Bensan hinta ja verotus versus hallituksen kehysriihi
Suurimmat leikkaukset hallitus kohdisti LVM:n hallinnonalaan. Erityisesti leikataan tiestön ylläpidosta ja kunnostamisesta sekä investoinneista uusiin väylähankkeisiin.
Mitäs olette mieltä, kun polttonesteiden verotusta kiristetään jatkuvasti ja suomalaiset ajavat maailman eniten verotetuilla autoilla sekä polttoaineella, niin onko tässä mitään ristiriitaa?
Nimimerkillä, tiistaina routavauriossa renkaansa harjoittanut.
Kommentit (25)
Autoilija on aina maksumies. Ihan aina ja kaikessa. Autoilijan kukkarosta viedään eurot kaikkeen muuhun kuin väylien ylläpitoon ja rakentamiseen. Jos sama henkilö ottaa vielä lasillisen silloin tällöin ja on tupakoiva, niin kokonaisveroaste on melkoisen mittava.
Suomen tiestö on niin surkeassa kunnossa, että ihmettelen suuresti hallituksen leikkauksien kohdentamista.
Puolustusmenojen korotukselle ei olisi mitään tarvetta muilta osin kuin kyberturvallisuuden osalta.
Jos naapuri tulee rajan yli, niin nykyisellä kalustolla pärjätään varmasti. Toisaalta, jos strategiana on tiestön rapauttaminen, niin että jokaiselle hankitaan oma panssariajoneuvo mahdollistamaan liikkuminen, niin sitten ymmärrän menojen kasvattamisen.
Olen vittuuntunut hallitukseen aivan jokaisella osa-alueella. Suomen tiet ovat karmeassa kunnossa.
Käsittämätöntä toimintaa, nyt tarvitaan automarssi eduskunnan eteen ja torvet soimaan.
Vierailija kirjoitti:

Suomalainen autoilija on sellainen lammas, joka nielee ja hyväksyy kaiken nurisematta. Ihan yksinäsi saat siellä torvea soitella.
Kehitys on sen suuntaista, että aika moni jättää kohta autoilut sen kalleuden vuoksi kokonaan pois. Se on ollutkin koko ajan hallituksen tavoite. Näin ne päästöt käytännössä vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Kehitys on sen suuntaista, että aika moni jättää kohta autoilut sen kalleuden vuoksi kokonaan pois. Se on ollutkin koko ajan hallituksen tavoite. Näin ne päästöt käytännössä vähenee.
Onko tämä se Emma Karin mainostama vihreän siirtymän kiihdytyskaista?

Tuo valtaisa Karikko saisi kiihdyttää itsensä sillä kaistalla hevon kuuseen.
Nuo järkyttävät montut valtaväyliltä on korjattava heti.
Suomen tiestö sen pelastusohjelman tarvitsee eikä hoitajat!
Sanna ja Annika, tiet kuntoon ja heti!
Kommarihallitus kunnostaa teitä ja ostaa aseita meidän verorahoillamme! Äänestäkää kokoomusta, että saadaan tuollainen tuhlailu loppumaan!
Suomen tieraha meneekin sitten Unkarin teitten jälleenrakentamiseen. Sannan ja Annikan kädet on jo pystyssä!
Vierailija kirjoitti:
Autoilija on aina maksumies. Ihan aina ja kaikessa. Autoilijan kukkarosta viedään eurot kaikkeen muuhun kuin väylien ylläpitoon ja rakentamiseen. Jos sama henkilö ottaa vielä lasillisen silloin tällöin ja on tupakoiva, niin kokonaisveroaste on melkoisen mittava.
Ja ihan aiheesta. Auton tarpeellisuuden pystyn vielä ymmärtämään, mutta en näitä muita. Juoppojen ja tupakoivien sairauksien hoitaminen maksaa.

En voi ymmärtää ja laitoin auton seisontaan. Mennään sitten kävellen ja käytetään vähemmän kotimaisia palveluita, näin se Suomen talous pikkuhiljaa kuihtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autoilija on aina maksumies. Ihan aina ja kaikessa. Autoilijan kukkarosta viedään eurot kaikkeen muuhun kuin väylien ylläpitoon ja rakentamiseen. Jos sama henkilö ottaa vielä lasillisen silloin tällöin ja on tupakoiva, niin kokonaisveroaste on melkoisen mittava.
Ja ihan aiheesta. Auton tarpeellisuuden pystyn vielä ymmärtämään, mutta en näitä muita. Juoppojen ja tupakoivien sairauksien hoitaminen maksaa.
Aiheesta? Mitä latva-B2:ia täällä oikein pyörii?
Ok, laitetaan kaikki verot 0:aan ja jokainen hoitaa omat kustannuksensa. Autoilijoiden verorahoja tuhlaavilla sosialisteilla alkaa mennä luu kurkkuun.
Vierailija kirjoitti:
Suomen tiestö on niin surkeassa kunnossa, että ihmettelen suuresti hallituksen leikkauksien kohdentamista.
Puolustusmenojen korotukselle ei olisi mitään tarvetta muilta osin kuin kyberturvallisuuden osalta.
Jos naapuri tulee rajan yli, niin nykyisellä kalustolla pärjätään varmasti. Toisaalta, jos strategiana on tiestön rapauttaminen, niin että jokaiselle hankitaan oma panssariajoneuvo mahdollistamaan liikkuminen, niin sitten ymmärrän menojen kasvattamisen.
Tässä tapetaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: routivat tiet muodostavat itä-länsi -suuntaisen panssariesteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autoilija on aina maksumies. Ihan aina ja kaikessa. Autoilijan kukkarosta viedään eurot kaikkeen muuhun kuin väylien ylläpitoon ja rakentamiseen. Jos sama henkilö ottaa vielä lasillisen silloin tällöin ja on tupakoiva, niin kokonaisveroaste on melkoisen mittava.
Ja ihan aiheesta. Auton tarpeellisuuden pystyn vielä ymmärtämään, mutta en näitä muita. Juoppojen ja tupakoivien sairauksien hoitaminen maksaa.
Aiheesta? Mitä latva-B2:ia täällä oikein pyörii?
Ok, laitetaan kaikki verot 0:aan ja jokainen hoitaa omat kustannuksensa. Autoilijoiden verorahoja tuhlaavilla sosialisteilla alkaa mennä luu kurkkuun.
Niin aiheesta. Suosittelen tutustumaan tupakoinnin haittoihin. Lisäksi mihin juopot edes tarvitsee autoa. Liikaa rattijuoppoja tälläkin hetkellä.

En kiistä ollenkaan alkoholin ja tupakan aiheuttamia haittoja ja terveysriskejä, enkä myöskään autoilun välillisesti aiheuttamia.
Kiistaton tosiasia kuitenkin on, että alkoholin ja tupakan tuottamat verotulot ovat moninkertaiset verrattuna haittojen hoitamiseen käytettävät menot. Samoin on myös autoilun laita. Toisaalta hirveästi ei keskustella esimerkiksi ylipainon aiheuttamista kustannuksista, jotka ovat myös moninkertaiset verrattuna alkoholin ja tupakan vastaaviin kustannuksiin.

Teiden kunnosta täällä puhutaan, eikä viinasta ja tupakasta.
Juuri päätettiin laskea dieselin hintaa.
Älä valita