Mitä olet kokenut "väärän ikäisenä"?
Saitko lapsen hyvin nuorena? Kirjoititko ylioppilaaksi kuusikymppisenä? Monet asiat tapahtuvat yleensä ihmisille tietyssä iässä, mutta poikkeuksiakin on. Mitä sinä olet kokenut "väärän ikäisenä"?
Minä koin avioeron 25-vuotiaana miehen lähdettyä toisen naisen matkaan. Olin tilanteessa aivan rikki, eivätkä ikäiseni ymmärtäneet asiaa ollenkaan, kun suurin osa ei ollut naimisissa ja harva oli eronnut todella pitkästä parisuhteesta. Tuntui oudolta olla 25 v ja eronnut, kun yleensä tuossa vaiheessa vasta moni mietti naimisiinmenoa.
Ap
Kommentit (31)
Aloitin seurusteluhommat suht myöhään, yli parikymppisenä. 40-vuotiaana tulin yllättäen raskaaksi ja tein abortin.
Olen tehnyt kaikki asiat vähän väärään aikaan.
ostin ekan asunnon viisikymppisenä
Toimin 23-vuotiaana lähestulkoon yhtenä sijaisvanhempana äkillisesti kuolleen siskoni lapsille. Lapset olivat siis todella paljon luonani ja kanssani, myös öitä ja pisimmillään pari vuorokautta.
Lasteni isä kuoli kun oli 27v. ja odotin silloin toista lastani.
Aloitin tupakanpolton ja kaljan kittaamisen viidennellä luokalla. Näin 34v haluaisin lopettaa tupakin, mutta hiton hankalaa tuntuisi olevan kun on "kakarasta" saakka sitä kiskonut. Alkoholi ei ole ongelma, vaikka nuoruus oli aika kostea.
Sain ensimmäisen kokoaikaisen väkityöpaikkani 45-vuotiaana.
Neitsyydenmenetys yli 3-kymppisenä.
Vietin villiä teini-ikää vasta parikymppisenä. Olin ollut liian kiltti ja lähes syrjäytynyt yläaste- ja lukio-ikäisenä, ja sitten kun sain kavereita lähti mopokin vähän käsistä. Ei sinänsä harmita, mutta kyllähän tuo vaihe olisi ollut kivempi viettää silloin kun sen aika olisi oikeasti ollut.
Sydämeni särkyi 22-vuotiaana. Odotin yhdeltä ihmiseltä liian paljon. Hän tuli liian rakkaaksi minulle. Enkä koskaan varmasti toivu siitä täysin. Elämäni on mennyt kyllä ihan kivasti, mutta tuo on suru jota kannan mukanani loppuun saakka. Tiedän, naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Sydämeni särkyi 22-vuotiaana. Odotin yhdeltä ihmiseltä liian paljon. Hän tuli liian rakkaaksi minulle. Enkä koskaan varmasti toivu siitä täysin. Elämäni on mennyt kyllä ihan kivasti, mutta tuo on suru jota kannan mukanani loppuun saakka. Tiedän, naurettavaa.
En kyllä käsitä, mitä ”väärää” tässä on. Miksei saisi sydän särkyä 22-vuotiaana?
Huolehdin meidän kodista jo tosi pienenä (mm. Siivous) äitiä ei ollut ja isällä oli aina töitä.
Aloitin työelämässä alle kouluikäisenä.
Sanoisin, että löytyy ihmisiä, jotka ovat kokeneet samoja asioita, mutta vielä en ole kohdannut toista ihmistä, jolle olisi kasaantunut samanlainen kasa samoja kokemuksia. Tai olen kyllä, mutta niissä tapauksissa ikäeroa on ollut useampi kymmenen vuotta.
Minun ongelmani on liikaa aivan liian nuorena ja oman ikäisteni kanssa kerron omasta elämästäni hyvin vähän ja oikeastaan vain tietystä osasta, koska muu menee niin kauas siitä elämänpiiristä, jossa he elävät, että yhteyttä niissä asioissa ei löydy ainakaan toistaiseksi. Olen tällä hetkellä aika yksin, mutta uskon, että tässä asiassa tapahtuu jonkinlaista tasaantumista, kunhan muillekin kertyy enemmän kokemuksia vanhenemisen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydämeni särkyi 22-vuotiaana. Odotin yhdeltä ihmiseltä liian paljon. Hän tuli liian rakkaaksi minulle. Enkä koskaan varmasti toivu siitä täysin. Elämäni on mennyt kyllä ihan kivasti, mutta tuo on suru jota kannan mukanani loppuun saakka. Tiedän, naurettavaa.
En kyllä käsitä, mitä ”väärää” tässä on. Miksei saisi sydän särkyä 22-vuotiaana?
Ehkä sitä on alapeukutettu siitä syystä, että tuo on aika normaali ikä sydämen särkymiselle.
Ensimmäinen humala 9-vuotiaana.
Lapsettomuushoidoissa 19-vuotiaana.
Avioero 20-vuotiaana.
Sittemmin elämäni on rauhoittunut ja olen voinut elää tasaisempaa elämää, jossa asioita tapahtuu kutakuinkin luonnolliseen tahtiin. Ja hyviäkin asioita.
Elän väärän ikäisenä. :)
Vakityö ja 1. avioliitto 21-vuotiaana
Lapsi 22-vuotiaana
2. avioliitto 30-vuotiaana
Velaton 35-vuotiaana
Maisteriksi 39-vuotiaana
Downshiftaus nelikymppisenä
Kohta 43, kohti uusia haaveita.
Olen tehnyt töitä 12-vuotiaasta, ensin sain taskurahaa ja 16-vuotiaana olin verokortilla.
Olen ollut vakituisessa työsuhteessa 20-vuotiaasta asti ensin duunarina ja opiskelujen jälkeen ylempänä toimihenkilönä.
Sain ekan lapsen yli 40-vuotiaana.
Ostin ensimmäisen asuntoni 21-vuotiaana ja sain vakituisen, yliopistokoulutustani vastaavan työpaikan 23-vuotiaana. Tuolloin en kokenut, että olin mitenkään varhain liikkeellä, mutta nyt vanhempana olen tajunnut, että aika nuori taisin olla.
Lapseni isän kuoleman. 19-vuotiaana, raskaana ollessani.
Mutta ei kai siihen koskaan oikeaa ikää ole.