Lue keskustelun säännöt.
Mitä vastata mummolle, joka itkee sairaalassa, että täällä on kamalaa :(
23.03.2022 |
Mummo ollut pari viikkoa sairaalassa, loukannut itsensä niin, että joutuu opettelemaan uudelleen kävelemään. Hän kokee kauheana tilanteena tämän, että ei pysty edes vessassa käymään tai itseään pesemään omatoimisesti. Eikä hoitajat ehdi auttaa vessaan kuin ehkä 1-2x päivässä, suihkuun ei ole ehditty auttaa viikkoon jne
Nyt mummo pelkää, että ei kuntoudu, kun hänen kävelyharjoittelu sitoo kaksi hoitajaa eikä sitä tietenkään ehditä tehdä monta kertaa päivässä. Hän pelkää joutuvansa loppuiäkseen laitokseen. Selitti minulle itkien puhelimessa, että ymmärtää nyt, miksi hänen vanhainkotiin joutunut ystävä lopetti syömisen ja sanoi, ettei halua elää enää.
Miten valaa toivoa tässä tilanteessa?
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh mua pelottaa vanheneminen. Pakko pitää huolta kunnosta ja terveydestä.
Sepä se, kun ruokaan ei auta. Mummo oli tähän asti hyväkuntoinen. Vähän kohonnut verenpaine oli ainoa vaiva, selin kunnossa lääkityksellä. Teki päivittäin pitkiä kävelylenkkejä, kävi uimassa jne. Normaalipainoinen. Järki kuin partaveitsi. Ihan elänyt tavallista elämää kuin kuka tahansa aikuinen ihminen.
Yksi onnettomuus ja nyt tilanne on ihan päinvastainen. Leikkauksen jälkeen edes kädet ei ensin toimineet, ei pystynyt puhumaan moneen päivään, keuhkokuume, delirium-tila. Nyt vuodelevon seurauksena lihakset surkastuneet.
Tämä on varsin tavallista, varsinkin vanhoilla ihmisillä. Mä olin vain 50v joutuessani kolmeksi viikoksi Meilahteen ja koska olin aluksi täysin autettava (en pystynyt edes vaihtamaan itse asentoa), lihakseni alkoivat surkastumaan silti. Ja mulla ei ollut kyse lonkan tai reisiluun murtumasta vaan muusta sairaskohtauksesta, mutta niin vaan jouduin minäkin opettelemaan lävelemistä uudelleen. Kotiin siis pääsin rollaattorin kanssa, mutta en olisi pärjännyt kaksikerroksisessa asunnossani, jos olisin asunut yksin.
Mulle tuli vielä mieleen, että olisikohan mahdollista sopia fyssarin käyntiä sellaiseen ajankohtaan, että joku omainen voisi olla samaan aikaan paikalla? Ja pyytää fyssarilta ohjeita, miten mummo voisi itse ja/tai omaisten avulla kuntouttaa itseään tai edes hidastaa lihasten surkastumista? Mä sain sairaalassa fyssarilta sellaisen pitkän kuminauhan, kun käteni alkoivat toimia ja mä sitten kiskoin sen nauhan avulla vuorotellen kumpaakin jalkaani koukkuun. Makasin siis sängyn pohjalla ja kuntoutin itseäni tällä tavalla, kun en vielä pystynyt nousemaan edes istumaan sängyssä. Fyssarin ohjeita tarvitaan sen vuoksi, että hän osaa antaa oikeanlaiset ohjeet sen mukaisesti, mikä on mummisi tilanne. Luunmurtumissa on erilaiset ohjeet kuin jossain muissa jutuissa.
Ja lsiään kommenttiini vielä, että olisikohan mummon mahdollista saada joko sairaalan puolesta tai omaisten tuomana restoraattoria?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suku voi auttaa niin paljon kuin mahdollista.
Mummoa tuet varmasti parhaiten olemalla hänelle konkreettisesti ja fyysisesti läsnä niin paljon kuin mahdollista. Kosketa häntä. Pidä kädestä kiinni, kuuntele mitä hän sanoo, ymmärrä ja tue. Kerro että olet samaa mieltä hänen kanssaan että tilanne on kurja, mutta jos yritetään nyt keskittyä siihen mitä on tehtävissä (ja yhdessä teette sen, olipa se vaikka tuettu käytävällä köpöttely tai mitä vaan). Käy hänen luonaan säännöllisesti ja pyydä muitakin perheenjäseniäsi käymään. Ne on pitkiä päiviä maata viikot yksin siellä ja odottaa että tulisiko joku ensi viikolla taas käymään.
