Uusi suhde ja exä mielessä

up

Heti ensimmäiseksi tällaisia ei kannata kysellä etenkään av-mammafoorumilla, etenkään miehenä. Joskus itse laitoin aloituksen, jossa ihmettelin että yksi treffikumppani vaan jäi mieleen vaikka mitään sen kummempaa ei tapahtunutkaan treffeillä, ja puolet foorumin naisista huusi miten hirveä olen ja vaati minua ilmoittamaan tämän asian nyksälleni jotta hän voisi tehdä omat johtopäätöksensä suhteemme tulevaisuudesta. 

Täällä on niin katkeroitunutta porukkaa, että ei todellakaan kannata avautua näistä asioista. Paha mieli vain tulee ja pahimmassa tapauksessa kalahdat kariin nykyisessä suhteessasi jos alat uskomaan muiden mielipiteitä. 

🥱🥱🥱

Olen osannut varautua näihin kärkkäisiinkiin kommentteihin, joskus täällä tosiaan saa ihan asiallisiakin vastauksia. En pahoita mieltäni herkästi, olen kasvattanut vähän nahkaani :D 

Kävitkö koskaan tarkemmin lävitse sitä eroa, syitä siihen ja muutenkin kehittänyt itseäsi ja ymmärtänyt mitä itse teit suhteessa väärin?

Todella monesti ihmiset eivät käsittele aiempaa eroa, ajattelevat vaan, että "aika parantaa" vaikka tämä väittämä ei ole totta. Suhteesta ylipääsemiseen tarvitaan tottakai aikaa, mutta sitä enemmän tarvitsaan oman itsensä kehittymistä ja sen eron käsittelemistä.

Itselläni on erosta 8-9kk. En vieläkään halua seurustella kenenkään kanssa, koska exä yhä mielessä päivittäin. Keskityn yhä läpikäymään suhdetta, mitä itse tein väärin, mitä lapsuuden haavoja on auennut erosta johtuen ja miten voin itse kehittyä ihmisenä ja olla parempi uudessa suhteessa. Samalla pyrin päästämään exästä irti ja hyväksymään, ettemme ikinä palaa yhteen. En myöskään halua ajautua uudestaan samanlaiseen suhteeseen, kuin mitä edellinen oli, koska ei se hyvä suhde ollut.

Otappa yhteyttä exääsi. Luulen että melko nopeasti muistuu mieleen, miksi ette ole yhdessä, jos vähän juttelette menneistä. Kultareunukset karisee. Ehkä voit sitten nauttia uudesta suhteesta paremmin.

Exä vaan pani sua paremmin ja nyt haikailet exän perään, kun nyxä ei vaan osaa.

Se, että muutoin kohteli sua huonosti, ei merkitse mitään, kun kroppa muistaa miten pystyi sinut tyydyttämään ja nyt jäät jostain paitsi.

Anna eksän muiston kummitella aikansa taustalla ja sukella onnellisena ja iloisena uuteen suhteeseen. Nauti uudesta rakkaudesta. Se on lahja! Minulla on vähän sama tilanne. 

Vierailija kirjoitti:

Kävitkö koskaan tarkemmin lävitse sitä eroa, syitä siihen ja muutenkin kehittänyt itseäsi ja ymmärtänyt mitä itse teit suhteessa väärin?

Todella monesti ihmiset eivät käsittele aiempaa eroa, ajattelevat vaan, että "aika parantaa" vaikka tämä väittämä ei ole totta. Suhteesta ylipääsemiseen tarvitaan tottakai aikaa, mutta sitä enemmän tarvitsaan oman itsensä kehittymistä ja sen eron käsittelemistä.

Itselläni on erosta 8-9kk. En vieläkään halua seurustella kenenkään kanssa, koska exä yhä mielessä päivittäin. Keskityn yhä läpikäymään suhdetta, mitä itse tein väärin, mitä lapsuuden haavoja on auennut erosta johtuen ja miten voin itse kehittyä ihmisenä ja olla parempi uudessa suhteessa. Samalla pyrin päästämään exästä irti ja hyväksymään, ettemme ikinä palaa yhteen. En myöskään halua ajautua uudestaan samanlaiseen suhteeseen, kuin mitä edellinen oli, koska ei se hyvä suhde ollut.

minä en ihan ymmärrä tätä paradoksia, että samaan aikaan kun tiedostetaan, että suhde oli huono, kuitenkin kaipaillaan ja kamppaillaan sen hyväksymisen kanssa, ettei paluuta yhteen enää ole.

