Sinä joka vihasit koulunkäyntiä.

Mulla oli ekalla ja tokalla luokalla semmoinen vanha kääpä opettajana, joka ei selvästikään pitänyt minusta ja jonka pedagoginen osaaminen ei riittänyt siihen, että hän olisi pystynyt henkilökohtaisesta mielipiteestään huolimatta kohtelemaan oppilaitaan tasapuolisesti. Kolmannesta kuudenteen koulussa oli mukavampaa, mutta lähinnä luokkakavereiden ansiosta. Opettajana tuolloin oli melkoinen nössykkä, joka ei osannut pitää kuria ja joka menetti hermonsa villiin luokkaansa harva se päivä. Onneksi parissa aineessa oli pätevä, mutta samalla sopivan rento opettaja. Yläasteella minua kiinnosti kaikki muu paitsi opiskelu, mikä taitaa olla aika tavallista. Tykkäsin kuitenkin enkusta, bilsasta ja yhteiskuntaopista, koska niissä oli opettajat, joiden otteesta tykkäsin. Parasta yläasteella oli silti kaverit. Lukiossa porukka oli niin hikkeä ja takakireää, että koko luokan ilmapiiri oli suorastaan ankea. En oikein sopinut porukkaan ja kaveerasinkin aika vähän kenenkään kanssa. Kävin pakolliset kurssit ja läpäisin kokeet, mutta muuten välttelin koko paikkaa. Yhtä opettajaa muistelen lämmöllä, muut oli liian huumorintajuttomia.

Eli ainakin omalla kohdallani kouluviihtyvyys oli lähinnä opettajan taidoista ja luokan ilmapiiristä kiinni.

Olen aina tykännyt lukea paljon ja muutenkin ammentaa tietoa eri lähteistä, mutta koulunkäynti ei koskaan napannut siinä määrin että olisin turhan paljoa kouluja käynyt. Osasyy koulunkäymättömyydelleni oli varmaan opettajien taholta tapahtunut kiusaaminen.

Vihasin sitä, että piti viettää niin suuri osa ajasta kamalassa laumassa möliseviä lapsia. Koko ajan joku härdelli ja meteli ja ihmisiä ympärillä. Piti osallistua inhottaviin ryhmiin ja olla sosiaalinen joka helvetin sekunti. Opiskelisin omassa rauhassa vaikka jatkuvasti, ne massat siinä koulunkäynnissä inhottavat. En pidä 95 % ihmisistä, en pitänyt silloinkaan kun olin lapsi.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2015 klo 10:37"]

 En pidä 95 % ihmisistä, en pitänyt silloinkaan kun olin lapsi.

[/quote]

Sama mulla.

Mies.

Mua kiusattiin ala-asteella 4v. ajan. Yläasteella 2v. ajan.

Vihasin koulua koska päivät olivat pitkiä, en pitänyt aikaisista herätyksistä ja osa aineista oli kuolettavan epäkiinnostavia.

Näiden kanssa vielä olisi selvinnyt, mutta koulukiusaaminen ja siihen liittyvä jatkuva pelko oli pahinta. Koulumatkat piti aina tehdä niin, ettei vain törmää keneenkään kiusaajaan. Koulusta lähdöt ajoittaa sopivasti. Liikuntatunnit lintsata jotenkin. Ruokatauoilla piilotella jossakin koska ruokala oli otollinen kiusauspaikka.

Kiusaus, siis turpaan saamistahan se käytännössä tarkoitti. Kiusaaminen on pehmoilusana jolla me aikuiset vähättelemme tilannetta.

Aina inhosin koulua. Vaikka sujuvasti opin kaikki hypotenuusat ja kaunokirjoituskirjaimet niin en koskaan nähnyt siinä mitään järkeä... Lisäksi mua kiusattiin päivästä toiseen ja opettajat tiesi sen. Eivät tehneet mitään kiusaamisen lopettamiseksi. Aivan kuin koulu olisi ollut oma ekosysteeminsä, jossa vahvat ja kauniit tuhoaa heikommat ja rumemmat. opettajat toimivat ulkopuolisina tarkastelijoina varoen keikuttamasta systeemin tasapainoa.

En pitänyt siitä epäkäytännöllisestä oppimistyylistä. Omasta puolestani olisin voinut mennä töihin jo paljon aikaisemmin koska opin paremmin käytännön tilanteessa kuin pelkän teorian kautta. Itsekin sain kohtalaiset numerot, vaikka en koskaan tehnyt läksyjä(niitäkään en koskaan ymmärtänyt). Hutaisin ne aina tunnin alussa jotenkuten tai etsin vastauksen pikaisesti jos sitä kysyttiin. No problem. Ja pakko sosiaalisuus myös, blaah.

Yläastetta inhosin. Mihinkään ei saanut ikinä apua ja opettajien motivaatio taisikin olla pyöreä nolla. Opettajilla oli lähestulkoon aina se asenne että me ollaan kaikki vaan saatanallisia mukuloita ja halutaan tehdä kiusaa. Eräs historian opettaja olikin ihan mielivaltainen ja heitteli muita jälki-istuntoihin ihan ihmeellisistä syistä. "Kävelit liian hitaasti pihalle välitunnilla" "kuuntelit ruokatauolla musiikkia".. jne.

Yksi syy nyt ei liity oppimiseen tms, mutta itse asuin maalla ja aina piti herätä kuudelta, jotta koulukuljetus heittäisi koululle seitsemäksi. Siellä sitten odoteltiin että koulu alkoi. Kiva homma jos se alkoi vasta kymmeneltä tms.

Itse inhosin aina niitä läksyjä. Ymmärrän kyllä että pitää olla vähän jotain ajattelua kehittävää puuhaa toki, mutta epäreilulta se tuntui esim. jos matikka oli vaikeaa niin jouduit vain tekemään enemmän kuin ne joille se oli helppoa (tekivät tunnilla nopeasti ja saivat vähemmän tekemistä kotiin). Siinähän sitten käytit vapaa-ajasta sen 2h pelkästään matikan tehtäviin + muut läksyt päälle.

Keksinkin vaikka kuinka paljon keinoja välttää läksyjä ja selitellä miksei ole tehty jne. Suurimman osan läksyistä bluffasin tosin. Jos opettaja kyseli niin heittelin jotain mikä voisi olla oikein. Ja kappas, ikinä en jäänyt kiinni.

Inhosin koulua kiusaamisen vuoksi, jota nuo ns.parempien perheiden prinsessat harrastivat ihan ajankulukseen.

Näyttää että todella monta on kiusattu koulussa, ja minäkin muistan että se oli todella yleistä, meidän luokalla oikeastaan kaikki joutuivat kiusatuksi jossain vaiheessa, opettajalla ei mitään kuria ja siellä sai oppilaat aika keskenään pärjäillä miten kuten pärjäsi.  Jos joskus jotain asiaan yritettiin puuttua, niin se fokus oli aina niissä kiusatuissa, että miksi ne oikein joutui kiusatuiksi, ei koskaan siinä kiusaajassa. En muista että kenellekään kiusaajalle ois koskaan sanottu, että nyt lopetat sen kiusaamisen.  Todennäköisesti opettajat eivät uskaltaneet, koska sillä ei olisi ollut mitään vaikutusta, ja se olisi vain todistanut entistä kirkkaammin sen minkä kaikki tiesivät; että koulu on oma valtakuntansa, jossa valta on sillä lapsella, jolla on vittumaisin luonne.