Lue keskustelun säännöt.
Itsemurha pyörii mielessä
22.09.2015 |
Vihaan kaikenlaista vääryyttä. En voi sietää enkä oikeastaan yrittää ymmärtää, jos jonkun ihmisen moraalit eroaa omistani. Esim. feminismi on nyt paljon pinnalla, ja minua oksettaa joidenkin suhtautuminen siihen. Kaikki muita/muiden oikeuksia loukkaavat asiat saavat minut pois tolaltani, enkä osaa ymmärtää ihmisten ilkeyttä. Se oksettaa niin paljon, että en oikeasti näe itselläni tulevaisuutta tämänlaisessa maailmassa. Ja olen aivan varma, että suuri osa itsemurhan valinneista ihmiset ovat tehneet itsemurhan juurikin maailman pahuuden takia.
Haluaisin löytää hyvää tästä maailmasta, mutta en vain löydä. Pikkuasioita, kuten "auringonpaiste" tai "olo liikuntasuorituksen jälkeen" - nekö on niitä asioita, mitkä tekee elämästä elämisen arvoista? Oikeasti, miten kukaan ylipäätänsä jaksaa elää?
En tunne olevani osa mitään yhteisöä. Sitten, haluaisin löytää jonkun, ketä rakastaa. Minulla olisi paljon annettavaa, sillä saan hyvän olon muiden auttamisesta tai hemmottelusta. Mutta olisinko tarpeeksi hyvä? Voisinko luottaa? En pysty luottamaan kehenkään ja olen ehkä jokseenkin vainoharhainen. Enkä ole uskaltanut olla oma itseni lapsuudesta asti, jotain tapahtui ja se on saanut minut sulkeutumaan maailmalta ja olen muutenkin luonnostaan herkkä.
Vuodet vierii, ja kohta olen vanha, ja maailman pahuuden katkeroittama ja yksin.. En halua sitä, mutta en tiedä miten vältän sen elämällä. Itsemurha pyörii mielessä, mutta en sitä kuitenkaan uskalla tehdä. Siksi kaikki tuntuukin niin toivottomalta. Älä käske hakemaan apua, sillä olen hakenut, ei auta.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia?
Kommentit (5)
Aivan tismalleen samat mietteet minullakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä löytyy taiteesta eli/ja yksittäisistä ihmisistä. Näin oon sen aatellut.
Tutun kuuloisia ajatuksia, paitsi mä taidan jo olla katkera ja yksin. Ei mua juurikaan kiinnosta elää, mutta en kuitenkaan aio tappaa itseäni lähiaikoina. Olisi turhan hankalaa ja ehkä kivuliasta ja epäonnistuminenkin pelottaa joten kärvistelen vielä.
Täysin samalla kannalla aloittajan kanssa. En ole naiivi, en todellakaan; kaukana siitä. Se mitä tuolla ulkona tapahtuu, se mitä Internetissä tapahtuu, kuinka sairas ja kiero onkaan tämä maailma? Vääryyttä vääryyden perään, kaikesta siitä maailmantuskasta saisi aikaiseksi helvetinmoisen teoksen.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Ne jotka näitä asioita pohtivat joko lakkaavat seuraamasta maailmansa tapahtumia, eristäytyvät, luovat kuplan, yrittävät ajaa agendaansa läpi (turhaan, täysin turhaan), kiistävät kaiken tai ajattelevat vain niitä hyviä asioita ja keskittyvät nimen omaan niihin arjen pieniin iloihin. Sitten herkimmät musertuvat kun maailman oikukkuus osuu omalle kohdalle pahanasteisen epäoikeudenmukaisuuden muodossa (lapsi onkin koulukiusaaja, työpaikka riistää, lähijunan eteen heittäytyy tuntematon, samassa kaupungissa paljastuu paloittelumurha tai ihan vaikka vain että puolisolla onkin salasuhde veljesi tyttären kanssa).
Ehkä paras tapa on opetella tunteettomuutta. Et voinut mitään; kukaan ei voinut ja vaikka olisikin, ei tapahtumaa saa enää peruutettua. On ihmisiä jotka haluavat pelkkää hyvää, jos olet yksi heistä muista se että on olemassa ihmisiä jotka haluavat pelkkää pahaa. Suurin osa löytyy kuitenkin sieltä keskivaiheilta. Muita hyväntahtoisia on. Toivoa ei saa menettää. Toivoa hyväksynnästä ja rauhasta? Paskat se on haaveilua mutta suotakoon se.
Tee hyvää. Ole hyvä. Perustele mielipiteesi; jos voit muuttaa yhdenkin ahdasmielisen nurkkapatriootin mielipiteen ja saat hänet pois vihaisensyyttelevästä poterostaan olet onnistunut jossain, yksikin ihminen voi vaikuttaa. Vaikuttaa kyllä mutta ei radikaalisti, (liian optimistista tähän maailmaan) lähipiirikin on tärkeä joukko ihmisiä.
Älä anna paatuneen maailman masentaa. Sinä synnyit siihen, olet osa sitä. Jos kaikki hyvää haluavat herkät ihmiset tekisivät itsemurhan niin sittenhän vasta kusessa oltaisiinkin.
Voimahali sulle!