Itse ainakin erosin sitten kun olin 100% varma, etten sellaiseen suhteeseen lähtisi takaisin enää mistään hinnasta. En ole takaisin haikaillut, eikä ole ollut luopumisen tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävitkö koskaan tarkemmin lävitse sitä eroa, syitä siihen ja muutenkin kehittänyt itseäsi ja ymmärtänyt mitä itse teit suhteessa väärin?

Todella monesti ihmiset eivät käsittele aiempaa eroa, ajattelevat vaan, että "aika parantaa" vaikka tämä väittämä ei ole totta. Suhteesta ylipääsemiseen tarvitaan tottakai aikaa, mutta sitä enemmän tarvitsaan oman itsensä kehittymistä ja sen eron käsittelemistä.

Itselläni on erosta 8-9kk. En vieläkään halua seurustella kenenkään kanssa, koska exä yhä mielessä päivittäin. Keskityn yhä läpikäymään suhdetta, mitä itse tein väärin, mitä lapsuuden haavoja on auennut erosta johtuen ja miten voin itse kehittyä ihmisenä ja olla parempi uudessa suhteessa. Samalla pyrin päästämään exästä irti ja hyväksymään, ettemme ikinä palaa yhteen. En myöskään halua ajautua uudestaan samanlaiseen suhteeseen, kuin mitä edellinen oli, koska ei se hyvä suhde ollut.

minä en ihan ymmärrä tätä paradoksia, että samaan aikaan kun tiedostetaan, että suhde oli huono, kuitenkin kaipaillaan ja kamppaillaan sen hyväksymisen kanssa, ettei paluuta yhteen enää ole.

Itse ainakin erosin sitten kun olin 100% varma, etten sellaiseen suhteeseen lähtisi takaisin enää mistään hinnasta. En ole takaisin haikaillut, eikä ole ollut luopumisen tuskaa.

Ei parisuhteet ole sellaisia mustavalkoisia, että olisi pelkästään hyvää tai pelkästään pahaa. Vaikka joku suhde on ollut kokonaisuudessaan "huono", niin siellä on varmasti ollut todella paljon hyviäkin hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan suhde ei kuitenkaan ole ollut toimiva. Myös itse kärsin läheisriippuvuudesta, mikä johti siihen, että siedin huomattavasti enemmän huonoa kohtelua tai en vaatinut niin paljoa, kuin joku normaali henkilö. Eikä se rakkaus tuosta vain hetkessä kuole, vaikka on erottu, varsinkin jos on oikeasti syvästi rakastanut ja välittänyt toisesta, ei sillä tavalla pintapuolisesti. 

Jos nykyisessä suhteessa menee hyvin niin anna kummitella aikansa ja keskity suhteeseen. Minulla kummitteli ex ainakin 5 vuotta uuden suhteen alkamisen jälkeen, vaikka uusi suhde oli kaikkea mitä olin ikinä toivonut. Eivät ne tärkeät ja rakkaat ihmiset unohdu käden käänteessä vaikka elämä eteenpäin meneekin.

Nykyisessä suhteessa menee hyvin ja pelottaa nämä ajatukset. Tuntuu, että henkisesti pettäisin kumppania kun exä pyörii mielessä :( 

Sehän voi vain kertoa, että yleisesti pohdit suhteita ja unessa se tapahtuu aikaisemman suhteen kautta. On aivan totta, että esim. rakastuessa ihminen päivittää menneisyyttään ja suhdehistoriaansakin. Ei sen kummempaa. Nauti hyvästä!

Exän kanssa myös jo ensitreffeillä syntyi selittämättömän vahva side, nykyisen kanssa kesti aikansa ennenkuin aloin ihastuksen tunteita edes kokea. Nykyinen puhuu minulle kauniisti, kauniimmin kuin kukaan koskaan ja minä mietin miksei exäni voinut lausua näitä sanoja. Aivan mielipuolista, menetän varmaan hyvän puolison tämän takia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävitkö koskaan tarkemmin lävitse sitä eroa, syitä siihen ja muutenkin kehittänyt itseäsi ja ymmärtänyt mitä itse teit suhteessa väärin?

Todella monesti ihmiset eivät käsittele aiempaa eroa, ajattelevat vaan, että "aika parantaa" vaikka tämä väittämä ei ole totta. Suhteesta ylipääsemiseen tarvitaan tottakai aikaa, mutta sitä enemmän tarvitsaan oman itsensä kehittymistä ja sen eron käsittelemistä.

