Yläkouluikäinen lapseni myönsi itkien kiusanneensa yhtä luokkakaveria muiden kanssa viime syksynä
Kiusattu oli viime viikolla siirtynyt kai osastohoitoon ja käy sairaalakoulua. Kiusattu on eri sukupuolta lapseni kanssa ja rehellisesti sanottuna ajattelin, että hän ei olisi ollut siinä mukana. Eilen kertoi illalla itkien, että on itsekin kiusannut tätä tyttöä ja sanonut hänelle yhden tosi tyhmän jutun muiden yllytyksestä. Kuulema kaikki luokkalaiset oli siinä mukana. Hirveältä tuntuu ja olen ihan hukassa. Oma lapseni oli rikki ja tunsi ihan aiheesta huonoa omaatuntoa ja pahaa oloa. Tottakai lohdutin häntä, mutta ahdistaa ja suututtaa tuon kiusatun tytön puolesta. Miten ihmeessä munkin lapsi on voinut lähteä siihen mukaan? Valittiin kutosella luokan hymypojaksi ja on aina ollut kaikkien kaveri. Tekisi mieli huutaa hänelle ja asettaa kunnon rangaistukset, mutta toisaalta hän katuu ja on itsekin aika rikki kun kuuli ja ymmärsi mihin heidän käytös johti.
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti uhrin vanhemmat tekee koulusta ja jokaisesta kiusaajasta rikosilmoituksen. On vahvat näytöt siitä, että oli vakavaa ja pitkäkestoista touhua. Siinä ei paljoo mitkään kirjeet ja suklaa auta.
Tämä. Tosin jos tekijät ovat alle 15 heillä ei ole rikosoikeudellista vastuuta. Mutta ehkä jo pelkkä poliisin asiaan mukaan ottaminen saisi paukapäät tajuamaan, miten vakavasta asiasta on kyse.
Siitä jää jälki rekisteriin. Seuraa loppuelämän, että on ollut joskus poliisin kanssa tekemisissä. En tiedä voiko pelkkä vanha merkintä vaikuttaa mahdollisiin uravaihtoehtoihin aikanaan, mutta se jää ikuisesti sinne tietokantaan. Samalla vaan lasut kaikista vaikka mitään vaikutusta ei olisikaan. Eivät ansaitse puhdasta rekisteriä. Ja kyllä se varmasti on shokki vanhemmille, kun se oma kultamussukka onkin kiusannut niin pahasti, että tuli poliisijuttu ja sossutkin puuttuu. Kova kolaus monille.
Ei todellakaan loppuelämän :D Pikkurikokset, kuten koulukiusaaminen vanhentuvat nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
No olet kyllä todella väärässä. Suurin osa lapsista, lähes kaikki, kiusaavat jossain vaiheessa elämäänsä. Se on osa lasten ryhmädynamiikkaa, mitä on yläkouluikäisen vielä todella vaikea hahmottaa, ja äärimmäisen harva pystyy asettumaan sen yläpuolelle. Pelkkä oikean ja väärän tunteminen ei vielä auta, vaan tarvitaan rautainen itsetunto asettumiseen enemmistöä vastaan.
T. Yläkoulun opettaja.
Jaa, että raaka väkivalta, jonka seurauksena lapsi joutuu sairaalaan, on osa lasten ryhmädynamiikkaa? Mitäs muuta paskaa teille siellä okl:ssä suolletaan?
Mistä päättelet, että joku on sairaalassa? Ainoa asia, mitä aloittajan tarinasta tiedämme, että hänen poikansa on kerran sanonut luokkakaverille rumasti.
Kiusattu oli viime viikolla siirtynyt kai osastohoitoon ja käy sairaalakoulua.
Mitä kohtaa tuosta lauseesta et ymmärtänyt? Kyseessä aloituksen ensimmäinen lause.
Mistä tuo tieto on peräisin? Huhu joka liikkuu koulussa? Miksi päättelet, että se olisi totta, yhtään millään todennäköisyydellä?
Kai tajuat, ettei tuollaista oikeassa elämässä ikinä kerrottaisi oppilaille?
