Nuoret naiset ovat nykyään mitäänsanomattoman näköisiä
Olen nuorena suomalaisena miehenä havainnut sellaisen ikävän asian, että nykyään Suomessa ei enää ole paljon kauniita nuoria naisia, vaan nuoret naiset ja vanhemmatkin naiset ovat kovin mitäänsanomattoman näköisiä. Eivät he toki missään tapauksessa rumia ole, mutta sellaisia, että eipä herätä kiinnostustakaan ollenkaan. Voisi sanoa, että ovat ulkonäöltään aika lailla harmaata massaa. Tämä on sinänsä aika ikävä asia, koska vielä esimerkiksi 10 vuotta sitten kauniita nuoria naisia oli aivan eri tavalla Suomessa.
Erittäin huolestuttava asia on vielä se, että siinä missä nuorten miesten ulkonäkö paranee vuosi vuodelta, on nuorten naisten ulkonäön kehitys täysin päinvastainen. Miehenä on erittäin surullista huomata, että tarjonta kauniista naisista menee vuosi vuodelta huonompaan suuntaan.
Muistuttaisin naisia siitä, että tuolla Suomenlahden eteläpuolella ja varsinkin tuolla Suomen itärajan takana on erittäin paljon ja erittäin kauniita, ulkonäöstään huolehtivia naisia ja komeat nuoret suomalaiset miehet saattavat hyvinkin alkaa suuntaamaan kiinnostustaan enemmän ja enemmän sinne suuntaan, jos suomalaiset nuoret naiset eivät nyt pikaisesti ala tekemään isoa käännöstä oman ulkonäkönsä huolehtimisen suhteen.
Kommentit (3)
Moi Henri!
Krapulapäivääkö viettelet? Eikö eilen taaskaan natsannut baarissa?
Lähde ensi viikonloppuna laivalla sinne etelänaapuriin metsästämään, missä tasoisiasi naisia on. Ehkä siellä sujuu paremmin.
No onko jotenkin yllättävää, että täällä ei kovin moni huolehdi ulkonäöstään? Lähikauppaan meikkaamista pidetään erittäin erikoisena asiana, pinnallisista asioista (muodista&trendeistä) ei pysty monenkaan kanssa juttelemaan, jne. Turhauttavaa.
N20