Itselläni on erosta 8-9kk. En vieläkään halua seurustella kenenkään kanssa, koska exä yhä mielessä päivittäin. Keskityn yhä läpikäymään suhdetta, mitä itse tein väärin, mitä lapsuuden haavoja on auennut erosta johtuen ja miten voin itse kehittyä ihmisenä ja olla parempi uudessa suhteessa. Samalla pyrin päästämään exästä irti ja hyväksymään, ettemme ikinä palaa yhteen. En myöskään halua ajautua uudestaan samanlaiseen suhteeseen, kuin mitä edellinen oli, koska ei se hyvä suhde ollut.

minä en ihan ymmärrä tätä paradoksia, että samaan aikaan kun tiedostetaan, että suhde oli huono, kuitenkin kaipaillaan ja kamppaillaan sen hyväksymisen kanssa, ettei paluuta yhteen enää ole.

Itse ainakin erosin sitten kun olin 100% varma, etten sellaiseen suhteeseen lähtisi takaisin enää mistään hinnasta. En ole takaisin haikaillut, eikä ole ollut luopumisen tuskaa.

Ei parisuhteet ole sellaisia mustavalkoisia, että olisi pelkästään hyvää tai pelkästään pahaa. Vaikka joku suhde on ollut kokonaisuudessaan "huono", niin siellä on varmasti ollut todella paljon hyviäkin hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan suhde ei kuitenkaan ole ollut toimiva. Myös itse kärsin läheisriippuvuudesta, mikä johti siihen, että siedin huomattavasti enemmän huonoa kohtelua tai en vaatinut niin paljoa, kuin joku normaali henkilö. Eikä se rakkaus tuosta vain hetkessä kuole, vaikka on erottu, varsinkin jos on oikeasti syvästi rakastanut ja välittänyt toisesta, ei sillä tavalla pintapuolisesti. 

Ilmeisesti itse sitten sinnittelin niin kauan, että halusin jo kipeästi pois.

Uuden kumppanin kannalta on aika hemmetin loukkaavaa jos myöhemmin selviää, että kun toinen on elänyt rakastumisensa alkuhuumaa, on toinen jatkuvasti muistellut exää ja miettinyt mikä meni pieleen. Tiedän tämän hyvin kun nykyiseni aivan ehdottomasti halusi alkaa yhteen pian eronsa jälkeen ja kuskasi kamansa hyvin nopeasti asuntooni. Tässä vaiheessa stoori oli, että olivat exänsä kanssa jo ihan tunnekylmässä suhteessa kauan aikaa, hän oli halunnut erota jo ainakin 2 vuotta ja exänsä oli, hmm, tasapainoton. No tasapainoton oli ja on, mutta ei hänen väkivaltaiset päällekäymisensä; perättömät ilmiannot poliisille; patologinen valehtelu ja mustamaalaaminen ymv henkinen kuristaminen vähentäneet miehen kaipailua. Todella loukkaavaa, että kumppani minun kesämökilläni istuu minun valmistaman illallisen jälkeen sohvalla nyyhkimässä kuinka on ikävä tuota hullua eukkoa, joka on mm uhannut ajaa minun päälleni autollaan, kaiken haukkumisen huipuksi.

Ihan oikeasti, älkää aloittako uutta suhdetta ennen kuin olette tehneet tilit selväksi entiseen.

Tavallaan tämän exäni kanssa ajauduttiin erilleen ilman sen kummempaa syytä, tätä kun aikansa oli jatkunut niin lopulta erosimme. Ehkä vaivaamaan on jäänyt ettei erollemme tullut kunnon lopetusta, olimme lähes 8 vuotta yhdessä ja yhtäkkiä sen kummemmin selvittämättä ollaankin erossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävitkö koskaan tarkemmin lävitse sitä eroa, syitä siihen ja muutenkin kehittänyt itseäsi ja ymmärtänyt mitä itse teit suhteessa väärin?

Todella monesti ihmiset eivät käsittele aiempaa eroa, ajattelevat vaan, että "aika parantaa" vaikka tämä väittämä ei ole totta. Suhteesta ylipääsemiseen tarvitaan tottakai aikaa, mutta sitä enemmän tarvitsaan oman itsensä kehittymistä ja sen eron käsittelemistä.

Itselläni on erosta 8-9kk. En vieläkään halua seurustella kenenkään kanssa, koska exä yhä mielessä päivittäin. Keskityn yhä läpikäymään suhdetta, mitä itse tein väärin, mitä lapsuuden haavoja on auennut erosta johtuen ja miten voin itse kehittyä ihmisenä ja olla parempi uudessa suhteessa. Samalla pyrin päästämään exästä irti ja hyväksymään, ettemme ikinä palaa yhteen. En myöskään halua ajautua uudestaan samanlaiseen suhteeseen, kuin mitä edellinen oli, koska ei se hyvä suhde ollut.

minä en ihan ymmärrä tätä paradoksia, että samaan aikaan kun tiedostetaan, että suhde oli huono, kuitenkin kaipaillaan ja kamppaillaan sen hyväksymisen kanssa, ettei paluuta yhteen enää ole.

