Miten lähiympäristönne on muuttunut sinä aikana, kun olette asuneet siinä?
Kommentit (30)
Ei se tässä reilussa vuodessa ole muuttunut miksikään
Lähes kaikki on muuttunut. Myös minä.
On tullut kulttuurin värinää, päihdeongelmaisia ja järjestyshäiriöitä. Rakensivat isoja vuokrataloja "kaupunkirakennetta tiivistämään".
20v asunut tässä ja naapurusto ei ole juurikaan muuttunut. Jopa rajanaapurit on pysynyt samoina, 4 on kuollut ja yksi lapsiperhe muuttanut naapurustoon. Melkonen lintukoto.
Paljon. Kun muutimme tänne yli 40 vuotta sitten, oli paikkakunnallamme maine " asuu vain juoppoja ja hulluja" Muutama henkirikos niihin aikoihin ei parantanut pienen vajaan tuhannen asukkaan paikkakunnan imagoa ( ja tätä luuloa näkee kyllä yhä joissain somekeskusteluissa )
Nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana tänne on rakennettu nelisenkymmentä omakotitaloa ja kalliita rivariasuntoja ( esim. meidän omakotitalo maksoi vähemmän kuin monet noista rivarikämpistä).
Koulua ja päiväkotia on laajennettu ja paikkakunnalle olisi enemmänkin tulijoita, jos olisi tontteja.
Omakotitalotontteja puolitetaan ja niille rakennetaan toiset omakotitalot. Vanhoja pihapiirejä puretaan ja tilalle voi tulla 10 rivitaloasuntoa. Osa tonteista kaavoitetaan kerrostaloille. Kerrostaloista tehdään vanhojen 3-4 kerroksisten sijaan vähintään 6-8 kerroksisia. Tätä muutosta tapahtuu jo yhdessä tai kahdessa vuodessa paljon.
Hmh. Oon asunut tässä yli 15 vuotta. Tontin reunaan rajautuvaa metsää on (onneksi) harvennettu.
Omaan pihaan on tullut lisärakennuksia, isompi terassi ja ulkoporeallas.
Yksi lähimmistä naapureista vaihtoi puisen aidan pensasaitaan.
Toinen hommasi roskapöntöilleen siistin katoksen.
Samalla kadulla eräs naapuri, jonka talo ei näy ikkunoista, uusi ulkoverhoilun ja vaihtoi samalla väriä (hillitympään, eli parempaan).
Juuri nyt ei tule mieleen, onko muita muutoksia tapahtunut. Ei kun ainiin, lähin bussipysäkki on nykyään lasinen, entisen aaltopeltirotiskon sijaan. Hyvä muutos.
Lapsuudenkoti oli ihan keskellä peltoa ja sorateitä. Nyt siinä on pientaloalue ja kaikki rakennuspaikat täytetty ja tikkurila (Vantaa) on ihan kaupungiksi tunnistettavissa.
Nykyinen asuinpaikka sai juuri hetki sitten yhden suojatien. Jokusen sadan metrin päässä koulurakennus on muuttunut modernimmaksi ja uhkana on kerrostalon rakentaminen, joka ei sovi idyllisen kylän imagoon mielestäni lainkaan. 😒
Tehty parempi pyörätie, uusia taloja noussut lähistölle.
Ei mitenkään 15 vuodessa, paitsi puut kasvaneet.
Lapsiperheitä on enemmän. Ostarin (sen Suomen vanhimman) palvelut ovat huonontuneet. Edelleen on kuitenkin peruspalvelut.
Munkkivuori Helsingissä. Kaikki hyvin tämän liki 30 vuoden jälkeen. Tulin lähelle keskustaa ihanaan metsäisään ympäristöön ja tässä kaikki.
Tuohon naapuriin on rakennettu uusi talo. Entisen talon omistaja kuoli vähän ennen kuin muutimme tähän ja talo oli pitkään tyhjillään. Edesmenneen poika purki talon ja rakensi tilalle uuden. Tuossa lähellä on yksi halli, jonka eräät naapurin ostivat, mutta rakennuttivat sen lähes kokonaan uudestaan, koska se olikin niin huonossa kunnossa. Lähellä oleva koulu on lopettanut. Naapurista on lähtenyt lehmät ja toisesta hevoset.
Sähkotolpat on poistuneet maisemasta, kun johdot on kaivettu maan alle.
Edelliset asukkaat myrkyttivät puutarhassa. Nyt myös pensaiden alla kasvaa muutakin kuin keuhkojäkälää.
Kaatoivat lähimetsästä 4 puuta. Pankki, pankkiautomaatti, kirjasto, koulu ja terveyskeskus lakkautettu. Uusi pyörätie saatiin.
Vanhoja omakotitaloja puretaan ja tilalle tulee kirahvitallirivitaloja.
Ensin satoi lunta, ja nyt se lumi on vihdoin alkanaut sulaa. (muutettiin marraskuun lopussa)
Lähellä oli monta ruokakauppaa, enää ei ole kuin yksi market.
Täällä on niin ammattikoulu, kyläkoulu kuin päiväkoti suljettu. Silti kaupunki elää siinä toivossa että saavat vapaista tonteista huippuhintaa, kukaan ei ole rakentanut uutta kohta 20 vuoteen. Tämä siis alueella jossa asun.
Läheinen tie asfaltoitiin