Jos haluaa naimisiin ja avopuoliso ei, niin...

Riippunee enemmän siitä miten teidän arvot muuten sopii yhteen?

Haluatteko lapsia? Jos tulee lapsia niin kumman sukunimi jos ei yhteistä. Osatatteko yhteisen asunnon? Mitä jos toinen kuolee niin kuka perii ja joutuuko leski muuttamaan kodistaan? Jos toinen joutuu sairaalaan niin onko ilmoitettu lähiomaiseksi vai käykö niin ettei avopuoliso pääse välttämättä edes käymään toisen luona sairaalassa kun toisen lapset tai muut lähiomaiset kieltävät sen (tiedän tällaisen tapauksen jossa 30 vuotta avoliitossa ja miehen lapset eivät päästäneet avopuolisoa käymään kun avomiehensä teki kuolemaa sairaalassa). Ennen oli tullut hyvin toimeen miehen lasten kanssa.

Miksi toinen ei halua naimisiin? Inhotako juhlia mutta suostuisi maistraatti häihin kahdella todistajalla ja riittäisikö tämä naimisiin haluavalle? Pelkääkö toinen taloudellisia vaikutuksia, voisiko sopia että tehdään avioehto ja pidettäisiin erilliset rahat avioliitossakin.

Lapsia ei ole kummallakaan, emmekä aio hankkiakaan. Asunto on tarkoitus ostaa lähitulevaisuudessa niin että kumpikin ottaa oman asuntolainan. Rahat ovat pääasiassa erilliset ja tarkoitus pitääkin niin. Yhteistä on vain taloustili vuokraa, ruokamenoja ja muita yhteisiä kuluja varten, joka perustettiin, kun yhteen muutettiin 6 vuotta sitten.

Olen ehdottanut maistraattivihkimistä ilman minkäänlaisia juhlia sekä täysin poissulkevaa avioehtoa, mutta avioliitto ei vain kuulemma ole hänen juttunsa.

Olen ihan ok sen kanssa, etten perisi kumppaniani, jos hän menehtyisi, ja joutuisin muuttamaan pois yhteisestä kodista. Mutta se pelottaa, etten ole virallisesti lähiomainen enkä saisi tietoja tai pääsisi katsomaan, jos kumppanille sattuisi jotain.

Ja lisäksi tietysti välillä nousee mieleen ajatus, että enkö ole sitoutumisen arvoinen. Varsinkin silloin, kun huomattavast lyhyemmän aikaa seurustelleet ystävät avioituvat. AP

Vaihtamalla paranee.

Mikäli tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole yhteisiä, on syytä käydä asioita realistisesti läpi. Mieti tarkkaan mitä sinä haluat elämältä ja onnistuuko se tämän nykyisen kumppanin kanssa? Vain sinä itse tiedät vastauksen kysymykseesi.

Joku syy naimisiin haluamiselle on. Kannattaa miettiä mitä hyviä ja huonoja puolia liitossa on ja pystyykö oleen katkeroitumatta. Miten lastenhankinta, lasten sukunimi, omaisuuden hallinta ym. Jos hankitaan yhteinen omistusasunto.

Molempien on hyvä perustella toiselle miksi haluaa ja miksi ei. Mitä se tulevaisuudessa tarkoittaa, jos ei olla naimisissa tai ollaan. Avopuoliso ei ole sukulainen eikä virallisesti lähiomainen.

Vaikka muutos on vaikea ja entiseen voisi tyytyä, niin kannattaa muistaa, että se on tyytymistä sitten loppuelämä jos arvot ovat kovin vastakkaiset toisen osapuolen kanssa. 

"Avioliitto ei ole mun juttu" = En halua sitoutua sinuun.

Miksi toinen ei halua naimisiin:

- eikö halua sitoutua, pystyykö sitoutumaan sitten mihinkään?

- eikö arvosta sinua, vaan odottaa parempaa?

- onko kiinni vanhemmissaan, pystyykö itsenäiseen elämään?

- eikö pysty tekemään päätöksiä?

- eikö arvosta avioliittoa, vaan haluaa vapaata suhdetta? Onko tämä arvojesi mukaista?

