Mistä voi johtua että haen huomiota miehiltä todella paljon?

Saatat olla piilohuora.

Ehkä kyse on huonosta itsetunnosta ja jonkinlaisesta osattomuuden kokemuksesta joka on saanut alkunsa lapsuudessa.

Oot säälittävä

Ehkä et ole saanut tarpeeksi huomiota tai hellyyttä isältäsi.

Et ole saanut tarpeeksi huomiota isältäsi,tai isäsi on vähätellyt sinua.

Huonosta isäsuhteesta. Se ennakoi huonoa.

Vaikea sanoa, mistä juuri sinun kohdallasi tuo johtuu. Itselläni em. tyyppinen käyttäytyminen leimattiin alkuun ihan ammattilaisten taholta epävakaaksi persoonaksi (olen ollut masentunut nuoresta saakka, eristäytynyt en ollut vaan juuri sutjakkaan näyttävän näpäkkä elämisessäni, ja juuri miehet oli seksin kera pyörremyrskyn ytimessä) - mutta myöhemmin on tullut parempi kuva sekä itselleni että nk. alan ammattilaisille siitä mistä oikein on kyse. Se on kompleksinen iso solmumykkyrä. Tämä ei tarkoita että sinulla olisi näin - ihmiset eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa käyttäytyvät "ihan normaalisti" hakien rajoja ja kuten sanotaan "yksi tykkää tyttärestä ja toinen äidistä" eli vaiheita elämään mahtuu monenlaisia, jos shoppailee yhteen hetkeen ihan mahdottomasti mutta se menee ohi, ei tarvitse asiassa olla sen kummempaa rakennelmaa takana kuin vaikka kokeilunhalu. Se taas on luontaista kun jo vauvasta saakka pyrimme hahmottamaan ja tutkimaan maailmanrajoja - mites ne lapset kävelemään oppikaan? ;)

Suosittelisin sen suuremmitta murheitta tutustumaan nk. itsehoitokirjallisuuteen tai muihin elämäntapaoppaisiin (kritiikillä valiten toki, ja kuunnellen omaa itseä, mikä kirja tuntuisi "kutsuvan" kun vaikka kirjaston hyllyä selaa). Osa niistä voi olla täyttä huttua (ja onkin), mutta osa on asiaa. Eckhardt Tolle nousee nimenä mieleeni, joten ehkä hänen kirjansa voisi jotain aukaista... Myös psykologia on varteenotettava vaihtoehto jos asia alkaa käydä taakkamaiseksi jokapäiväiseksi (tai öiseksi) päänvaivaksi tai tunnekuormaksi. Eli tietänet, että ammattiapuakin on ja saa helpostikin - mutta se ei ole ainut tie tosiaankaan. En tiedä kuulostanko hihhulilta, mutta sama se :) toivon että tästä jotain apua olisi. Senkin voinen sanoa, että on tuossa miesten kainaloon pyrkimisessä tms. aina se viatonkin puoli! Sitä ei kollektiivinen näkemys kulttuurissamme katutasolla (ainakaan kokemukseni mukaan) oikein ollenkaan näe. Totta kai otus tykkää olla myös toisen otuksen vierellä! :) Tahdon kai tällä kaikella vaan sanoa, että hienoa että esitit tuon kysymyksen itsellesi - tulkkaan siitä, että olet olento joka tahtoo tosissaan tutkia ja tutustua kaikkeuteen missä kelluu :) näin hipin viestin päätteeksi ei sovi oikein muuta sanoa kuin jotta piis ja loov for evrivan! :)

Eli siis em. kirjailijan nimi oikein kirjoitettuna: "Eckhart Tolle". :)

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 21:13"]

Vaikea sanoa, mistä juuri sinun kohdallasi tuo johtuu. Itselläni em. tyyppinen käyttäytyminen leimattiin alkuun ihan ammattilaisten taholta epävakaaksi persoonaksi (olen ollut masentunut nuoresta saakka, eristäytynyt en ollut vaan juuri sutjakkaan näyttävän näpäkkä elämisessäni, ja juuri miehet oli seksin kera pyörremyrskyn ytimessä) - mutta myöhemmin on tullut parempi kuva sekä itselleni että nk. alan ammattilaisille siitä mistä oikein on kyse. Se on kompleksinen iso solmumykkyrä. Tämä ei tarkoita että sinulla olisi näin - ihmiset eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa käyttäytyvät "ihan normaalisti" hakien rajoja ja kuten sanotaan "yksi tykkää tyttärestä ja toinen äidistä" eli vaiheita elämään mahtuu monenlaisia, jos shoppailee yhteen hetkeen ihan mahdottomasti mutta se menee ohi, ei tarvitse asiassa olla sen kummempaa rakennelmaa takana kuin vaikka kokeilunhalu. Se taas on luontaista kun jo vauvasta saakka pyrimme hahmottamaan ja tutkimaan maailmanrajoja - mites ne lapset kävelemään oppikaan? ;)

