Tilasin siivoojan ja nyt ahdistaa ja hävettää tämä sotku
Päätin vihdoin harkinnan jälkeen tilata siiivoojaan. Mutta nyt minua ahdistaa ja hävettää tämä kauhea sotku. Tai siis se jotenkin nyt konkretisoitui kuinka likaista täällä on. Kuinka uskallan päästää siivoojan tänne? Tahroja joka paikassa ja huomaa että en jaksa siivota. Toki ei ihan mikään auri Kanasen kohde ole mutta ei tämä siistikään ole. Onko teillä ikinä semmosta oloa että hävettää se sotku jos siivooja tulee?
Kommentit (18)
No ei hävetä yhtään. Työtä hän vain tulee tekemään.
Tiedätkö mitä? Koko aloituksesi kuulostaa siltä, että sinulla ei ole kaikki kunnossa.
Ja käytän siivoojaa viikottain.
Vain kerran käyttänyt siivoojan palveluita, kun muutettiin kaupungista toiseen. Myönnän kyllä, että imuroin lattiat ensin, koska sotku oli aika sanoinkuvaamaton, kun tavarat oli siirretty muuttuautoon. Minua ahdistaisi toinen ihminen siivoamassa kotiani
Helpottaisiko, jos kertoisin, että näin ammattisiivoojana on huomattavasti mielekkäämpää tehdä työtä kohteessa, jossa kädenjälki näkyy kuin sellaisessa, jossa koen itseni täysin turhaksi? :)
Murra oven lukko ja kerro siivoojalle, että matkoilla ollessasi kotiisi oli pesiytynyt sotkeva spurgujen joukko.
Voisin kuvitella, että kivempi siivota likasta kun puhdasta. Jos siivojalle ei olisi tarvetta niin siivojahan vain heittäisi ammattitaitonsa hukkaan siivotessaan turhaan.
Ei Tarvitse hävetä yhtään.Tilasit siivojan , sinä maksat hänelle hänen työstään.Hän ei tee suursivous ellet sitä erikseen sopinut. Tekee kuitenkin hyvää työtä.
Vierailija kirjoitti:
Helpottaisiko, jos kertoisin, että näin ammattisiivoojana on huomattavasti mielekkäämpää tehdä työtä kohteessa, jossa kädenjälki näkyy kuin sellaisessa, jossa koen itseni täysin turhaksi? :)
Noh, yritän lohduttautua tällä ajatuksella!
Ap
Olen tehnyt aikoinaan kotisiivouksia, kun samalla opiskelin ihan muuta. Eli en ole ammattilainen.
Parasta oli, kun oli kerätty lehdet, lelut ja kaikki kamat pois alta, niin sai ottaa ne matot tampattavaksi ja pestä nurkista lähtien kaikki puhtaaksi. Imurillakin pystyi menemään joka sopukkaan, eikä tarvinnut pelätä mitä arvokasta sohvan alta kolisee pölypussiin. Yksi vakiokohde piti vaihtaa, kun en jaksanut, lattioilla nimittäin oli muutama miljoona legopalikkaa aina kun saavuin.
Se siivottava on vain pölyä ja likaa, mitä jokainen meistä jättää jälkeensä, ei siis mitään oksennusta tai ulosteita. Ainakin oletan näin.
Minusta hoitaja on yleisnimitys kaikille terv.huollon ammattilaisille, kun ei haluta eritellä niitä.
Näin itse käytän hoitaja sanaa ja sillä tarkoitan sh, kätilönä, lähihoitaja, ensihoitaja jne.
Jos haluan käsitellä asiaa syvemmin, silloin mainitsen ammattiryhmän esim. sh.
Ihan samalla kun yleisnimityksenä käytetään poliisi, opettaja jne.
Vierailija kirjoitti:
Helpottaisiko, jos kertoisin, että näin ammattisiivoojana on huomattavasti mielekkäämpää tehdä työtä kohteessa, jossa kädenjälki näkyy kuin sellaisessa, jossa koen itseni täysin turhaksi? :)
Totta. Olen siivonnut ns. puhdastiloja, missä puhtaus on todella tärkeää, mutta niiiiiin tylsää.

Jep, tiedän tunteen. - sairaalahuoltaja
Kunhan keräät tavarat pois tieltä. Silloin kun minä olin sinun tilanteessasi sanoin siivoojalle että ymmärrän jos et saa kaikkea kerralla putsattua tällä ensimmäisellä käynnillä koska täällä on nyt niin saastaista. Mutta kyllä ammattilainen ehti. Ja sitten joka toinen viikko hirveä hässäkkä kun piti järjestellä tavarat pois siivoojan tieltä. Ja se leijuva tunne kun koti oli taas putipuhdas.
Onnea päätöksellesi, nauti ihanasta lopputuloksesta :)
Oli kotisi missä kunnossa tahansa, se siivooja on aivan varmasti nähnyt monta kertaa pahempaa. Siivousfirmat saavat paljon kohteita, jotka kaupunki maksaa: syrjäytyneiden, alkoholi- ja mielenterveysongelmista kärsivien kämppiä.
Haha, kun minulla kävi kotisiivooja tanssin itseni kanssa onnellisuusvalssin olohuoneessa kun tulin siivouspäivänä töistä kotiin.
.