Itse ainakin erosin sitten kun olin 100% varma, etten sellaiseen suhteeseen lähtisi takaisin enää mistään hinnasta. En ole takaisin haikaillut, eikä ole ollut luopumisen tuskaa.

Ei parisuhteet ole sellaisia mustavalkoisia, että olisi pelkästään hyvää tai pelkästään pahaa. Vaikka joku suhde on ollut kokonaisuudessaan "huono", niin siellä on varmasti ollut todella paljon hyviäkin hetkiä, mutta kaiken kaikkiaan suhde ei kuitenkaan ole ollut toimiva. Myös itse kärsin läheisriippuvuudesta, mikä johti siihen, että siedin huomattavasti enemmän huonoa kohtelua tai en vaatinut niin paljoa, kuin joku normaali henkilö. Eikä se rakkaus tuosta vain hetkessä kuole, vaikka on erottu, varsinkin jos on oikeasti syvästi rakastanut ja välittänyt toisesta, ei sillä tavalla pintapuolisesti. 

Ilmeisesti itse sitten sinnittelin niin kauan, että halusin jo kipeästi pois.

Uuden kumppanin kannalta on aika hemmetin loukkaavaa jos myöhemmin selviää, että kun toinen on elänyt rakastumisensa alkuhuumaa, on toinen jatkuvasti muistellut exää ja miettinyt mikä meni pieleen. Tiedän tämän hyvin kun nykyiseni aivan ehdottomasti halusi alkaa yhteen pian eronsa jälkeen ja kuskasi kamansa hyvin nopeasti asuntooni. Tässä vaiheessa stoori oli, että olivat exänsä kanssa jo ihan tunnekylmässä suhteessa kauan aikaa, hän oli halunnut erota jo ainakin 2 vuotta ja exänsä oli, hmm, tasapainoton. No tasapainoton oli ja on, mutta ei hänen väkivaltaiset päällekäymisensä; perättömät ilmiannot poliisille; patologinen valehtelu ja mustamaalaaminen ymv henkinen kuristaminen vähentäneet miehen kaipailua. Todella loukkaavaa, että kumppani minun kesämökilläni istuu minun valmistaman illallisen jälkeen sohvalla nyyhkimässä kuinka on ikävä tuota hullua eukkoa, joka on mm uhannut ajaa minun päälleni autollaan, kaiken haukkumisen huipuksi.

Ihan oikeasti, älkää aloittako uutta suhdetta ennen kuin olette tehneet tilit selväksi entiseen.

Kaikissa suhteissa ei myöskään käy niin, että henkilö itse on ollut jättäjä, vaan jätetty. Jätetty voi sitten jälkeenpäin ymmärtää, että suhde oli oikeasti huono. Tilanteita on erilaisia. Yleisemmin jättäjälle se suhteen päättäminen on "helpompaa", koska sitä eroa on jo ajateltu pitkän aikaa ja päätös tehty, kun taas jätetty joutuu aloittamaan sen prosessin myöhemmin.

Oletko muuten koskaan ajatellut, että nykyinen saattaa valehdella eksästä? Onhan se helppo aina sanoa, että exä on se "hullu", mutta tottakai kuka tahansa käyttäytyy suhteen päättymisessä "hullusti", jos se eroilmoitus tulee yllättäen ilman mitään varoituksia.

Mielestäni muuten nykyisesi antaa paljon ns "red flags", nopeasti yhteenmuutto, exän hulluksi maalaaminen.... Ettet sinäkin päädy tulevaisuudessa hullun exän listalle.

Tuntuu etten ole tässä nykyisessä suhteessani 100% mukana, vaikka haluaisin olla. En ehkä uskalla enää täysin sitoutua kehenkään etten satuta itseäni, tiedän ettei tämä ole reilua nykyistä kumppaniani kohtaan ja siksi pohdin olisiko ero ainoa oikea ratkaisu tilanteessani. 

Muistele niitä asioita, miksi erosit.

Ja kyllä minäkin näen exästä unia vielä 30 vuotta eron jälkeen, mutta ei ole tullut mieleen, että se tarkoittaisi jotenkin tämän nykysuhteeni mitätöitymistä, tai että en olisi käsitellyt eroa. 

Sfiddu mitä pashaa. Miettivätkö ihmiset oikeasti tuollaisia? Vai onko tuo jonkun high school -draaman käsikirjoitus?