Mistähän on oppinut mallin? Kiusaako sinun miehesikin sinua, tai peräti fyysisesti pahoinpitelee? Ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
No olet kyllä todella väärässä. Suurin osa lapsista, lähes kaikki, kiusaavat jossain vaiheessa elämäänsä. Se on osa lasten ryhmädynamiikkaa, mitä on yläkouluikäisen vielä todella vaikea hahmottaa, ja äärimmäisen harva pystyy asettumaan sen yläpuolelle. Pelkkä oikean ja väärän tunteminen ei vielä auta, vaan tarvitaan rautainen itsetunto asettumiseen enemmistöä vastaan.
T. Yläkoulun opettaja.
Ikinä en ole ketään kiusannut! Olen tiennyt aina ettei toisia kiusata ja KYLLÄ se johtuu kotikasvatuksesta. Nimenomaan siitä oikeasta ja väärästä!
ja järjestä minun päässäni. Omaan kyllä suht heikon itsetunnon, mutta ikinä, ikinä en ole ketään kiusannut!
Älä yleistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kaiketi kyyninen, mutta minusta tuollaiset "kirjoita kirje" tyyppiset ratkaisut ovat vain suolaa haavoihin. Kirjeeseen voi kirjoittaa ties mitä piilov'ttuilua muka anteeksipyyntöön verhottuna. Kyllä kiusaajat osaa tehdä sen niin taitavasti, että vain uhri ymmärtää todellisen laidan ja aikuiset kehuvat kilpaa miten hienosti poika pyysi anteeksi. Kyse ei ole 3-vuotiaista, joten kovin naiivi ajatus, että joku kirje mitään muuttaisi.
Jaa, kyllä se anteeksipyyntö vaan mua auttoi aikoinaan. Varmaan vähän eri sitten jos koko luokka laittaa jonkin sori-sori-kortin kaikkien allekirjoituksella, tuollainen merkkaa yhtään mitään.
Anteeksipyyntö auttaa vain, jos se on aito. Joku vanhempien painostuksesta kirjoitettu "sori, meni yli, ei muistella pahalla" tyyppinen kirje ei ole aito. Sillä vain kuitataan väkivalta olankohautuksella.
Niin, eikö tuo nyt ole aivan itsestäänselvyys.
Ei tunnu olevan. Niin moni täällä on kirjoittanut sen oloisesti, että kuvittelevat kirjeen muuttavan kaiken ja kaikkien olevan sen jälkeen onnellisia ja ikuisia ystäviä.
Tuon repäisit kyllä ihan omasta päästäsi. Mielestäsi on siis parempi ettei kukaan ikinä ota vastuuta pahoista teoistaan? Anteeksipyynnöllä ei tee mitään kun ei se kuitenkaan ikinä ole vilpitön?
Lukutaito ei näköjään ole sinun vahvuutesi. Älä kuitenkaan sen varjolla tee perusteettomia tulkintoja toisten ajatuksista ja mielipiteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
Herätys. Tuo, ettei usko lapsestaan mitään pahaa, on pahinta, mitä voi tehdä. Uskot sokeasti oman kasvatuksesi voimaan. Nyt herää unestasi!
Lapseni on jo aikuinen eikä koskaan hänen toimiensa takia kukaan ole sairaalaan joutunut. Ei se uskosta ole kiinni, että osaa kasvattaa lapsensa ihmisiksi, jotka eivät kiusaa muita.
Mistä sinä tiedät, onko joku joutunut? Ei sinulle sitä ikinä mitenkään tiedotettaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
No olet kyllä todella väärässä. Suurin osa lapsista, lähes kaikki, kiusaavat jossain vaiheessa elämäänsä. Se on osa lasten ryhmädynamiikkaa, mitä on yläkouluikäisen vielä todella vaikea hahmottaa, ja äärimmäisen harva pystyy asettumaan sen yläpuolelle. Pelkkä oikean ja väärän tunteminen ei vielä auta, vaan tarvitaan rautainen itsetunto asettumiseen enemmistöä vastaan.