Vie mummolle jotain piristävää ajanvietettä. Ristikoita, sudokuja, lehtiä, kirjoja, vanhoja valokuvia tai vaikka värityskirja ja pussillinen Marianneja. Katso että hänellä on radio ja tv käytössään. Jos hän on modernimpi muori niin vie joku tabletti ja laturi. Ja vaikka tulilatva (helppo hoitoinen sairaalassakin kun ei juuri tarvitse kastella) tai ruusukimppu aina silloin tällöin.
Kysy mummolta olisiko ok jos joku tukihenkilö kävisi hänen kanssaan juttelemassa. Vaikka seurakunnasta tai SPR:n tyyppi tai joku vastaava vertaistuki/olkapää.
Se on juuri tuollaista kun ei ole riittävästi hoitajia. Voit pyytää fysioterapialähetteen ja palkata fysioterapeutin yksityiseltä palveluntuottajalta tekemään sinne kotikäynteinä fysioterapiakäynnit. Sinä maksat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh mua pelottaa vanheneminen. Pakko pitää huolta kunnosta ja terveydestä.
Sepä se, kun ruokaan ei auta. Mummo oli tähän asti hyväkuntoinen. Vähän kohonnut verenpaine oli ainoa vaiva, selin kunnossa lääkityksellä. Teki päivittäin pitkiä kävelylenkkejä, kävi uimassa jne. Normaalipainoinen. Järki kuin partaveitsi. Ihan elänyt tavallista elämää kuin kuka tahansa aikuinen ihminen.
Yksi onnettomuus ja nyt tilanne on ihan päinvastainen. Leikkauksen jälkeen edes kädet ei ensin toimineet, ei pystynyt puhumaan moneen päivään, keuhkokuume, delirium-tila. Nyt vuodelevon seurauksena lihakset surkastuneet.
Tämä on varsin tavallista, varsinkin vanhoilla ihmisillä. Mä olin vain 50v joutuessani kolmeksi viikoksi Meilahteen ja koska olin aluksi täysin autettava (en pystynyt edes vaihtamaan itse asentoa), lihakseni alkoivat surkastumaan silti. Ja mulla ei ollut kyse lonkan tai reisiluun murtumasta vaan muusta sairaskohtauksesta, mutta niin vaan jouduin minäkin opettelemaan lävelemistä uudelleen. Kotiin siis pääsin rollaattorin kanssa, mutta en olisi pärjännyt kaksikerroksisessa asunnossani, jos olisin asunut yksin.
Mulle tuli vielä mieleen, että olisikohan mahdollista sopia fyssarin käyntiä sellaiseen ajankohtaan, että joku omainen voisi olla samaan aikaan paikalla? Ja pyytää fyssarilta ohjeita, miten mummo voisi itse ja/tai omaisten avulla kuntouttaa itseään tai edes hidastaa lihasten surkastumista? Mä sain sairaalassa fyssarilta sellaisen pitkän kuminauhan, kun käteni alkoivat toimia ja mä sitten kiskoin sen nauhan avulla vuorotellen kumpaakin jalkaani koukkuun. Makasin siis sängyn pohjalla ja kuntoutin itseäni tällä tavalla, kun en vielä pystynyt nousemaan edes istumaan sängyssä. Fyssarin ohjeita tarvitaan sen vuoksi, että hän osaa antaa oikeanlaiset ohjeet sen mukaisesti, mikä on mummisi tilanne. Luunmurtumissa on erilaiset ohjeet kuin jossain muissa jutuissa.
Ja lsiään kommenttiini vielä, että olisikohan mummon mahdollista saada joko sairaalan puolesta tai omaisten tuomana restoraattoria?
Se ei kuntouta, passivoi vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh mua pelottaa vanheneminen. Pakko pitää huolta kunnosta ja terveydestä.
Sepä se, kun ruokaan ei auta. Mummo oli tähän asti hyväkuntoinen. Vähän kohonnut verenpaine oli ainoa vaiva, selin kunnossa lääkityksellä. Teki päivittäin pitkiä kävelylenkkejä, kävi uimassa jne. Normaalipainoinen. Järki kuin partaveitsi. Ihan elänyt tavallista elämää kuin kuka tahansa aikuinen ihminen.
