Muistatteko tunteen, kun raskausaikana huomasit esm. vessakaynnilla verta paperissa tai housuissa... ts. sen fiiliksen, kun tajusit, etta kesken menee :-(((

Menin aamulla outojen mahakipujen saattelemana vessaan ja pyyhkiessä paperissa oli veristä limaa. Koko raskausaikana ei ollut tullut tippaakaan verta ja nyt sitä oli paperissa ihan reilusti (minun mielestäni). Hysteerisesti itkien huusin miehen paikalle ja hänkin oli aika vakava. Sattumalta meillä oli samalle aamulle aika äitiyspolille ja lähdimme sinne heti.

Siellä selvisi että kyseessä oli limatulppa ja synnytys oli vihdoin käynnistynyt... Raskausviikolla 41+6. :)



Myöhemmin on huvittanut tuo oma hysteria, mutta sinä aamuna olin varma että vauva kuolee ja se tunne oli hirveä.

Kävin normaalisti vessassa ja yhtäkkiä huomasin, että pöntössä oli vähän verta. Ensin pelästyin kamalasti, sitten ajattelin ettei näin voi minulle käydä. Kaveri oli kylässä, joka ei edes tiennyt raskaudesta ja oli kauheaa kertoa hänelle tilanne. Vasta seuraavana päivänä tajusin ettei tästä tulekaan enää vauvaa...

näkee ultrassa tyhjyyden tai elottoman vauvan mallisen hahmon...



Kummatkin useamman kerran kokeneena en tiedä miten tulen kestämään tämän uuden raskauden, odotukset eivät korkealla, mutta toivoa tietysti aina on.

onneksi oli kyse peräpukamista ja siitä kun limatulppa irtosi.

Tarkoitan siis sitä ensimmäistä fiilistä, kun verta tuli paperiin... jahka syy selvinnyt " harmittomaksi" sitä ei tietty niin panikoi...



ap

esim. rv. 11, kun olin autuaan raskaana mielestäni ja yhtäkkiä kaikki muuttui... oli leppoisa ilta ja kävin pissalla ja... :' (

2 tervettä lasta saanut.

takaa

Jos muhun viittaat niin kyllä se merkkasi, oli nimittäin jo yksi keskenmeno takana niin kun verta alapäästä tuli niin kyllä meinasi itku päästä ennenkuin tajusin ettei ollutkaan vaarallista.

4

Se on aina yhtä hirveä tunne vaikka olen sen tunteen kokenut jo useamman kerran :(

elämä muuttui päivänpaisteesta synkimpään yöhön aivan sillä sekunnilla, kun näki ne punaiset juovat. Varsinkin kun omat km:t alkaneet aina samalla tavalla. Ensin ei mitään vuotoja, oireita on ja sitten yhtäkkiä, ihan minä veskikerralla vaan tsädäm :-(

Siitä hetkestä muuttui kaikki, kivut alkoivat, kaikki suunnitelmat ja toiveet menivät uusiksi :( tuulimuna.

Olen kokenut sen neljä kertaa. Kolme keskenmenoa :(

Olin menossa iltapäivällä alkuraskauden ultraan varmistamaan, että mahassa todella on jotain elävää (pari keskenmenoa jo siinä vaiheessa takana).



En ollut uskoa silmiäni aamulla, kun näin veren. toivoin, että se siitä laantuisi, mutta yltyi vain. Ei näkynyt vauvaa ultrassa. :-(



Se on täysin uskomaton tunne. Siihen hetkeen asti elää ihan eri maailmassa, joka lakkaa olemasta sillä hetkellä, kun veren näkee.

jos olisi esim. istukka irronnut, lapsi olisi voinut selvitä (muistaakseni viikkoja oli 27-28 (menin ambulanssilla sairaalaan kovaa vauhtia). Muistan sen kauhun hetken. Onneksi vauva pysyi sisällä ja vuoto oli fyysisesti harmiton. Hirveä tunne saatika jos olisikin lapsi kuollut..

" ei ole kokemusta, kaksi tervettä lasta saanut"





Oma kokemukseni oli sellainen että testin teon jälkeen päivät kuluivat onnen huumassa. Sitä oli jotenkin pää pilvien yläpuolella ja mietti onkohan se tyttö vai poika, koskahan olisi aika kertoa uutinen sukulaisille ja ystäville jne... Sitten eräänä aamuna kun kävin pissalla, niin hieman ruskeaa tuhruverta paperissa ) : Yritin ajatella että onhan sellaista useinkin ihmisillä raskauden aikana, mutta tosiasiassa pelästyin toden teolla. Siitä puolen tunnin kuluttua holahti kunnon veret. Laitoin miehelle tekstiviestin ettei meillä olekaan enää sitä vauvaa.

aluksi ajattelin että ei tämä mitään näinhän esikoisenkin kanssa oli että tuli vähän verta. Kului kaksi päivää ja vertaa alkoi tulla uudestaan ja kunnolla. Ja siitä alkoi pimeys joka ei vieläkään ole helpottanut. Kesken meni kuukausi sitten ehkä viimeinen mahikseni saada lapsi . Että sen pimeyden tunteen kyllä muistaa vielä...



Ja jos ei sitä tunnetta ole itse kokenut niin olis paras vaieta eikä osallistua tyhmillä kommenteilla (tyyliin 2 tervettä lasta)

Aika vaan pysähty ja toljotin sitä paperia. Tuntu että sydän pysähty enkä hengittänyt(tietenkin hengitin ja sydänkin toimi), siis tuntu niin voimakkaasti siltä että sitä oli niin lujasti kiinni siinä hetkessä että tajuais mitä on todella tapahtunut. Sitten pikkuhiljaa selkeni tilanne ja tuli mieletön murhe. Molemmat meni kesken.



Muistan varmasti aina.

Tuli niin vahva tunne että kaikki ei ole kunnossa. Ja tunne katsoa ultran ruutua ja nähdä konkreettisesti että mikään ei tosiaan ole kunnossa.

ekalla kerralla meni kesken ja tokalla pääs sillä helvetinmoisella säikähdyksellä.