T. Yläkoulun opettaja.
Jaa, että raaka väkivalta, jonka seurauksena lapsi joutuu sairaalaan, on osa lasten ryhmädynamiikkaa? Mitäs muuta paskaa teille siellä okl:ssä suolletaan?
Mistä päättelet, että joku on sairaalassa? Ainoa asia, mitä aloittajan tarinasta tiedämme, että hänen poikansa on kerran sanonut luokkakaverille rumasti.
Kiusattu oli viime viikolla siirtynyt kai osastohoitoon ja käy sairaalakoulua.
Mitä kohtaa tuosta lauseesta et ymmärtänyt? Kyseessä aloituksen ensimmäinen lause.
Mistä tuo tieto on peräisin? Huhu joka liikkuu koulussa? Miksi päättelet, että se olisi totta, yhtään millään todennäköisyydellä?
Kai tajuat, ettei tuollaista oikeassa elämässä ikinä kerrottaisi oppilaille?
No jos tuolle linjalle lähdetään:
Mistä tiedät, että ap on edes kenenkään äiti? Mistä tiedät että on mitään poikaa joka on itkenyt? Mistä tiedät ettei aloitus ole vain provo? Kai tajuat, että kaikki mitä sanotaan av:lla ei ole totta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
No olet kyllä todella väärässä. Suurin osa lapsista, lähes kaikki, kiusaavat jossain vaiheessa elämäänsä. Se on osa lasten ryhmädynamiikkaa, mitä on yläkouluikäisen vielä todella vaikea hahmottaa, ja äärimmäisen harva pystyy asettumaan sen yläpuolelle. Pelkkä oikean ja väärän tunteminen ei vielä auta, vaan tarvitaan rautainen itsetunto asettumiseen enemmistöä vastaan.
T. Yläkoulun opettaja.
Jaa, että raaka väkivalta, jonka seurauksena lapsi joutuu sairaalaan, on osa lasten ryhmädynamiikkaa? Mitäs muuta paskaa teille siellä okl:ssä suolletaan?
Mehän emme tiedä, miksi hän on sairaalassa.
Emmekä sitä, onko hän edes sairaalassa.
Eihän aloittajakaan varmaksi tiennyt. Hänhän sanoi "kai"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
Herätys. Tuo, ettei usko lapsestaan mitään pahaa, on pahinta, mitä voi tehdä. Uskot sokeasti oman kasvatuksesi voimaan. Nyt herää unestasi!
Lapseni on jo aikuinen eikä koskaan hänen toimiensa takia kukaan ole sairaalaan joutunut. Ei se uskosta ole kiinni, että osaa kasvattaa lapsensa ihmisiksi, jotka eivät kiusaa muita.
Mistä sinä tiedät, onko joku joutunut? Ei sinulle sitä ikinä mitenkään tiedotettaisi.
Alaikäisten lasten tekemisistä todellakin tiedotetaan vanhemmille, jos ne johtavat jonkun sairaalaan joutumiseen. Älä ole typerä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän voisi kirjoittaa vaikka kiusatulle jonkin mukavan jutun ja toivottaa tervetulleeksi lapsesi juttuihin mukaan?
Lässyn lässyn lää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
No olet kyllä todella väärässä. Suurin osa lapsista, lähes kaikki, kiusaavat jossain vaiheessa elämäänsä. Se on osa lasten ryhmädynamiikkaa, mitä on yläkouluikäisen vielä todella vaikea hahmottaa, ja äärimmäisen harva pystyy asettumaan sen yläpuolelle. Pelkkä oikean ja väärän tunteminen ei vielä auta, vaan tarvitaan rautainen itsetunto asettumiseen enemmistöä vastaan.
T. Yläkoulun opettaja.
Ikinä en ole ketään kiusannut! Olen tiennyt aina ettei toisia kiusata ja KYLLÄ se johtuu kotikasvatuksesta. Nimenomaan siitä oikeasta ja väärästä!
ja järjestä minun päässäni. Omaan kyllä suht heikon itsetunnon, mutta ikinä, ikinä en ole ketään kiusannut!Älä yleistä!
