

Minä olen vain kuullut juttuja. Kaikki anoppini on olleet ihan mukavia ihmisiä. Valitettavasti se ei ole kaikkiin lapsiin tarttunut. Paria anoppia olen kaipaillutkin.

Minun anoppini kokee vain ajattelevansa poikansa parasta, joka on haksahtanut kauheaan naiseen.

Mummoni oli kauhea anoppi äidilleni. Onneksi oma anoppini on aivan ihana <3 Ihan kuin toinen äiti minulle, ollut jo seitsemän vuotta. :)

Luulen, että siihen on osallisena sekin, että näitä oikeasti todella vaikeita ihmisiä ei syvällisesti kiinnosta perehtyä siihen, mitä muut ihmiset ajattelevat. Heitä kiinnostaa lähinnä saada itselleen kaikkea ja nimenomaan niin, että sillä voi kehuskella ja valittaa itseen kohdistuneesta väärinkohtelusta.

Siksipä veikkaan, että oikeasti vaikea ihminen ei vaikka täällä palstalla pidemmän päälle viihdy. Ei heitä huvita kuulla vieraan ihmisen suulla, että heissä on jotain vikaa. Päinvastoin, sellaiset vuodatukset suunnataan esim. tutun kahvilan kassalle, joka ei tehtävänsä vuoksi voi muuta kuin kuunnella ja sanoa että voi sentään, onpas kurja miniä.

Toinen syy näiden "harvinaisuuteen" on se, että useimmat osaavat kyllä halutessaan käyttäytyä oikein miellyttävästi. Se yönmusta käytös päästetään irti silloin, kun ei ole muita näkemässä. Karmeinkin anoppi voi olla ihan ok työkaveri ja hyvänpäiväntuttu.