Lue keskustelun säännöt.
Perhe- ja työelämän yhdistäminen 2010-luvulla
28.08.2015 |
Olen 30 ja risat perheellinen, koulutettu nainen. Työ- ja perhe-elämän yhdistämisen haasteista ja tavoista on puhuttu ehkä jopa kyllästymiseen asti mediassa ainakin viimeiset 10-15 vuotta. Minäkin tavallaan kasvoin siihen oletukseen, että on olemassa oikeus jäädä äitiys- ja hoitovapaalle, tehdä lyhennettyä työaikaa, subjektiivinen päivähoito-oikeus yms. keinoja, joilla äitejä (ja toki isiä) on kannustettu palaamaan takaisin työelämään. Että perheen ja uran yhdistäminen on mahdollista.
Tämä ei ole nykykolmekymppisesten todellisuutta. Lähes kaikki kouluttautuneista kanssasisaristani ovat määräaikaisuuskierteessä, freelancereina tai muuten epävarmoissa työsuhteissa. Tiedän useita (itseni mukaan lukien), joiden määräaikaisuutta ei ole jatkettu raskauden jälkeen. Monissa työpaikoissa on ollut tai on tulossa yt-neuvotteluita, työmäärä noussut per työntekijä, sijaiskieltoja jne., joten aika harvalla on aidosti mahdollisuus tehdä esimerkiksi lyhennettyä työaikaa. Ei edes minulla, vaikka olenkin (määräaikaisena) julkisella puolella.
Olen omassa ikäpolvessani huomannut, että yhä useampi lapsen saanut tuttavani on jäänyt kotiin pakon sanelemana. Kun ei ole ollut vakituista työsuhdetta, niin työt ovat päättyneet siihen perheellistymiseen. Tai sitten vastaavasti töitä on pitänyt todellisuudessa jatkaa vaikka olisi kuinka se muutaman kuukauden ikäinen vauva siinä, sen varmistamiseksi, että on työpaikka mihin palata. Kun ei ole saatavilla joustoa työn- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen, niin myös kynnys palata työelämään nousee. Nyt kaavaillut leikkaukset päivähoitoon ovat myös saaneet monet, varsinkin määräaikaisuuskierteissä olevat, miettimään pysyvää kotiinjäämistä. Mitä järkeä on pompotella lasta edestakaisin kodin ja vaihtelevien päiväkotien välillä muutaman kuukauden pätkissä?
Minusta julkinen keskustelu työ- ja perhe-elämän yhdistämisestä laahaa sellaiset 10 vuotta arkitodellisuutta jäljessä. Nyt ei ole kyse enää siitä, jäädäänkö hoitovapaalle 2 vai 3 vuodeksi, vaan siitä, onko edes mitään todellista mahdollisuutta jäädä mistään työpaikasta hoitovapaalle. Tuntuu, että olemme palaamassa jälleen sen peruskysymyksen äärelle: voiko nainen saada molemmat, työn ja perheen?
Olen myös hyvin ymmälläni, ettei Kokoomus hallituspuolueena ole ajamassa 6+6+6-mallia tai vanhemmuudesta aiheutuvien työnantajakustannusten tasaamista? Sen luulisi kannustavan suoraan ihmisiä työntekoon? Palvelevan sekä työntekijöitä että työnantajia? Nyt kaikki nykyhallituksen päätökset välillisesti kannustavat äitejä... jäämään kotiin?
Ajatuksia?
Kommentit (31)
Joku syyhän sille on miksei vanhemmuudesta aiheutuvia kustannuksia ole jaettu vieläkään, vaikka asiasta on puhuttu vuosikausia. Tällä hetkellä kaikki lisääntymisiässä olevat naiset ovat diskriminoinnin kohteena altavastaajina vastaaviin miespuolisiin työnhakijoihin verrattaen. Riippumatta siitä aikooko nainen hankkia lapsia vai ei.
