Miksi evlut-hautajaiset on niin surullinen ja murheellinen tilaisuus?

Hautajaisissa harvemmin surraan vainajaa, vaan omaa kipua ja ikävää, sitä että ei näe rakasta ihmistä enää (ainakaan siis maanpäällisessä elämässä). Ja joskus myös podetaan syyllisyyttä (oltiin riidoissa eikä ehditty sopia ennen kuolemaa, ei nähty tarpeeksi usein tai tehty sitä tai tätä jne). Eikä suru suinkaan aina ole lohdutonta ja toivotonta, vaan se voi olla myös hyvinkin kaunista, haikeutta, liikutusta, kiitollisuutta, että sai tuntea niin hienon ihmisen.