Tuossa lukee äärimmäisen harva. Jotkut pystyvät asettumaan vastaan, kun koko luokka päättää, että joku oppilas (tai opettaja) on ärsyttävä, ja jätetään sivuun tai ilkeillään ja piikitellään. Niitäkin on, jotka pystyvät, mutta valitettavasti ne ovat vähemmistö.
Y H Y Y Y Y ISOT POJAT KIUUUUSAAAAA😫😩😫😩😭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
Herätys. Tuo, ettei usko lapsestaan mitään pahaa, on pahinta, mitä voi tehdä. Uskot sokeasti oman kasvatuksesi voimaan. Nyt herää unestasi!
Lapseni on jo aikuinen eikä koskaan hänen toimiensa takia kukaan ole sairaalaan joutunut. Ei se uskosta ole kiinni, että osaa kasvattaa lapsensa ihmisiksi, jotka eivät kiusaa muita.
Mistä sinä tiedät, onko joku joutunut? Ei sinulle sitä ikinä mitenkään tiedotettaisi.
Alaikäisten lasten tekemisistä todellakin tiedotetaan vanhemmille, jos ne johtavat jonkun sairaalaan joutumiseen. Älä ole typerä.
Idiootti. Kyseessä on terveystieto. Niitä ei kerrota kouluun, ei opettajille, ei oppilaille, eikä IKINÄ toisille vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
No olet kyllä todella väärässä. Suurin osa lapsista, lähes kaikki, kiusaavat jossain vaiheessa elämäänsä. Se on osa lasten ryhmädynamiikkaa, mitä on yläkouluikäisen vielä todella vaikea hahmottaa, ja äärimmäisen harva pystyy asettumaan sen yläpuolelle. Pelkkä oikean ja väärän tunteminen ei vielä auta, vaan tarvitaan rautainen itsetunto asettumiseen enemmistöä vastaan.
T. Yläkoulun opettaja.
Jaa, että raaka väkivalta, jonka seurauksena lapsi joutuu sairaalaan, on osa lasten ryhmädynamiikkaa? Mitäs muuta paskaa teille siellä okl:ssä suolletaan?
Mistä päättelet, että joku on sairaalassa? Ainoa asia, mitä aloittajan tarinasta tiedämme, että hänen poikansa on kerran sanonut luokkakaverille rumasti.
Kiusattu oli viime viikolla siirtynyt kai osastohoitoon ja käy sairaalakoulua.
Mitä kohtaa tuosta lauseesta et ymmärtänyt? Kyseessä aloituksen ensimmäinen lause.
Mistä tuo tieto on peräisin? Huhu joka liikkuu koulussa? Miksi päättelet, että se olisi totta, yhtään millään todennäköisyydellä?
Kai tajuat, ettei tuollaista oikeassa elämässä ikinä kerrottaisi oppilaille?
Ei tarvitse olla kovinkaan pieni paikkakunta niin tuollaisen saa helposti tietoonsa. Jopa täysi luotettavasti. Ei kaikki elä Hesoissa, joissa kukaan ei tiedä edes naapurinsa nimeä.
Vaikeinta on antaa itselleen anteeksi ja kantaa katumusta.
Sinulla on aivan ihana poika joka ottaa vastuulleen tekonsa.
Anna hänelle anteeksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
No olet kyllä todella väärässä. Suurin osa lapsista, lähes kaikki, kiusaavat jossain vaiheessa elämäänsä. Se on osa lasten ryhmädynamiikkaa, mitä on yläkouluikäisen vielä todella vaikea hahmottaa, ja äärimmäisen harva pystyy asettumaan sen yläpuolelle. Pelkkä oikean ja väärän tunteminen ei vielä auta, vaan tarvitaan rautainen itsetunto asettumiseen enemmistöä vastaan.
T. Yläkoulun opettaja.
Jaa, että raaka väkivalta, jonka seurauksena lapsi joutuu sairaalaan, on osa lasten ryhmädynamiikkaa? Mitäs muuta paskaa teille siellä okl:ssä suolletaan?
Mehän emme tiedä, miksi hän on sairaalassa.
Emmekä sitä, onko hän edes sairaalassa.