Vierailija kirjoitti:

Lapsia ei ole kummallakaan, emmekä aio hankkiakaan. Asunto on tarkoitus ostaa lähitulevaisuudessa niin että kumpikin ottaa oman asuntolainan. Rahat ovat pääasiassa erilliset ja tarkoitus pitääkin niin. Yhteistä on vain taloustili vuokraa, ruokamenoja ja muita yhteisiä kuluja varten, joka perustettiin, kun yhteen muutettiin 6 vuotta sitten.

Olen ehdottanut maistraattivihkimistä ilman minkäänlaisia juhlia sekä täysin poissulkevaa avioehtoa, mutta avioliitto ei vain kuulemma ole hänen juttunsa.

Olen ihan ok sen kanssa, etten perisi kumppaniani, jos hän menehtyisi, ja joutuisin muuttamaan pois yhteisestä kodista. Mutta se pelottaa, etten ole virallisesti lähiomainen enkä saisi tietoja tai pääsisi katsomaan, jos kumppanille sattuisi jotain.

Ja lisäksi tietysti välillä nousee mieleen ajatus, että enkö ole sitoutumisen arvoinen. Varsinkin silloin, kun huomattavast lyhyemmän aikaa seurustelleet ystävät avioituvat. AP

Kyllä minun ymmärrykseni mukaan avopuolison voi nimetä lähiomaiseksi ja antaa hänelle valtuudet päästä tietoihin ja katsomaan sekä jopa edunvalvontavaltuutuksen. Eli mikään järkisyy ei ole avioitumishalusi takana vaan motiivi löytyy ilmeisesti tuosta viimeisestä lauseesta.

Itse olen sitoutunut avopuolisooni sillä tavoitteella, että hän on loppuelämäni kumppani. En koe mitään syytä mennä naimisiin.juuri siksi, että se ei muuttaisi mitään.

Kysy siltä toiselta mitä hyvää ja mitä huonoa siinä avioliitossa hänen mielestään on. Siis perusteltu vastaus. Kun tiedät miksi hän ei halua niin voitte etsiä ratkaisua joka olisi kompromissi kummallekkin.

Aikaisemmin esitettyjen juttujen lisäksi avioliittoa voi pelätä jos on nähnyt repivää eroja joissa talousongelmia, jos on kuunnellut valitusta miten toinen rupesi lihomaan ja rupsahtamaan heti häiden jälkeen jne jne. Eli koeta selvittää oikea syy eikä vain jotain tyhjää tokaisua ei ole mun juttu vaan pyydät perustelut miksi ei ole hänen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Miksi toinen ei halua naimisiin:

- eikö halua sitoutua, pystyykö sitoutumaan sitten mihinkään?

- eikö arvosta sinua, vaan odottaa parempaa?

- onko kiinni vanhemmissaan, pystyykö itsenäiseen elämään?

- eikö pysty tekemään päätöksiä?

- eikö arvosta avioliittoa, vaan haluaa vapaata suhdetta? Onko tämä arvojesi mukaista?

Luitko sinä ollenkaan avausta ja aiempia kommentteja? Se toinen on ollut jo kuusi vuotta sitoutunut tähän suhteeseen ja he ovat asuneet avoliitossa. Mikään ei vihjaa halusta vapaaseen suhteeseen tai vanhemmissa kiinni olemiseen.

Ei myöskään kuulu pakottaa toista omiin mielipiteisiinsä. Vapaus valintaan kuuluu suhteeseen.

Koen, että meillä on hyvin samanlaiset arvot ja (tätä asiaa lukuun ottamatta) myös tulevaisuuden suunnitelmat. Arki on hyvää ja kumppanikin puhuu yhteisestä loppuelämästä. Ja juuri siksi soimaankin itseäni siitä, etten pysty tukahduttamaan toivettani avioliitosta.

Avioliitto ei varmasti käytännössä muuttaisi paljoakaan, mutta olisi minulle symbolisesti kovin merkityksellinen asia: se osoittaisi sitoutumista ja sitä, että olen hänelle erityinen, tärkeä ja riittävän hyvä loppuelämän kumppaniksi. Olen myös saanut melko uskonnollisen kasvatuksen, joten pitkässä avoliitossa eläminen aiheuttaa varmasti myös sen vuoksi jonkinlaista ahdistusta. Kaikki typeriä syitä haluta naimisiin, mutta kuinka ihmeessä pääsen näistä ajatuksista eroon? On vaikea luottaa toisen sitoutuneisuuteen, jos hän ei voi harkitakaan avioliittoa, vaikka se olisi minulle tärkeää. AP

Vierailija kirjoitti:

Ei myöskään kuulu pakottaa toista omiin mielipiteisiinsä. Vapaus valintaan kuuluu suhteeseen.