Ja esim. 2000-luvulla määräaikaiset työt ovat lisääntyneet julkisella puolella juuri nuorten naisten kohdalla, ja juuri äskettäin tutkimuksen mukaan miehet saavat vakityön valmistumisensa jälkeen naisia nopeammin. Ei kauheasti voi hurrata oman sukupuolen aseman puolesta täälläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tähdentää, etten edes peräänkuuluta tässä mahdollisuutta jäädä vuosikausiksi kotiin, mutta edes 9 kuukaudeksi ilman pelkoa työttömyydestä.
Julkinen puoli on tosiaan täynnä määräaikaisuuksia, koulutuksesta riippumatta.
Itsellä asia ajankohtainen ja olen ihmetellyt miehen työnantajan hieman negatiivista suhtautumista siihen, että mies pitäisi osan vanhempainvapaasta.
Meille syntyy esikoinen ensi kuussa. Mies kertoi jo kesällä, että haluaisi pitää osan vanhempainvapaasta ja mulle tämä tietysti ok. Suunniteltiin, että mies pitää vapaasta kaksi kuukautta lopusta ja siihen jatkoksi lopun isyysvapaasta ja mahdollisesti kesäloman. Minä menisin täksi ajaksi töihin ja jäisin sen jälkeen vielä vähäksi hoitovapaalle ja palaisin sen jälkeen tekemään lyhennettyä työaikaa.
Alustavasti tästä jo oman työnantajan kanssa keskustelin ja asia oli heille ok. Miehen työnantaja oli taas suhtautunut hieman kielteisesti koko asiaan, kun mies oli alustavasti ensi vuoden suunnitelmista tiedustellut.
Se siitä tasa-arvosta...
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 19:09"]
Itsellä asia ajankohtainen ja olen ihmetellyt miehen työnantajan hieman negatiivista suhtautumista siihen, että mies pitäisi osan vanhempainvapaasta. Meille syntyy esikoinen ensi kuussa. Mies kertoi jo kesällä, että haluaisi pitää osan vanhempainvapaasta ja mulle tämä tietysti ok. Suunniteltiin, että mies pitää vapaasta kaksi kuukautta lopusta ja siihen jatkoksi lopun isyysvapaasta ja mahdollisesti kesäloman. Minä menisin täksi ajaksi töihin ja jäisin sen jälkeen vielä vähäksi hoitovapaalle ja palaisin sen jälkeen tekemään lyhennettyä työaikaa. Alustavasti tästä jo oman työnantajan kanssa keskustelin ja asia oli heille ok. Miehen työnantaja oli taas suhtautunut hieman kielteisesti koko asiaan, kun mies oli alustavasti ensi vuoden suunnitelmista tiedustellut. Se siitä tasa-arvosta...
[/quote]
Ihan tutkitusti Suomessa miesten vähäinen osallistuminen laillisiin tapoihin jakaa vanhemmuuden vastuita on nähty johtuvan osittain niistä organisaatioissa olevista asenteista, joiden mukaan isän osallisuus on merkityksettömämpää ja ei-suositeltavaa. Ja Suomessa (kuten muuallakin länsimaissa) työkulttuuri on lisäksi vielä maskuliinista, mikä tarkoittaa esim. ylitöiden ihannointia.
Koen todella vahvasti, että Kokoomus on pettänyt ja unohtanut koulutetut nuoret naiset. Vaaliteemana oli osa-aikatyökulttuurin tuominen Suomeen ja työnantajakustannusten tasaaminen (Muistatteko Äidit töihin-kampanjan?) Ja mitä saimme? Leikkauksia päivähoitoon, korotuksia päivähoitomaksuihin ja puhetta työajan pidennyksestä. Kaikki nämä ajavat naisia todistetusti kotiin.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse menin töihin heti äitiysloman jälkeen, koska tilanne työpaikallani oli vaativa, ja halusin varmistaa jatkon yt:den jälkeen. Mieheni jäi kotiin (tämä oli sovittu jo etukäteen, aikataulu vain oli auki), ja tällä samalla linjalla olemme jatkaneet lapsemme aloitettua päiväkodin. Nyt olen jo edennyt ja vaihtanut työpaikkaa, ja uskon että nopealla työhönpaluullani on ollut tähän vaikutusta.
