Itkuisuutta eilen 11-vuotiaan tytön nähden (ov)

Sorry huono otsikko, olin eilen ihan outo. Luin katkelman pikku-prinssistä itsekseni ja mieleeni muistui 'kesytetty'. Pyysin tyttöäni kuuntelemaan laulua (kuulokkeilla), mutta kun laulu oli niin hidastempoinen hän ei jaksanut vaan jäi 'vilja peltoon'. Itse kuuntelin alusta loppuun ja tyttö kysyi niistä millaiset ne olivat olleet ja sanoin jotenkin aika haikeat/surumieliset. Sitten koska laulun tempo oli hidas, katsottiin sanat yhdessä ja minusta ne oli tosi surulliset. Tytön mielestä ne oli vähän tyhmät. Sanoin sitten että se alkuperäinen teksti olisi parempaa ja ajattelin että varmaan hänestäkin.

Aloin lukemaan (tummennetuissa ääni vapisi enkä meinannut pystyä puhumaan näitä kohia):

- Hyvää päivää, sanoi kettu.
- Hyvää päivää, vastasi kohteliaasti pikku prinssi, joka kääntyi katsomaan, mutta ei nähnyt ketään.
- Minä olen täällä, sanoi ääni omenapuun alta...
-Kuka sinä olet? Pikku prinssi kysyi.
-Minä olen kettu, sanoi kettu.
-Tule leikkimään kanssani, pikku prinssi ehdotti.
-En voi leikkiä kanssasi, kettu vastasi. Minua ei ole kesytetty.
-Mitä tarkoittaa ”kesytetty”?
-Se on aivan liian unohdettu käsite, sanoi kettu. Kesyttää on sama kuin ”solmia siteitä... ” Nyt sinä
et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikku
poikaa. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä olen kettu,
samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen
toisiamme. Mutta jos sinä kesyttäisit minut, tulisi elämäni aurinkoiseksi. Oppisin tuntemaan
askelten äänen, joka olisi erilainen kuin kaikki muut. Muut askeleet saavat minut ryömimään maan
sisään. Sinun askeleesi kutsuisivat minua kuten ihana soitto. Ole hyvä...  Kesytä minut! Se sanoi.
-Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy
löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
-Ei voi tuntea kuin sen, minkä on itse kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea
mitään.
-Mitä minun tulee tehdä? Pikku prinssi kysyi.
-Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle
minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista.
Mutta päivä päivältä voit istua lähemmäksi...
Niinpä pikku prinssi kesytti ketun. Ja kun eronhetki lähestyi, sanoi kettu:
-Voi... ! Kuinka tulenkaan itkemään.
-Se on oma syysi, sanoi pikku prinssi, en minä halunnut sinulle mitään pahaa, mutta itsehän pyysit,
että kesyttäisin sinut...
-Aivan niin, sanoi kettu.
-Mutta silloinhan et voittanut mitään!
-Voitinpas, sanoi kettu. Hyvästi. Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen: Ainoastaan
sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä. Ihmiset ovat unohtaneet tämän
totuuden, sanoi kettu. Mutta älä sinä unohda sitä. Sinun on aina vastattava siitä, mitä olet
kesyttänyt.

Tyttöni siis kyseli että itkenkö ja kielsin, mutta sitten jälkeenpäin juttelin tyttöni kanssa että eihän ole outoa, jos sanoista herkistyy..ja hänestä ei  (hyvä että on lapsen asenne).

Herkistyminen varmaan johtui syyllisyyden tunteesta, en ole ollut tarpeeksi hyvä äiti. Olen antanut liian vähän aikaa lapsilleni olen syrjättänyt heidät olemalla kuuntelematta heitä. Olen kuitenkin ottanut pieniä askeleita. Mielessä täytyisi pitää, että elää lapsensa ja läheistensä kanssa elämää niin että asiat eivät kaivele mieltä, jos eron hetki koettaa.

Mutta mikä on palstan tuomio tuosta itkuhommasta ja kuulostiko oudolta?