Lue keskustelun säännöt.
Mä haluan pyytää anteeksi
03.10.2006 |
kaikilta yh-äideiltä joita olen syyllistynyt täällä joskus mollaamaan:(
Olen ollut kaksi päivää kahden 1v kanssa ja nyt tuntuu, että tulisin hulluksi jos olisin yh-äiti. Ennen arki on ollut sellaista, että olen voinut lähteä illalla lenkille, mennä pitkään kylpyyn, juoruilla puhelimessa ym. ym. Että mies on ollut tasapuolinen hoitaja lapselle. Tokihan lapsen kanssa voi tehdä nuita kaikkia, mutta ei juuri silloin kun itseä huvittaa...
Nyt vasta tajuan kuinka rankkaa on olla koko ajan lapsen kanssa kaksin!!!
Anteeksi ja syvä kumarrus, saatta olla itsestänne ylpeitä:)
Onneksi mies tulee tänään kotiin
Kommentit (14)
Me molemmat olemme joskus väsyneitä lasten energisyydestä, varsinkin kun hoitopaikkoja (isovanhempi- ym. paikkoja) meillä ei lapsille ole.
Vuorottelemme sitten aina, jotta toinen pääsee vähän hengittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vasta 3 kk vanha vauva ja aina kun mies on työmatkalla tai lätkämatsissa (!), niin meinaan hajota siihen, ettei ole edes seuraa. Hoidan kyllä valitettavan usein lähes yksin vauvaa miehen paikalla ollessakin, mutta ainakin on seuraa ja mies kuitenkin voi kuulostella nukkuvaa vauvaa, kun menen vaikka suihkuun.
Olenkin sanonut miehelle, että musta ei ole yksinhuoltajaksi.
Tsemppiä kaikille yksinhuoltajille!
Asia ei muuksi muutu vaikka voissa paistaisi.
En ole kyllä mollannut täällä yksinhuoltajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollu ollenkaan kamalaa vaikka olikin ihanaa kun mies tuli takaisin kotiin!
naiselta ja siinäkin vaan pidetään lasta sylissä ja istutaan, ei oo kovin työlästä.
Mä en kyllä vielä 3 kk ikäisen vauvan aikana olis kaivannut miestä mihinkään.
T: yh, jolla kohta 7 v lapsi - ei syytä marmattaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärjistäen voisi sanoa, että tilanteeni varmaan helpottus eron myötä. Yh:na varmaan saisin joka toinen viikonloppu edes olla vaikka nyt sitten kylvyssä rauhassa. Nyt olen aina 3 lapsemme kanssa.
T: Yh
Sitä paitsi, monet ystäväni, joilla on vanhemmat kuolleet sanovat, että eka vuosi menee aika helposti, koska kyllähän jokainen vuoden pärjää ilman äitiä. Mutta kun aika kuluu ja alkaa tajuta, että äiti on lopullisesti poissa eikä ikinä missään tilanteessa läsnä, alkaa todellinen suru ja kaipaus. Sama se on parisuhteenkin kanssa. Jonkin aikaa jaksaa yksinkin, mutta koko elämä - se on raskasta. Onneksi yksinhuoltajalla on edes lapsi ilonaan!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse odotin ja synnytin vauvani yksin.
Olin aina yksin vauvan kanssa (vauva ekaa kertaa hoidossa 2 tuntia 1,5 vuotiaana)
IKINÄ EN OLLUT VÄSYNYT TAI IKINÄ EN KOKENUT YHTÄ LASTA RANKAKSI!!!
Ihan kuin haluaa kukin itse ottaa...
En toki päässyt joka viikonloppu bilettää (eka kerran kävin kun lapsi oli 3v ja mulla uusi suhde)
enkä voinut nauttia pitkistä vaahtokylvyistä, tai voin, mutta ne saattoi aina keskeytyä vauvan kutsuun.
Jos joku haluaa kokea oman lapsensa hoidon rankaksi, sen varmasti kokeekin.
Jos haluaa saada lapsen ja sitoutua siihen 24/7 niin silloin asenteen on oltava eri.
Itse päätin pitää lapsen yksin. Asennoiduin jo siihen odotusaikana, että tulen olemaan lapseni kanssa aina yksin. Koliikista ja korvatulehduskierteistäkin selvittiin, oli vain se yksi lapsi.. vaikka yöt oltaisiinkin valvottu, niin päivällä nukuttiin.
Tiesin, että kasvatan lapseni yksin, aina. Ilman kenenkään apua.
Asenne, se on se avainsana.
Näin se yleinen mielipide valitettavasti taitaa olla.
Joskus aikaisemmin leskinaisia pidettiin " miestennielijöinä" ja " pahoina naisina" jotka vikittelee toisten aviomiehet.
Nytsamat yleistykset kohdistetaan yksinhuoltajiin..
Olipa kiva lukea täältä pitkästä aikaa ymmärtäväinen kommentti. Nautinnollisia kylpyhetkiä:)
3 kanssa yksin