tämäkö?

Oli mies ja vaimo, joiden luona asui vanha isä. Tämä oli heikko harmaapää vanhus, jonka kädet vapisivat. Vaivoin hän sai pysymään käsissään mitään esinettä. Kun hän syödessään vei ruokaa suuhunsa, niin läikkyi siitä ruokaa, joka sitten valui hänen vaatteilleen.



Siitä mies ja vaimo olivat hänelle vihaisia. He olivat kovasydämisiä ihmisiä. He toruivat vanhusta alinomaa ja uhkasivat panna hänet syömään porsaitten kanssa, jollei hän herkeäisi valuttamasta ruokaa vaatteilleen.



Minkä vanhus taisi, vaikka olisi miten koettanut! Viimein asetettiinkin hänet syömään loukkoon, jonne hänelle annettiin puupurtilo.



Vanhuksen mieli kävi alakuloiseksi. Tuntui raskaalta joutua vanhoilla päivillään näin halveksituksi ja kokemaan omien lastensa kovasydämisyyttä ja kiittämättömyyttä. Mutta hän istui äänettömänä loukossaan ja vuodatteli salaa kyyneleitä. Ei kukaan huomannut niitä kun ne vierivät hänen ryppyisiä poskiaan myöten valkoiselle parralle.



Ainoastaan Jumala näki vanhuksen surun ja ihmisten sydämen kovuuden ja hän nöyryytti sydämettömät.



Eräänä päivänä vanhus istui tavallisuuden mukaan loukossaan. Mies ja vaimo istuivat pöydän ääressä, ja lattialla heidän nelivuotias poika vuoleskeli puupalikkaa.



" Mitä sinä siitä palikasta teet, poikaseni? Hevosta varmaankin?" puheli hänelle isä.



" Enpä teekään hevosta!" poika vastasi. " Teen tästä purtilon."



" Porsaalleko?" kysyi isä.



" Enpä teekään porsaalle, vaan isälle ja äidille. Kun tulette vanhoiksi, pääsette loukkoon syömään tästä niin kuin isoisäkin."



Mies ja vaimo katsahtivat toisiinsa säikähtäen, ja Jumala valaisi heidän mielensä. He huomasivat suuren syntinsä ja kiittämättömyytensä, ja heidän omatuntonsa sanoi heille: " Niin kuin te olette halveksineet isäänne vanhana, niin teidänkin lapsenne halveksivat teitä, kun tulette vanhoiksi." Itkien he menivät vanhan isän luo, syleilivät häntä ja sanoivat:" Anna anteeksi, että olemme rikkoneet sinua vastaan. Tästä lähtien syöt sinä pöydän ääressä, ja sinulla on oleva kunniasija siinä.