Yksi onnettomuus ja nyt tilanne on ihan päinvastainen. Leikkauksen jälkeen edes kädet ei ensin toimineet, ei pystynyt puhumaan moneen päivään, keuhkokuume, delirium-tila. Nyt vuodelevon seurauksena lihakset surkastuneet.
Tämä on varsin tavallista, varsinkin vanhoilla ihmisillä. Mä olin vain 50v joutuessani kolmeksi viikoksi Meilahteen ja koska olin aluksi täysin autettava (en pystynyt edes vaihtamaan itse asentoa), lihakseni alkoivat surkastumaan silti. Ja mulla ei ollut kyse lonkan tai reisiluun murtumasta vaan muusta sairaskohtauksesta, mutta niin vaan jouduin minäkin opettelemaan lävelemistä uudelleen. Kotiin siis pääsin rollaattorin kanssa, mutta en olisi pärjännyt kaksikerroksisessa asunnossani, jos olisin asunut yksin.
Mulle tuli vielä mieleen, että olisikohan mahdollista sopia fyssarin käyntiä sellaiseen ajankohtaan, että joku omainen voisi olla samaan aikaan paikalla? Ja pyytää fyssarilta ohjeita, miten mummo voisi itse ja/tai omaisten avulla kuntouttaa itseään tai edes hidastaa lihasten surkastumista? Mä sain sairaalassa fyssarilta sellaisen pitkän kuminauhan, kun käteni alkoivat toimia ja mä sitten kiskoin sen nauhan avulla vuorotellen kumpaakin jalkaani koukkuun. Makasin siis sängyn pohjalla ja kuntoutin itseäni tällä tavalla, kun en vielä pystynyt nousemaan edes istumaan sängyssä. Fyssarin ohjeita tarvitaan sen vuoksi, että hän osaa antaa oikeanlaiset ohjeet sen mukaisesti, mikä on mummisi tilanne. Luunmurtumissa on erilaiset ohjeet kuin jossain muissa jutuissa.
Ja lsiään kommenttiini vielä, että olisikohan mummon mahdollista saada joko sairaalan puolesta tai omaisten tuomana restoraattoria?
Se ei kuntouta, passivoi vain.
Vahvistaa lihaksia enemmän kuin sängyn pohjalla makaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaalaan osastolle joutuminen voi olla iso kriisi. Tiedän sen omasta kokemuksestani, kun useita vuosia sitten jouduin sairauteni pahenemisvaiheen takia osastolle viikoiksi eikä ollut varmaa, palautuuko toimintakykyni riittävästi, että voin päästä takaisin omaan kotiini asumaan itsenäisesti (mikä Jumalan kiitos onnistui).
Rauhoitelkaa mummoa, että teette kaikkenne, että hän saa vielä mukavan asumismuodon kodikseen, mikä ikinä se tulee olemaan, ja että kaikki hoituu kyllä, kun te omaiset autatte.
Epävarmuus on melkein pahinta tuollaisessa tilanteessa.
Konjakin vieminenkään ei ole hassumpi idea. Pieni huikka voi kummasti rentouttaa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Maailman paras sairaanhoito! Ottakaa muut maat oppia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maailman paras sairaanhoito! Ottakaa muut maat oppia!
Jep, tätähän meille on uskoteltu. Taitoa voi toki olla, mutta resurssit on ajettu niin alas, että sitä ei ymmärräkään sellainen, joka ei itse ole nähnyt. Lähisukulainen on ollut hoitajan työssä 80-90 luvuilla, ja vaikka jo silloin oli joskus kurjaa niin ei ollut mitään nykymenoon verrattuna. Terveydenhuolto Suomessa on vitsi. Keski-Euroopassa aivan eri meininki, ei tarvitse lääkäriaikaa odottaa kuukausitolkulla jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailman paras sairaanhoito! Ottakaa muut maat oppia!
Jep, tätähän meille on uskoteltu. Taitoa voi toki olla, mutta resurssit on ajettu niin alas, että sitä ei ymmärräkään sellainen, joka ei itse ole nähnyt. Lähisukulainen on ollut hoitajan työssä 80-90 luvuilla, ja vaikka jo silloin oli joskus kurjaa niin ei ollut mitään nykymenoon verrattuna. Terveydenhuolto Suomessa on vitsi. Keski-Euroopassa aivan eri meininki, ei tarvitse lääkäriaikaa odottaa kuukausitolkulla jne.
