Kaksoset tulossa

Onneksi olkoon. Kyllä siitä selviää, vaikka alku on julman rankkaa. Vaadit ehdottomasti, että isä osallistuu täysipainoisesti. Mutta 3-4 vuotiaasta lähtien on helpompaa. Ainakin meidän kaksoset ovat olleet siitä asti kiinni toisissaan ja vaatineet vähemmän huomiota. Elämänmuutokset (päiväkodit, koulut) ovat kaksosille helpompia, kun ovat toistensa tukena (jos et sitten laita niitä eri ryhmiin, mistä on omat etunsa).

Kyllä selviää, vaikka ensimmäiset viikot ovatkin melkoista myllytystä. Toivottavasti saat niin paljon apua kuin tarvitset. Se ei kyllä pidä paikkaansa, että siinähän kaksi menee kuin yksikin, ainakaan alussa. Lykkyä pyttyyn ja toivon, etteivät synny ennen aikojaan!

[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 17:01"]

Sori, mutta tuo olis mun painajainen. 

[/quote]

Minäkin kammosin ajatusta kaksosista. Pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen ryhdyttiin miehen kanssa lapsiperhettä perustamaan; mulla ajatuksena että yksi lapsi me kyetään handlaamaan, miehellä toiveena lopullisesta lapsiluvusta vähintään kolme. x) Kun sain tietää että kaksoset on tulossa, itkin kaksi päivää putkeen. Pelkäsin tulevaa järkyttävää työmäärää ja uupumusta, rahanmenoa ja sitä että raskaus ei sujuisi ongelmitta.

Raskauden edetessä aloin tottua ajatukseen että meitä on kohta kahden sijaan neljä. Lopulta minusta tuntui ihan hassulta että muille odottajille on tulossa vain yksi. 

Kaksosraskaus on riskiraskaus ja se kyllä varjosti odotusaikaa. Lapset syntyivätkin keskosina, hyvänkokoisina viikkoihinsa nähden kuitenkin ja melko pian me päästiin sairaalasta ja kontrollikäynneistä ihan normaaliin arkeen. Ja se arki oli paljon, paljon iisimpää kuin olin alunperin kuvitellut. Kaksosvauvojen kanssa todella oppii priorisoimaan ja hymähtelemään keskustelupalstojen kiivaille keskusteluille siitä Ainoasta Oikeasta tavasta olla äiti! x)

Rakastin niitä pitkiä aamuja äitiyslomalla! Kun toinen vauvoista alkoi heräillä, imetin hänet, sitten herättelin toisen ja jatkoin sängyssä köllöttelyä. Olin jo odotusaikana panikoinut meille neuvolassa kodinhoitajan alun arkea helpottamaan - kerran meillä kodinhoitaja kävikin, mutta kun en keksinyt hänelle tekemistä, luovuttiin palvelusta.

Isän merkitys kaksosten kanssa korostuu tosi paljon. Meillä olisi ollut täysin mahdotonta että mä olisin yksi hoitanut vauvat ja kodin; vuorokauden tunnit eivät olisi riittäneet (ja sitä kodinhoitajaakin olisi varmaan tarvittu). Isä kuitenkin oli täysillä mukana alusta alkaen; esimerkiksi yösyötöillä isä antoi toiselle vauvalle maitoa pullosta sillä aikaa kun minä imetin toista.

Raskasta oli joo, mutta kyllä me koko ajan pinnalla pysyttiin. Tuplatyömäärän vastapainona on todella on myös tuplailo! :)

Kadulla kulkiessa ihan vieraat ihmiset kokevat toisinaan oikeudekseen taivastella jä päivitellä miten kaaaamea työmäärä kaksosista onkaan jne jne. Paljon useammin meidän poikasia on kuitenkin ihmetelty ja ihasteltu positiivisessa mielessä - ja pian ne negatiiviset kommentit oppii ohittamaan tai sanomaan napakasti takaisin. :)