Koulumaailma on järkyttäväö. Teinien pitää ostaa merkkivaatteita ettei kiusata, vaikkei ole varaa.
Näin kertoi sen köyhän perheen tytär siinä Rikkaat ja Rahattomat-ohjelmassa 😟
Kommentit (128)
Olisikohan merkkivaatteiden ostelussa joku syy köyhyydelle. Ei taida olla se lukioon ja yliopistoon menevä sakki ensimmäisenä kiusaamassa jos ei ole "oikeat" vaatteet päällä.
Jos teini tulee kiusatuksi siitä, että hänellä ei ole merkkivaatteita, lienee parasta keskustella teinin kanssa kuinka äärettömän typerä syy tuollainen on tulla kiusatuksi. Eikä niin, että ostetaan siksi merkkivaatteita.
Nykyteinien aivotuksia en ymmärrä ollenkaan. Miten joku teini voi omistaa 600 euron lenkkarit tai 700 euron talvitakin? Tuohan on oikeasti aivan älytöntä – tuollaisia vaatteita ei osta moni hyvätuloinenkaan.
Minulla ei ollut teininä merkkivaatteita. Koulussa kiusattiin kyllä. Sittemmin elämä on mennyt ihan hyvin. Ei siinä sen kummempaa.
En usko tuohon. Meillä on kaksi teiniä jotka käyneet eri kouluja Helsingissä.
Merkkivaatteita ihan satunnaisesti. Hyvä talvitakki ollut aina molemmilla, ja hyvät kengät aina.
Muuten ihan kirjava varustus ja nytkin tosi paljon kirppisvaatteita kummallakin.
Ikinä ei ole vaatteiden takia kiusattu, ei kännykkämallin tai minkään muun takia
Vierailija kirjoitti:
Jos teini tulee kiusatuksi siitä, että hänellä ei ole merkkivaatteita, lienee parasta keskustella teinin kanssa kuinka äärettömän typerä syy tuollainen on tulla kiusatuksi. Eikä niin, että ostetaan siksi merkkivaatteita.
Nykyteinien aivotuksia en ymmärrä ollenkaan. Miten joku teini voi omistaa 600 euron lenkkarit tai 700 euron talvitakin? Tuohan on oikeasti aivan älytöntä – tuollaisia vaatteita ei osta moni hyvätuloinenkaan.
Ja seuraavana vuonna ne ei enää kelpaa, vaan pitää taas saada uudet, koska ne vanhat on jo ihan nolot 🙄
Vaatii aikamoisen heikon itsetunnon, jos pelkää tuollaista. Väärissä porukoissa liikkuu.
Ei sitä kiusaamista pysty estämään vaatteilla eikä uusimmalla elektroniikalla. Siitä kärsii tietyn tyyppiset persoonat jotka on helppo ottaa kohteeksi. Oman egonsa pönkittäjät tarvitsevat näitä jotka eivät osaa puolustautua ja lauman hännystelijöitä jotka vahvistavat yhden vallan ja kaikkivoipaisuuden tunnetta.
Köyhät ne merkkivaatteilla koreilee ja pröystäilijä rikkaat. Muille ihan se sama.
Mulla on kaksi ei-kantasuomalaista teiniä joista toisella on vielä krooninen ihosairaus. Ei ole merkkivaatteita ja älykännykätkin kaikki käytettyjä.
Ei ole kiusattu kumpaakaan koskaan.
Kyllä se kiusatuksi joutuminen on hyvin satunnaisista syistä johtuvaa eikä sitä voi suoraan sanoa että joku tietyy tekijä sen automaattisesti estäisi.
Nään työmatkalla steinerkoululaisia. Ei ole kenelläkään merkkivaatteita. Siellä ilmeisesti eri meininki.
Miten niin? Nykyisinhän on Kiva-koulut.
Eikä tule kiusatuksi. Olen töissä tavallisen alueen isossa yläkoulussa. Kiusatuksi voi tulla hiljainen, sosiaalisesti taidoton tai asperger-tyyppinen. Vaatetus ei ole syy juuri koskaan. Yleensä lasten vaatteet on kuitenkin "riittävät". Lisäksi kiusaamisen kokemus on yksilöstä kiinni. Joku herkkä ja hiljainen voi kokea pienenkin kiusaamisena, kun taas tarpeeksi autistinen ei huomaa mitään, vaikka huudeltaisiin päin näköä.
Omissa oppilaissani on kaksi kiusaamisesta pahasti sairastunutta. Tämä kiusaaminen on ollut alakoulussa ja se on ollut todella raakaa. En syyttäisi kuitenkaan alakouluakaan, koska kiusaaminen on ollut myös koulupäivän ulkopuolella + edes omat vanhemmat ei ole huomanneet mitään vuosiin. Nämä nuoret on herkkiä, ujoja ja hienotunteisia itse. Suhteellisen älykkäitäkin. Esimerkiksi toisella vyyhti alkoi purkautua vasta kutosella ja moni aiemmin "outo" juttu selvisi vanhemmille vasta silloin. Kyse on tytöistä ja touhu ollut todella hienovaraista. Kiusaaminen on ollut sellaista "kaverikiusaamista" eli kiusaajat olleet tavallaan kavereita samalla. Olisi joskus helpompaa aikuistenkin huomata, kun se olisi sitä köniin vetämistä tai tavaroiden rikkomista, mutta sellainen vedätyskiusaaminen ja rääkkääminen.... tyttöjen erikoislajia.
Vaikka jotain kiusattaisiin sen takia ettei merkkivaatteita ole, en usko sekuntiakaan että kiusaaminen loppuisi sen jälkeen kun on niitä on ostettu. Saattaa jopa pahentaa tilannetta kun kisaajat alkavat vetää jotain "voi toista, katsokaa kuinka se yrittää, äidiltäkö kinusit" -sontaa.
Tää on tätä köyhien tapaa hakea sääliä 🤦♂️
Vierailija kirjoitti:
Vaikka jotain kiusattaisiin sen takia ettei merkkivaatteita ole, en usko sekuntiakaan että kiusaaminen loppuisi sen jälkeen kun on niitä on ostettu. Saattaa jopa pahentaa tilannetta kun kisaajat alkavat vetää jotain "voi toista, katsokaa kuinka se yrittää, äidiltäkö kinusit" -sontaa.
"Kattokaa. Sannalla on merkkivaatteita. Hah hah haa. " Sitä se oli jo kasarilla ja varmaan aiemminkin.
Onneks täällä maalla kaikki pukeutuu adidakseen ni ei tarvi turhaan miettiä
Samanlaisia tasapäitä kaikkien pitää olla. Muuten kiusataan...
Täyttä höpönpöpöä.
Terveisin kolmen teinin äiti Helsingistä