Suosittelisin sen suuremmitta murheitta tutustumaan nk. itsehoitokirjallisuuteen tai muihin elämäntapaoppaisiin (kritiikillä valiten toki, ja kuunnellen omaa itseä, mikä kirja tuntuisi "kutsuvan" kun vaikka kirjaston hyllyä selaa). Osa niistä voi olla täyttä huttua (ja onkin), mutta osa on asiaa. Eckhardt Tolle nousee nimenä mieleeni, joten ehkä hänen kirjansa voisi jotain aukaista... Myös psykologia on varteenotettava vaihtoehto jos asia alkaa käydä taakkamaiseksi jokapäiväiseksi (tai öiseksi) päänvaivaksi tai tunnekuormaksi. Eli tietänet, että ammattiapuakin on ja saa helpostikin - mutta se ei ole ainut tie tosiaankaan. En tiedä kuulostanko hihhulilta, mutta sama se :) toivon että tästä jotain apua olisi. Senkin voinen sanoa, että on tuossa miesten kainaloon pyrkimisessä tms. aina se viatonkin puoli! Sitä ei kollektiivinen näkemys kulttuurissamme katutasolla (ainakaan kokemukseni mukaan) oikein ollenkaan näe. Totta kai otus tykkää olla myös toisen otuksen vierellä! :) Tahdon kai tällä kaikella vaan sanoa, että hienoa että esitit tuon kysymyksen itsellesi - tulkkaan siitä, että olet olento joka tahtoo tosissaan tutkia ja tutustua kaikkeuteen missä kelluu :) näin hipin viestin päätteeksi ei sovi oikein muuta sanoa kuin jotta piis ja loov for evrivan! :)

[/quote]Ei kaikesta aina ole diagnoosia - hupoat tykkää munasta.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 21:13"]

Vaikea sanoa, mistä juuri sinun kohdallasi tuo johtuu. Itselläni em. tyyppinen käyttäytyminen leimattiin alkuun ihan ammattilaisten taholta epävakaaksi persoonaksi (olen ollut masentunut nuoresta saakka, eristäytynyt en ollut vaan juuri sutjakkaan näyttävän näpäkkä elämisessäni, ja juuri miehet oli seksin kera pyörremyrskyn ytimessä) - mutta myöhemmin on tullut parempi kuva sekä itselleni että nk. alan ammattilaisille siitä mistä oikein on kyse. Se on kompleksinen iso solmumykkyrä. Tämä ei tarkoita että sinulla olisi näin - ihmiset eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa käyttäytyvät "ihan normaalisti" hakien rajoja ja kuten sanotaan "yksi tykkää tyttärestä ja toinen äidistä" eli vaiheita elämään mahtuu monenlaisia, jos shoppailee yhteen hetkeen ihan mahdottomasti mutta se menee ohi, ei tarvitse asiassa olla sen kummempaa rakennelmaa takana kuin vaikka kokeilunhalu. Se taas on luontaista kun jo vauvasta saakka pyrimme hahmottamaan ja tutkimaan maailmanrajoja - mites ne lapset kävelemään oppikaan? ;)

Suosittelisin sen suuremmitta murheitta tutustumaan nk. itsehoitokirjallisuuteen tai muihin elämäntapaoppaisiin (kritiikillä valiten toki, ja kuunnellen omaa itseä, mikä kirja tuntuisi "kutsuvan" kun vaikka kirjaston hyllyä selaa). Osa niistä voi olla täyttä huttua (ja onkin), mutta osa on asiaa. Eckhardt Tolle nousee nimenä mieleeni, joten ehkä hänen kirjansa voisi jotain aukaista... Myös psykologia on varteenotettava vaihtoehto jos asia alkaa käydä taakkamaiseksi jokapäiväiseksi (tai öiseksi) päänvaivaksi tai tunnekuormaksi. Eli tietänet, että ammattiapuakin on ja saa helpostikin - mutta se ei ole ainut tie tosiaankaan. En tiedä kuulostanko hihhulilta, mutta sama se :) toivon että tästä jotain apua olisi. Senkin voinen sanoa, että on tuossa miesten kainaloon pyrkimisessä tms. aina se viatonkin puoli! Sitä ei kollektiivinen näkemys kulttuurissamme katutasolla (ainakaan kokemukseni mukaan) oikein ollenkaan näe. Totta kai otus tykkää olla myös toisen otuksen vierellä! :) Tahdon kai tällä kaikella vaan sanoa, että hienoa että esitit tuon kysymyksen itsellesi - tulkkaan siitä, että olet olento joka tahtoo tosissaan tutkia ja tutustua kaikkeuteen missä kelluu :) näin hipin viestin päätteeksi ei sovi oikein muuta sanoa kuin jotta piis ja loov for evrivan! :)

[/quote]
Aika ihana vastaus.:)

Huono isä-suhde, heikko itsetunto.