valittaen ja naristen kommunikoiva lapsi

Ystäväni 4-vuotias lapsi kommunikoi myös vain valittaen ja "vinkuen". Ärsyttävä tapa, mutta olen päätellyt sen johtuvan siitä, että ystäväni on aikamonen leijonaemo lapsen suhteen ja hemmotellut lasta viimeiset 3 vuotta eron jälkeen. Hänellä lapsi määrää tahdin kaikissa asioissa, eikä mitään voi kieltää. Suhtautuminen lapseen on jotenkin erityisen... kiihkoista? Mutta tämä on vain minun olettamukseni yksittäistapauksesta.

Kuusivuotias on monessa suhteessa vielä tosi pieni, ja pikkusisarus on iso ja rankka juttu. Ihmetyttää aina, kun vanhemmat kertovat, kuinka isosisarus "ei ole jäänyt mitenkään vähemmälle huomiolle" vauvan myötä. Tulee vähän sellainen olo, että ovatko vanhemmat ylipäätään kartalla sen isomman lapsen elämästä ja tarpeista, jos kerran huomion määrä tai laatu ei ole mitenkään vähentynyt.

Sitten vielä seuraavassa viestissä todetaan, ettei lapsen anneta komennella eikä joka inahdukseen reagoida - vauva tietysti poikkeuksena.

Minä ehdottaisin, että kuusivuotias saisi välillä olla se vauva - rajattoman huomon ja ihailun kohteena. Vauvapäivän jälkeen sitten mukaan hoitamaan vauvaa.

Tyttö saa ja osaa voidella itse leivän, mutta emme anna halkaista sämpylää terävällä puukolla!

ap

Ei toullaine draama kyllä ole ihan normaalia. Säälin niitä alakoulun opettajia, jotka "onnistuvat" saamaan ryhmäänsä muutaman tuollaisen dramaqeenin, jotka känisevät ja vänisevät joka asiasta, joka ei suju heidän mielensä mukaan. En tiedä mutta vahvasti epäilen, että monesti kyseessä ovat perheen ainokaiset, jotka ovat tottuneet saamaan vanhempien jakamattoman huomion ja tahtonsa läpi känisemällä ja jos se ei riitä, niin hirveällä itkukohtauksella. Ei niille vielä kannata selittää, mutta tulos voi hyvinkin olla se, että kun käyttävät koko arsenaalinsa tyhjänpäiväiseen valitukseen, niin todellinen hätätilanne saattaa jäädä huomaamatta. Olisikohan tarpeen pistäytyä muutaman kerran terapiassa?

Jos se lapsi puhuisi sanoja tai kielioppia väärin, ohjaisitte. Miksi ette ohjaa asialliseen artikulaatioon? Helpompi tuo hoitaa nyt kuin myöhemmin.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:11"]

Opettakaa lapsenne odottamaan verbaalisilla viesteillä. Esim. "Äiti käy ensin vessassa, sitten saat sämpylän."

[/quote]

Luultavasti aloittaja on tuota jo koettanut. Kuusivuotiaalle voi ihan hyvin sanoa myös "minä" ja "sinä".

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 10:24"]

Tyttö saa ja osaa voidella itse leivän, mutta emme anna halkaista sämpylää terävällä puukolla! ap

[/quote]

Sämpylät voi halkaista valmiiksi pussiin. Lisäksi: ei sämpylän halkaisuun tarvitse terävää puukkoa. 

Voisiko olla aistiyliherkkä?Suosittelen toimintaterapiaa niin teillä on pian ihan eri tyttö. Kohta pian käy niin että tyttö on oikeasti kiusattu,kun kaverit ei enää jaksa. Ja aikuisena masentuu/huono itsetunto. Noin pientä on vielä helppo auttaa. Ottakaa oman kunnan/kaupungin toimintaterapeuttiin tai psykologiin yhteys niin saatte avun.Niin ja aistiyliherkkä ei voi 'väärille' aistimuksilleen mitään, mutta terapialla voidaan auttaa. Suosittelen myös lukemaan tahatonta tohellusta. Voimia <3

Kuusivuotias ei välttämättä ymmärrä, miltä hänen puheensa kuulostaa. Esikoiseni on aikuisena kertonut, kuinka häntä harmitti kun emme ymmärtäneet jotain, mitä hän parkuen/vinkuen/inisten ilmaisi - hän luuli, että me vain halusimme kiusata häntä. Vasta aikuisena hän tajusi, että emme oikeasti olleet saaneet selvää.

