Puolison jatkuva myöhästely??
Olen jo pidempään todistanut puolison myöhästelyä kaikista sovituista menoista. Ihan sama ollaanko menossa kauppaan tai kavereiden luo, aina joudun odottamaan häntä.
Eilen sitten myöhästyi yhteisestä menosta puoli tuntia. Oltiin siis varattu aika, josta puolet ehti kulua koska taas oli sählännyt jotain ja myöhässä. Ja itse oikeasti uhraan aikaani ollakseni ajoissa paikalla.
Lähdin sitten eilen vaan pois ja ilmoitin että meno on peruttu. Nyt hirveä riita aiheesta. Minulla on tunne, etten ole tärkeä koska aikataulujani ei kunnioiteta lainkaan. Olenko nipo ?
Kommentit (22)
Toisilla ei aikataulut pidä. Turha niistä on suuttua. Pitää vaan tajuta ettei ne pidä ja sopeutua tai vaihtaa partneria. Turhaa stressausta puolin ja toisin.
En katselisi tuollaista päivääkään.
Ala tehdä niin, että ilmoitat kaiken tuon tapahtuvaksi tunnin todellista aikaisemmin. Sitten se on paikalla ehkä 20 min etuajassa ja saa itse odotella. Voit kysyä, maistuuko.
Et ole nipo. Olet sietänyt tuota liikaa. Olisi heti alusta asti pitänyt kieltäytyä odottelusta. Tästä lähtien et vain odota. Lähdet yksin tai perut koko homman, jos ei ajoissa ole.
Miksi olette parisuhteissa, joista tulee vain riitaa, stressiä ja molemmille paha mieli?
Ja tällaisen pienoisnovellin katkera velatäti keksi tänään. Huoh.
Ap ei pystyisi elämään esim Italiassa päivääkään.
Minusta tuo on mieheltä osittain vallankäyttöä, osittain piittaamattomuutta toisen tunteista.
Tuokin on hänelle peliä, vaikka ei kai sitä itselleen myönnäkään.
Vallankäyttöä minustakin tuollainen joka pajasta myöhästyminen. Miten selviää työstään?
Sopeutua ei tarvi eikä sietää. Ei pidä enää odottaa. Puoliso on oppinut ettei sinun aikatauluista tarvi välittää, kun sinä odotat. Riitaan ei kannata mukaan lähteä. Voi vain todeta, että "meni jo".
Ei ihme ettei parisuhteet kestä jos naiset on noin joustamattomia. Ei ne miehet mitään koiria ole, joita tarvii kouluttaa.
N48
Kuulostaa siltä, että mies on "italialaisessa lakossa" eli tekee hommat huonosti, jotta saisi ujutettua vastuut ja velvollisuudet sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Toisilla ei aikataulut pidä. Turha niistä on suuttua. Pitää vaan tajuta ettei ne pidä ja sopeutua tai vaihtaa partneria. Turhaa stressausta puolin ja toisin.
Kyllä minä olen hermostunut ja oppi on mennyt perille.
Eli mies törppöilee itse, ja nyt syyllistää sinua? No onpa tervehenkinen mies.
Jatkossa tekemisehdotukset olisivat muotoa "tule XX:XX paikkeilla, jos tahdot mukaan, olen menossa kahville". Ja sitten vaan elät omaa elämääsi, mies saa päättää kuuluuko siihen vai ei. Jos mies lupaa joku kerta tulla, mutta toistaa vanhaa kaavaa, niin muistuta ystävällisesti että lupauksien rikkominen on tökeröä.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei pystyisi elämään esim Italiassa päivääkään.
Osaa Italiassakin/Espanjassa/Ranskaasa saapua sovittuna aikana sovittuun paikkaan. Harrastuksissa ollaan ajoissa ja vanhempainvapaissa ollaan ajoissa. Töissä ollaan ajoissa ja palavereissä ajoissa. Ehkä joku epävirallisessa tapaamisessa hieman myöhässä. Vain jotkut intialaiset ovat oman kokemuksen mukaan lähes kroonisesti myöhässä, mutta sekin on enemmän persoonakysymys js he eivät kunnioita muita läsnäolijoita.
Voit ihan oikeutetusti suuttua. Meillä ex ehtii ihan hyvin töihin ja omiin harrastuksiinsa ajoissa, mutta aina myöhässä lasten tuomisesta ja hakemisesta. Eikä ikinä edes pahoitellut, vaan pikemminkin "ei varmaan haittaa jos...". Huomautin asiasta kuukausitolkulla (perustellen), mutta lopulta suutuin. Ehkä viimein tajuaa?
Mun mielestä tuo on äärimmäistä itsekkyyttä. Pidän ihan keskenkasvuisina ihmisiä, jotka eivät osaa edes kelloa katsoa ja suunnitella menojaan sen mukaan.
Todellakin oikein toimittu, tee jatkossa samoin. Aikuinen ihminen osaa pitää aikatauluista kiinni tai jos vaan haluaa niin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei pystyisi elämään esim Italiassa päivääkään.
Ihan paskaa. Asun Italiassa ja kyllä täällä sovittu pitää.
Et tietenkään ole nipo. En ymmärrä, miksi olet tuollaisen ihmisen kanssa. Eroa.
Vierailija kirjoitti:
Ala tehdä niin, että ilmoitat kaiken tuon tapahtuvaksi tunnin todellista aikaisemmin. Sitten se on paikalla ehkä 20 min etuajassa ja saa itse odotella. Voit kysyä, maistuuko.
Ei missään nimessä noin. Silloinhan sitä hoitaa toista ja suhtautuu toiseen. Ei myöhästelyä pidä kahta kertaa sietää. Pois vain tuollainen puoliso.
Tämä on meidän jatkuva väännönaihe. Puolisoni mielestä minä olen nipo, minusta taas mies on ärsyttävä törppö tuon suhteen. Eihän se 10 min myöhästyminen ole aina paha juttu, mutta joskus se on minusta sietämätöntä. Esim. lapsen vanhempainvartti (=15 min) koululla, lapsen soittotunti (=30 min) tai junan lähtöaika.