Suomessa sairaanhoito on eriytynyt. Erikoissairaanhoidossa hodetaan vain erikoissairaanhoitoa vaativia sairauksia. Perusterveydenhuollossa taas muita sairauksia sekä kuntoutumista. Potilaan on tarkoitus olla erikoissairaanhoidossa mahdollisimman lyhyt aika ja sen jälkeen joko päästä kotiin tai siirtyä perusterveydenhoidon puolelle kuntoutumaan tai jatkohoitoon.
Olen ollut kaksi kertaa polven tekonivelleikkauksessa, molemmilla kerroilla vain 2 yötä sairaalassa (erikoissairaanhoito). Siellä olisi pidetty maksimissaan 5 vuorokautta ja jos ei edelleenkään olisi pärjännyt kotona, olisi siirretty perusterveydenhuollon puolelle kuntoutumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu todella pahalta. En tiedä, onko mummon oikeasti mahdollista kuntoutua vielä niin, että pärjäisi kotona. Tällä hetkellä häntä ei saa auttaa ylös kuin koulutettu hoitohenkilöstö, itse ei pysty mitenkään auttamaan.
Anna sen itkeä, raivota ja vuodattaa paha olonsa sulle. Se helpottaa hetkellisesti mummoa. Mistä asioista mummosi pitää? Minä yritän käydä oman mummoni luona usein ja tapaan näyttää mummolle joka on vastaavassa tilanteessa, hänen lastenlastenlapsiensa kuvia. Vauvat saa mummon aina edes pieneksi hetkeksi unohtamaan tilanteensa.
Suosittelisin että menet vierailemaan sairaalassa mahdollisimman paljon ja viet samalla jotain kivaa mukana, kukkia, suklaata. Ja soittelet päivittäin puhelimella ja kyselet kuulumisia. Onko siellä telkkaria mitä katsella? Onhan siitäkin jotain virikettä.
Muuta mahdollisuutta ei paljoa taida olla, kun joutuu siellä olemaan kuin tsemppaus. Onhan joskus ollut mahdollisuus parantaa sairaalassa olevan olotilaa, hankkimalla fys-terapeutti tai ulkoilutus, mutta jos on vuodeosastolla niin eri asia. Tietääkö mummisi olevansa vuodeosastolla ja siten vähän rajoitetut mahdollisuudet ulkoiluun. Yrittäis saada toiselle osastolle jos mahdollista.
Tämä on varsin tavallista, varsinkin vanhoilla ihmisillä. Mä olin vain 50v joutuessani kolmeksi viikoksi Meilahteen ja koska olin aluksi täysin autettava (en pystynyt edes vaihtamaan itse asentoa), lihakseni alkoivat surkastumaan silti. Ja mulla ei ollut kyse lonkan tai reisiluun murtumasta vaan muusta sairaskohtauksesta, mutta niin vaan jouduin minäkin opettelemaan lävelemistä uudelleen. Kotiin siis pääsin rollaattorin kanssa, mutta en olisi pärjännyt kaksikerroksisessa asunnossani, jos olisin asunut yksin.
Mulle tuli vielä mieleen, että olisikohan mahdollista sopia fyssarin käyntiä sellaiseen ajankohtaan, että joku omainen voisi olla samaan aikaan paikalla? Ja pyytää fyssarilta ohjeita, miten mummo voisi itse ja/tai omaisten avulla kuntouttaa itseään tai edes hidastaa lihasten surkastumista? Mä sain sairaalassa fyssarilta sellaisen pitkän kuminauhan, kun käteni alkoivat toimia ja mä sitten kiskoin sen nauhan avulla vuorotellen kumpaakin jalkaani koukkuun. Makasin siis sängyn pohjalla ja kuntoutin itseäni tällä tavalla, kun en vielä pystynyt nousemaan edes istumaan sängyssä. Fyssarin ohjeita tarvitaan sen vuoksi, että hän osaa antaa oikeanlaiset ohjeet sen mukaisesti, mikä on mummisi tilanne. Luunmurtumissa on erilaiset ohjeet kuin jossain muissa jutuissa.