Lue keskustelun säännöt.
Sitoutumiskammoako?
24.09.2015 |
Oon jo hyvin pitkään miettinyt että oonko jollain tavalla sitoutumiskammonen. Aina kun tapaan miehen, johon ihastun ja jonka kanssa alan haluta enemmänkin, mua alkaa ahdistaa. Saattaa olla että yksin ollessa haaveilen siitä että toinen olis vieressä ja ois yhteinen tulevaisuus, mutta kun ollaan yhdessä odotan vain että pääsisin taas omiin oloihin. Näitä todellisia ihastumisia ei tapahdu usein sillä tarvin sen oikeanlaisen tunteen että voin kuvitella yhtään mitään.
Oikeastaan sitä tunnetta mikä yhdessäolosta tulee ei voi aina sanoa edes ahdistukseksi, mulle tulee sellainen typerä olo ja ikäänkuin "kovetan" itseni ja suhtaudun ylimielisesti mieheen. Jälkeenpäin harmittaa kun tuli taas oltua niin välinpitämätön. Yksin ollessa sitten taas haluttais toisen viereen ja niin edelleen..
Oon alkanu pelkäämään että en pysty ikinä enää luomaan vakavaa parisuhdetta! Onko teillä kokemusta samanlaisesta?
Kommentit (6)
Ite oon kans miettinyt tätä. Oon kyllä ollu vaan kerran parisuhteessa, joten voi johtua että tämmönen tunne on vaan sen suhteen takia. Ahdistaa ajatus parisuhteesta ja löydän aina jotain vikaa miehestä. Toisaalta ois kiva ku joku antais välillä hellyyttä, mutta sitten ajatus parisuhteesta ahdistaa. En uskalla rueta tutustumaan ihmisiin koska pelkään, että tulee se tunne taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 23:04"]Ite oon kans miettinyt tätä. Oon kyllä ollu vaan kerran parisuhteessa, joten voi johtua että tämmönen tunne on vaan sen suhteen takia. Ahdistaa ajatus parisuhteesta ja löydän aina jotain vikaa miehestä. Toisaalta ois kiva ku joku antais välillä hellyyttä, mutta sitten ajatus parisuhteesta ahdistaa. En uskalla rueta tutustumaan ihmisiin koska pelkään, että tulee se tunne taas.
[/quote]
Tuo vian löytäminen on tosiaan kans yks juttu, sitten tulee se selittämätön ns. typerä olo. -ap
Läheisyyskammoa. Mulla on tota samaa. Vittuilen miehille, koska mua ahdistaa, että minussa on jotain vikaa, jota ne ei hyväksy. Näin voin selittää syyksi vittuiluni, enkä jotain mystistä viallisuuttani, jota ei kukaan hyväksy.
Sama ongelma täällä. No, en koe että tuo olisi kovin suuri ongelma, mutta saan sillä vaikeutettua tilannetta ja aiheutettua itselleni päänsisäistä draamaa.
Aina löytyy joku vika joka yhtäkkiä onkin muka suuri este suhteelle, ja alan myös ilkeillä tai tiuskia kun toinen on mukava minua kohtaan ja pääsemässä syvemmälle tunteisiin.
Minulla on päällepäin hyvä itsetunto, mutta ehkä käytökseni viestii hylätyksi tulemisen pelosta tms. Haluan tavallaan tehdä itse päätöksen ennen kuin tulen jätetyksi. Toinen pelottava asia on se jos toinen osoittaa läheisyttää, en siis osaa käsitellä sitä vaan menen lukkoon. Seksin harrastaminen ensimmäisillä treffeillä ei ole ongelma, mutta miehen halatessa minua lämpimästi minun lähtiessä tuntuu tavallaan pahalta, pelottavalta.
Niin ja usein silloin kun en vielä oo päässy kovin lähelle kiinnostavaa miestä/oo varma tämän tunteista niin oon kyllä todella kiinnostunut ja varma että nyt ei tuu olemaan ongelmaa itseni kanssa. Mutta jotenkin kaikki "lopahtaa" kun selviää että toinen on myös kiinnostunut ja aletaan pitämään kunnolla yhteyttä. -ap