Ura on mahdollista saada, mutta se vaatii usein pitkiä työpäiviä, työmatkoja, töitä kotona yms. Se joustaa meillä kumman tilanne antaa enemmän myöden. Toista lasta meillä ei ole suunnitelmissa, ehkä joskus, ehkä ei.
Itse olen yksityisellä puolella töissä, ja koen että pelin henki on suht raaka. Olin jotenkin kasvanut tähän jo ennen lasta, ja minulla ei ollut mitään suunnitelmia useammasta kotiäitivuodesta. En koe että olisin "menettänyt" palatessani pian töihin, koen ennemmin että olemme "saaneet", koska mieheni on ollut niin vahvasti lapsen kasvatuksessa ja hoidossa mukana.
Kysymys on valinnoista, painotuksista, kaikkea ei voi saada.
Mun ystäväpiirissä suurin osa on saanut esikoisensa noin kolmikymppisinä. Kaikilla on ollut vakityö. Kaikki on olleet hoitovapaalla ainakin jonkun aikaa. Aika monen mies on käyttänyt osan vanhempainvapaasta ja ainakin isäkuukauden. Lyhennettyä työaikaa on tehnyt vain muutama. Itsekin olin ekan jälkeen kotona 1,5v, toisen jälkeen 3v ja nyt olen tehnyt 4vuotta lyhennettyä työaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 19:57"]Itse menin töihin heti äitiysloman jälkeen, koska tilanne työpaikallani oli vaativa, ja halusin varmistaa jatkon yt:den jälkeen. Mieheni jäi kotiin (tämä oli sovittu jo etukäteen, aikataulu vain oli auki), ja tällä samalla linjalla olemme jatkaneet lapsemme aloitettua päiväkodin. Nyt olen jo edennyt ja vaihtanut työpaikkaa, ja uskon että nopealla työhönpaluullani on ollut tähän vaikutusta.
Ura on mahdollista saada, mutta se vaatii usein pitkiä työpäiviä, työmatkoja, töitä kotona yms. Se joustaa meillä kumman tilanne antaa enemmän myöden. Toista lasta meillä ei ole suunnitelmissa, ehkä joskus, ehkä ei.
Itse olen yksityisellä puolella töissä, ja koen että pelin henki on suht raaka. Olin jotenkin kasvanut tähän jo ennen lasta, ja minulla ei ollut mitään suunnitelmia useammasta kotiäitivuodesta. En koe että olisin "menettänyt" palatessani pian töihin, koen ennemmin että olemme "saaneet", koska mieheni on ollut niin vahvasti lapsen kasvatuksessa ja hoidossa mukana.
Kysymys on valinnoista, painotuksista, kaikkea ei voi saada.
[/quote]
Niin ja sitten on vielä tilanne, jolloin mies päättääkin ettei ole valmis ottamaan vastuuta ja hoitamaan osuttaan. Minä todellakin ilomielin jakaisin tasaisen vastuun isälle, mutta isä ei sitä enää haluakaan, eikä ole valmis kantamaan vastuutaan. Työ on vaativaa, matkustelua, pitkiä päiviä ja töitä kotona, mutta isää ei kiinnosta. Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Mikään lainsäädäntö ei pakota isää olemaan isä. Ja kyllä, lapset ovat yhdessä suunniteltuja. Pistää todella vihaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen töissä miesvaltaisella alalla, jossa vakityöpaikat ovat vielä tavanomaisempaa kuin määräaikaisuudet. Toisaalta työtahti on sen verran kova, ettei lyhennetyn työajan tekeminen oikein onnistu. Monesta tutusta olen huomannut, että kun kuopus on tullut sen ikäiseksi, että kotivuodet ovat takana, niin nainen palaa opiskelemaan. Joko omalta alalta ei töitä löydy tai työtahti on niin kova, ettei työn ja perhe-elämän sovittaminen onnistu.
Ainakaan teknisillä aloilla, joihin itse ja moni ystäväni on työllistynyt, ei ole missään vaiheessa uraa tarvinnut kärsiä pätkätöistä ja silppuisista työsuhteista. 6+6+6 -malli ja kotihoidontuet pois, niin uskon että myös naisvaltaisimmilla aloilla uskallettaisiin palkata naisia myös kokopäiväisiksi.