Totteleeko kissasi, jos kiellät häntä menemästä pöydälle?
Kommentit (14)
Ei, mutta toisen eksyttyä pöydälle / keittiön tasolle huomaa kyllä äänensävystäni, että nyt on parempi hypätä alas lattialle.
Tottelee, mutta vain jos olen paikalla. Pöydällä käydään kyllä silloin kun kukaan ei ole näkemässä, tuskin se edes tajuaa ettei sinne saa mennä. Ainoastaan etten minä halua sen menevän sinne, jostain omituisesta syystä.
Ei onnistu kun häntä ei kuule. Korvat päässä joten kiellän sitä että se kuulee korvillaan.
Meillä ei mennyt lapsuudenkodissa kissa ikinä pöydälle.
Aina "tuupattiin" sieltä alas ja kiellettiin niin aika pian oppi.
Tai no, kissa oli pöydällä välillä kun ketään ei ollut kotona. Ikkunasta nähtiin kotiin tultaessa että kissa istuu keittiön työpöydällä ja kun tuli sisälle niin olikin nojatuolissa tai sohvalla sillä tavalla että olisi muka ollut siinä koko ajan.
AP on humoristi :), ettäkö kissa tottelisi kieltoa. No voi hänet jollain tavalla kai kouluttaa olemaan hyppäämättä pöydälle esim. järjestämällä hänelle oman pöydän, josta saa jotain hyvää, vaikka silityksiä tai herkkupalan (pienen). Joku ikkunalauta voisi olla hyvä vaihtoehto, jos hän haluaa katsella ulos.
Menee pöydälle, mutta lähtee, kun napsutan sormia ja sanon ei. Ellei tehoa, otan askeleen sinne päin, niin kyllä lähtee. Joskus koittaa heti uudelleen, mutta uskoo nopeammin, että ei käy. Ruoka-aikaan ei ole edes ikinä yrittänyt, että jotain tapoja on. 😂
Ei, jos sitä vaivaa jokin ja haluaa kirjammellisesti nostaa kissan pöydälle.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei mennyt lapsuudenkodissa kissa ikinä pöydälle.
Aina "tuupattiin" sieltä alas ja kiellettiin niin aika pian oppi.
Tai no, kissa oli pöydällä välillä kun ketään ei ollut kotona. Ikkunasta nähtiin kotiin tultaessa että kissa istuu keittiön työpöydällä ja kun tuli sisälle niin olikin nojatuolissa tai sohvalla sillä tavalla että olisi muka ollut siinä koko ajan.
Ovela katti🤣
Otin kissani ihan pienenä poikasena, taisi olla 8 vk ikäinen. Opetin jo pienenä erilaisia asioita, ei tarvinnut nostaa kuin etusormi pystyyn niin äkkiä alas pöydältä. Pian oppi olemaan menemättä ollenkaan. Ihana kissani, nyt 11 vuotias.
Ei mene ja tottelee kyllä käskyä sen suhteen.
Hän, hänet, häntä.... Kissa ja koira on SE.
Ei.
Mulkaisee rumasti ja kääntää takamuksensa kohti ja nostaa häntänsä. Joskus länttää takapuolensa voileivän viereen.
Kissalla on oma paikka pöydällä ja se syö samaa ruokaa kuin muutkin, käytännössä yleensä kalaa, kuten lohta tai kalakeittoa.
Ei tottele