Eihän aloittajakaan varmaksi tiennyt. Hänhän sanoi "kai"
Ei tietenkään tiennyt. Kyseessä oli pelkkä lasten keskuudessa kulkeva huhu, jotka useimmiten ovat vääriä. Todennäköisesti osa kiusaamista, eli kun toinen on kipeä, muut juoruilevat, että joutui sairaalaan.
Aloitus on paskaa fiktiota. Ketään ei Suomessa ole ikinä viety koulukiusaamisen takia psykiatrisen sairaalan osastolle. Ja niissä ei todellakaan ole mitään ”sairaalakoulua”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täällä kiusataan ap:ta julmasti. Tiedättekö te kaikki piikikkäät, kylmät vastaajat, että teidänkin lapsenne voi yhtenä päivänä paljastua kiusaajiksi, jos ovat perineet ominaisuuksianne? Tällä palstalla näkee kyllä, että tämä on kiusaajien suuri kokoontumispaikka. Joten tulkaahan sieltä korokkeeltanne hieman alemmaksi. Tämä, mikä ap:lle tapahtui voisi tapahtua meille kaikille.
Ei tapahdu, kun opettaa lapsilleen, mikä on oikein ja mikä ei eikä vain hymistele ja vieläpä kehu kiusaajaa.
Herätys. Tuo, ettei usko lapsestaan mitään pahaa, on pahinta, mitä voi tehdä. Uskot sokeasti oman kasvatuksesi voimaan. Nyt herää unestasi!
Lapseni on jo aikuinen eikä koskaan hänen toimiensa takia kukaan ole sairaalaan joutunut. Ei se uskosta ole kiinni, että osaa kasvattaa lapsensa ihmisiksi, jotka eivät kiusaa muita.
Mistä sinä tiedät, onko joku joutunut? Ei sinulle sitä ikinä mitenkään tiedotettaisi.
Alaikäisten lasten tekemisistä todellakin tiedotetaan vanhemmille, jos ne johtavat jonkun sairaalaan joutumiseen. Älä ole typerä.
Idiootti. Kyseessä on terveystieto. Niitä ei kerrota kouluun, ei opettajille, ei oppilaille, eikä IKINÄ toisille vanhemmille.
No kyllä se nyt vaan kerrotaan vanhemmille, jos alaikäinen lapsi esim. pahoinpitelee kaverin sairaalakuntoon. Pakkohan se on kertoa, että asia saadaan selvitettyä ja tutkittua. Ei "hän on sairaalassa" ole mikään salainen terveystieto. Sen kun voi ihan järjelläkin päätellä, että pahoinpitelyn seurauksena usein joudutaan sairaalaan.
Silloin kun oma lapseni on tehnyt jotakin tyhmää, vaarallista tai arvojeni vastaista, olen pyytänyt / käskenyt kirjoittamaan aineen siitä, että miten päätyi tekemään asian, oliko se järkevää, olisiko se jossain tilanteessa järkevää/ oikein jne. Tosiasia on, että kirjoitetut asiat eivät ole toistuneet.
Tässä tilanteessa pyytäisin poikaa kirjaamaan ylös asiat joita muistaa, että tytölle on tehty/ sanottu. Lisäksi että kuka sanoi, ketkä yllyttivät. Miettimään sitä, että milloin hän on ollut yllyttäjänä tai hiljaisena väkivaltaisen toiminnan hyväksyjänä.
Käskisi tekemään merkinnät siitä että milloin tyttö on pojan mielestä kokenut asiat hauskoiksi. Käskisin myös miettimään, että mitkä tilanteet poika koki hauskoiksi läpiksi ja miksi. Olisivatko ne hauskoja läppiä, jos ne kohdistuisivat poikaan itseensä.
Lisäksi käskisi tekemään merkinnät siitä, että milloin olisi omantunnon pitänyt aiemmin kertoa että henkinen väkivalta ei ole ok.
Tämän jälkeen tulostaisin Koskelan tapauksen aikajanan, ja käskisi omaa poikaa merkitsemään, että milloin olisi hänen mielestään pitänyt ymmärtää, etä väkivallalla on seuraukset.
Menehän nyt johonkin muualle trollaamaan siitä.