Yleensä varsin reipas kuopuksemme puolestaan joissakin tilanteissa, lähinnä halutessaan kovasti jotakin, ryhtyi inisemään Hän luuli kai olevansa siten pieni, söpö ja hellyttävä. Se loppui vasta kun hänen ollessaan yhdeksän kerorin hänelle, että ininä saa minut haluamaan lyödä häntä. En tietenkään tekisi sellaista, mutta kehotin häntä miettimään, haluaako hän oikeasti herättää minussa sellaisia tunteita. Silloin meni perille ja tapa loppui.

Kuulostaa siltä, että tyttärenne todella kokee, että maailma kohtelee häntä kaltoin. Puhetapaan pääsisi ehkä puuttumaan sillä, että rauhallisessa tilanteessa kerrotte, että tästä lähtien kitisemällä ei saa mitään, vaan asiallisesti pyytämällä. Kerrotte myös, että kauniisti puhuminen on taito, jota hän elämässään tarvitsee ja joka hänen täytyy oppia. Sitten ette todellakaan kuule yhtään ainoaa kitinää tai mankumista, eli itkuparkumalla ei saa mitään. Asialliseen puheeseen reagoitte heti sanallisesti, esim. "odota hetki, kulta, tulen antamaan sinulle sämpylän heti kun saan housut jalkaani". Ja maitoa ei saa huutamalla "maitoa!" vaan pyytämällä.

Kaltoinkohteleva maailma on hankalampi asia. Olisiko roolileikistä apua? Jos lapsi osaisi eläytyä sen lapsen osaan, joka lapsen mielestä häntä kiusaa, ja silloin olisi mahdollista huomata että ei toinen tahallaan kiusannutkaan?

[quote author="Vierailija" time="20.09.2015 klo 09:22"]jopa mies, jolla on lehmän hermot alkaa tuskastua asiaan. tämäkin aamu alkoi:

tyttö herää, menee keittiöön. mies penkoo vielä verkkareita kaapista, minä olen pissalla.

tyttö " sämpylää! tulkaa leikkaamaan sämpylää!" (normaalilla äänellä)

tyttö n. 2 min myöhemmin " sämpylää!" ( ääni muuttuu vaikeroinniksi)

tyttö 5 min myöhemmin " MIKSI KUKAAN EI ANNA SÄMPYLÄÄ?! " ( ääni on noussut itkuiseksi huudoksi, mies on tässä välissä selvinnyt keittiöön ja laittaa  kahvia)

tyttö saa sämpylänsä ja aikoo ottaa maitoa, mutta tiskíkoneessa on likaiset astiat ja astiakaappi on liian ylhäällä " missä on laseja? yäääää en saa mistäääään lasia!" (itkee)

tuollaista. joka päivä! kasvatamme lapset niin, että emme anna komennella emmekä juokse luokse joka inahduksesta ( vauvat tietenkin poikkeuksena, mutta isompi lapsi ei kuole jos joutuu odottamaan hetken). samalla kuitenkin kannustamme ja kehumme ( hienosti veit kuoret roskiin, onpa upea piirustus, olet todella reipas jne ).

Ap

 
[/quote]

Kuuluu ikävaiheeseen!

Älä huoli: nykyteinit ei osaa muulla tavalla kommunikoidakaan kuin narisemalla ja inisemällä. Kersasi kasvaa siis ihan oikeaan suuntaan.

Meillä molemmille lapsille joutunut tuossa iässä tolkuttamaan että pyydä nätisti. Menee hitaasti perille, mutta menee kyllä. 9-v. ei enää vängy tai räjähtele kuin hyvin väsyneenä.

Joo, passausta mangutaan meilläkin. On kyllä passattukkin, jotta odottavat vaan saavansa saavutetut edut. Ohihan tuo menee. Harva teini enää haluaa mammaa joka-asiaan apuun.

Pojan luokalla ala-asteella oli tyttö joka "maukui" puhuessaan oli perheen iltatähti ja ainoa tyttö.
Näin hänet hiljattain, artikulaatio oli edelleen samaa ja ikää on 32 vuotta hänellä.

Minun vanhempani eivät vaivautuneet puuttumaan kitinääni. Mutta ystäväni nauhoitti jollain sen aikaisella äänittäjällä salaa minulta ja laittoi minut kuuntelemaan sitä ja lisäsi että hänen mumminsakin oli kuunellut sitä ja oli sanonut miten lapsellisen kuuloista marinaa. Se ei tietenkään heti katkaisssut huonoa tapaa mutta oli hyvin kasvattavaa.