Tajusin terapiassa olevani sosiopaatti
Vuosien työ on tuottanut tuloksen. Syy- ja seuraussuhteet on selvillä. Lapsuuden kokemukset on selvitetty ja itketty. Asiat on heijastettu, tarkasteltu ja hyväksytty. Omat rajat on selvillä ja ne auttaa arkipäivässä.
Ihmisenä ei ole muututtu. Paha olo ei ole kadonnut, vaikka onkin selkeää mistä se on tulee ja on tullut. Tunteet muita ihmisiä kohtaan ovat selkeämmät, mutta eivät hyvällä tavalla.
Tätäkö se on? Poistutaan terapiasta toimivana ihmisenä, joka on kuitenkin katkera ja vihainen. Etsii oikeutta? Olen löytänyt sisäisen narsismini ja tajuan olevani sosiopaatti.
Mitä nyt?
Kommentit (22)
Haluatko olla katkera ja vihainen, narsistinen sosiopaatti?
Jos et, niin sinun täytyisi keksiä keinoja kehittää itseäsi. Ehkä se voisi olla toisenlainen terapia, meditaatio, opiskelu, joku muu projekti?
Voin kertoa, että kun kovasta työelämästä pamahdat terapiaan ensimmäistä kertaa analysoimaan ihmisyyttä niin itsessäsi kuin muissakin, huomaa nopeasti, kuinka kovassa, pinnallisessa ja epäinhimillisessä kuplassa toimimme pärjätäksemme. Siitä tuo fiilis tulee.
No kaikille terapia ei sovi. Itse en tykkää vatvoa asioita enkä velloa menneisyydessä. Mennyttä tai toisia ihmisiä kun ei voi muuttaa. Riittää vaan että tiedostaa ja hyväksyy faktat. Ja yrittää itse elää mahdollisimman hyvin ja tasapainoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko olla katkera ja vihainen, narsistinen sosiopaatti?
Jos et, niin sinun täytyisi keksiä keinoja kehittää itseäsi. Ehkä se voisi olla toisenlainen terapia, meditaatio, opiskelu, joku muu projekti?
Tämä kysymys on jotenkin niin vähättelevä? Luuletko ihan todella, etten ole kysynyt sitä päivittäin itseltäni? Kaikki mahdollinen on tehty.
Ap
Hei ap ja sinä toinen sosiopaatiksi itsensä diagnosoinnut, millä perusteella olette siihen päätyneet? Itsessänikin olen jotain tuollaista tunnistavinani.
Miksi mä oon lukenut tämän saman ketjun joskus aiemmin?
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tunnet varjosi, voit kasvaa ihmisenä. Terapia on vain alku matkallesi.
Olen itsekin sosiopaatti. Kun hyväksyy itsensä ja sen, ettei sovi nykymaailman lovey dovey asenteisiin, alkaa pärjätä. Yritin liian pitkään olla normaali... nyt olen onnellinen nihilisti.
En ole koskaan kokeillut elää täysin vastakkaisilla arvoilla, jotka elämä on minulle suonut. Voisihan sitä kokeilla.
Ap
Kirjoituksesi perusteella et vaikuta sosiopaatilta, koska kirjoitat itkemisestä ja tunteista, ilmeisesti myös olet ollut halukas työstämään ihmissuhteitasi jollakin tasolla. Mahdollisesta narsismistasi en toki osaa sanoa.
Pelottavan paljon palstalla sosiopaatteja. Varmaan psykopaatteja ja narskujakin täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko olla katkera ja vihainen, narsistinen sosiopaatti?
Jos et, niin sinun täytyisi keksiä keinoja kehittää itseäsi. Ehkä se voisi olla toisenlainen terapia, meditaatio, opiskelu, joku muu projekti?
Tämä kysymys on jotenkin niin vähättelevä? Luuletko ihan todella, etten ole kysynyt sitä päivittäin itseltäni? Kaikki mahdollinen on tehty.
