Lue keskustelun säännöt.
Mitä tarkoittaa murheiden jakaminen?
12.09.2015 |
Miksi jaettu suru on puoli surua? Eli mitä se jakaminen hyödyttää ja miksi?
Kommentit (8)
Ehkä tosiaankin on niin että surua kannattaa jakaa vain silloin kun ei saa sitä pidettyä sisällään. Kun onhan se niin että kun surua jakaa niin on vaan entistä useampi surija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jakaa murheensa, niin kuuntelijan lohdutus ja sympatia saa olon paremmaksi: murheen kanssa ei tarvi jäädä yksin, vaan saa tukea tilanteeseen. Murheeseen ehkä saa mittasuhteet keskustellessa, jolloin se pienenee. Lisäksi luottamus lähentää, "yhdessä selvitään".
Hyviä vastauksia. Lisää mietteitä kelpaa antaa. Ap
Kun kertoo toiselle huolistaan, niin samalla asiat jäsentyvät omassa päässä. Kyllähän se helpottaa oloa, kun pään sisäinen sekamelska jäsentyy parempaan järjestykseen.
Taitaa olla kaiķki sanottu. Kolmosella oli kieltämättä kattava vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos niitä murheita jakaa, siinä syntyy luottamus, niin että voi jakaa myös iloja. Ja jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Puhumattakaam yhteisestä ilosta!
Lisäksi mä olen kyllä niin herkkä muitten tunnetiloille ja ilmapiirille, että vaistoan jos kaikki ei ole hyvin. Kuulen sen jo puhelimessa äänensävystä. Kaikkein ikävintä on, että kun kysyn mikä on vialla, mulle vaan sanotaan ettei mikään, vaikka tiedän, että on. En ole ollut tässä vielä koskaan väärässä. En siedä teeskentelyä, se tuntuu pahalta.
Olen hyvin intuitiivinen, ja se paha mieli tarttuu, en vain tiedä syytä.
T. Erityisherkkä (tiedän, jotkut puhuu muotidg:sta, mutta jos tuntisitte minut, ette epäilisi yhtään)
[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 15:19"]
Lisäksi mä olen kyllä niin herkkä muitten tunnetiloille ja ilmapiirille, että vaistoan jos kaikki ei ole hyvin. Kuulen sen jo puhelimessa äänensävystä. Kaikkein ikävintä on, että kun kysyn mikä on vialla, mulle vaan sanotaan ettei mikään, vaikka tiedän, että on.
[/quote]
Kyllähän näin käy monelle muullekin. Mutta en minä ainakaan pidä tuota tilannetta mitenkään ylenpalttisen ikävänä, sillä jokaisella on kyllä oikeus vetää omat rajansa minne haluaa ja kertoa kuulumisistaan sen verran kuin haluaa. Olisi oikeastaan outoa, jos joku uskoutuisi suurine murheineen jokaiselle vastaantulijalle.
Mutta ajan kanssa sen sitten huomaa syntyykö kahden ihmisen välille sellaista luottamusta, että huolet voidaan jakaa. Ja senkin sitten oppii, että kuinka syvällisesti niitä kuulumisia voi kysellä. Jos toinen ei ole valmis jakamaan kaikkea, niin eihän siinä tivaamaankaan pidä alkaa.