En ole mielestäni pakottanut tai edes painostanut naimisiin. Olemme keskustelleet asiasta tasan kaksi kertaa 8 vuotta kestäneen suhteemme aikana: v. 2016 ja 2018. Kummallakin kerralla olen kertonut, että se olisi minulle tärkeää, mutta en ole esim. asettanut mitään aikarajaa tai uhannut erolla, jos kosintaa ei kuulu. Mutta yhä vaan nämä ajatukset nousee mieleen silloin tällöin. AP

Ikävä kyllä hän ei halua naimisiin SINUN kanssasi. Kun se oikea tulee, kaikkein vastahakoisinkin on mennyt naimisiin ilman mitään mutinoita. Nähty niin monta kertaa....Laita hänet selkä seinää vasten, että häät tai tämä oli tässä. Sitten selviää todelliset tunteet.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä hän ei halua naimisiin SINUN kanssasi. Kun se oikea tulee, kaikkein vastahakoisinkin on mennyt naimisiin ilman mitään mutinoita. Nähty niin monta kertaa....Laita hänet selkä seinää vasten, että häät tai tämä oli tässä. Sitten selviää todelliset tunteet.

Aikamoinen paradoksi tässä viestissä: vastahakoisinkin menee naimisiin ilman mutinoita sen oikean kanssa, mutta kuitenkin tässä tilanteessa todelliset tunteet selviäisivät, kun laittaa toisen selkä seinää vasten? Eikös ne mutinat juuri paljasta, että väärät ovat toisilleen?

Jos haluat pakkomielteisesti jotain niin perinteistä kuin avioliitto, niin ensi kerralla muista tämä perinteinen tapa: älä suostu seksiin ennen avioliittoa. Niin voi saada miehen huijattu naimisiin ja siinähän se sitten pysyy koko loppuelämän. Saat kanniskella sormusta ja ylpeillä että sinullapa on aviomies.

Vaikea tilanne. Miten hän on suhtautunut ajatukseen avioliitosta silloin, kun olette asiasta keskustelleet vuosia sitten? Sanoiko hän sanoi ei jo silloin? Vai sanoiko, että ei nyt, mutta myöhemmin?

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tilanne. Miten hän on suhtautunut ajatukseen avioliitosta silloin, kun olette asiasta keskustelleet vuosia sitten? Sanoiko hän sanoi ei jo silloin? Vai sanoiko, että ei nyt, mutta myöhemmin?

On siis molemmilla kerroilla sanonut vain tuon, ettei ole hänen juttunsa ja ei näe mitään pointtia naimisiinmenossa. Ei ole antanut mitään sen kummempia perusteluita eikä myöskään sanonut mitään siihen viittaavaa, että mieli voisi muuttua tulevaisuudessa. Ja juuri siksi asiasta ei ole viimeisen neljän vuoden aikana puhuttukaan. AP

Ja lisättäköön vielä, että lasten hankkimisesta ja asunnon ostamisesta olemme voineet keskustella tosi avoimesti ja monen kertaan tässä vuosien varrella, mutta avioliitto on aiheena suoranainen tabu ja kaikki siihen viittaava (esim. muiden ihmisten kyselyt ja vihjailut, jopa uutiset muiden häistä jne.) aiheuttaa välillemme todella kiusaantuneen tunnelman välittömästi. AP

Ehkä sinun on nyt vain selvitettävä asia oman pääsi sisällä, että onko naimisiinmeno ns. deal breaker vai ei. Onhan hän kuitenkin ollut rehellinen kannastaan koko ajan eli olet jatkanut suhdetta tähänkin asti, vaikka olet tiennyt ettei avioliittoa ole teidän tulevaisuudessanne. Yritä miettiä ja punnita voitko hyvillä mielin jatkaa avoliitossa, jos kenties teette kuitenkin kaikki mahdolliset paperit mitä voitte (keskinäinen testamentti, laitatte toisenne vakuutusten edunsaajiksi jne.).