Ap
No jos kerran kaikki mahdollinen on tehty, niin sitten ei voi mitään. Millaisia vastauksia kaipaisit?
Nyt kävi näin, paskempi homma.
Tunteiden työstäminen kestää kaikilla, ei varmaan sekunnissa, joskus menee vuosia. Irtipäästäminen onnistuu joku päivä, jos miettii että se pahaa tehnyt kohtaa joskus tekonsa (henkiset lait), sinun ei tarvitse kostaa. Ja voi itse muuttaa maailmaa parempaan. Jos joku ei toimi arjessa, esim. väärä työpaikka, ehkä keksit toisen ratkaisun - jolloin stressi ei pahenna tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, että kun kovasta työelämästä pamahdat terapiaan ensimmäistä kertaa analysoimaan ihmisyyttä niin itsessäsi kuin muissakin, huomaa nopeasti, kuinka kovassa, pinnallisessa ja epäinhimillisessä kuplassa toimimme pärjätäksemme. Siitä tuo fiilis tulee.
”Ensimmäistä kertaa”. Olisikin ensimmäinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, että kun kovasta työelämästä pamahdat terapiaan ensimmäistä kertaa analysoimaan ihmisyyttä niin itsessäsi kuin muissakin, huomaa nopeasti, kuinka kovassa, pinnallisessa ja epäinhimillisessä kuplassa toimimme pärjätäksemme. Siitä tuo fiilis tulee.
”Ensimmäistä kertaa”. Olisikin ensimmäinen.
Ap
Jos tuntuu siltä, ettet voi ihmisenä muuttua, että tuo on sinun ytimesi, niin se on! Elät tuollaisena.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap ja sinä toinen sosiopaatiksi itsensä diagnosoinnut, millä perusteella olette siihen päätyneet? Itsessänikin olen jotain tuollaista tunnistavinani.
Oikeutan itselleni, täysin järkevästi perusteltuna, kaiken mahdollisen toiminnan.
En tunne empatiaa kunnolla, pystyn kuvittelemaan sen ja eläytymään siihen, mutta en tunne sitä.
Ap
Unohtui laittaa aiempaan tekstiin että alkoholi ja lääkeaineet voivat muokata myös mielialoja. Koska alkoholi vaikuttaa pitkään jälkikäteen, vaikka olisi otettu pieni määrä. Se on outoa mutta totta, eikä sitä helpolla usko, mutta sellainen huomio nuorempana tuli tehtyä. Se korostaa tunteita osalla.
Oletko ap nähnyt tämän? Hyvä haastattelu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mä oon lukenut tämän saman ketjun joskus aiemmin?
Yleinen ilmiö. Katsotaan elokuva Jokeri tai Dexter ja diagnosoidaan itselle heti kaikki mahdolliset sairaudet, koska myötäeletään päähenkilöiden valintoja. Koska empatia oikeasti toimii.
Jos olet sosiopaatti niin todennäköisesti olet luonnostasi manipuloinut tilanteet niin, että pääset olemaan uhrina, koska niin sosiopaatti toimii. Valitettavasti sitä ei vain jälkikäteen muista välttämättä, että ai niin, sehän oli tarkoituskin ja sain siitä hyötyä. Jää vain itselle se viha, koska et enää sillä hetkellä saa sitä palkintoa toiminnastasi.
Oletko hankaloittanut läheistesi elämää ja kieroillut omaksi eduksesi? Jos et niin et ole sosiopaatti.
Nyt kun tunnet varjosi, voit kasvaa ihmisenä. Terapia on vain alku matkallesi.
Olen itsekin sosiopaatti. Kun hyväksyy itsensä ja sen, ettei sovi nykymaailman lovey dovey asenteisiin, alkaa pärjätä. Yritin liian pitkään olla normaali... nyt olen onnellinen nihilisti.