Ärsyttävää parisuhteessa, kun menee 1-2 vuotta ennenkuin sen todellisen luonteen näkee

Puoli viiva kolme vuotta menee kuulemma paremman avioliiton perheleirien mukaan.

Joo minulla mennyt kohta 10 vuotta etsiskellessä.. yleensä just sen vuoden tai kahden päästä näkee kaikki piirteet ihmisessä ja joutuu miettimään voiko niiden kanssa elää yhdessä vai ei.

Mulle on kans joku kertonut saman kokemuksesta. Siksi ihmettelen suuresti miten ihmiset luulee tuntevansa toisensa muutaman tapaamiskerran perusteella. Edes kaverit. Sun täytyy asua sen ihmisen kanssa jonkin aikaa niin sitten valkenee.

Ihmiset pitää yllä sosiaalisia rooleja ja toimii niistä käsin, koska ne helpottaa arkea ja on helppo toimia roolista. Mukavaa ja helppoa.

Joskus joutuu odottamaan lapsen syntymiseen asti.

2. tapaamiskerran jälkeen pieraisin ensimmäistä kertaa

Vierailija kirjoitti:

Mulle on kans joku kertonut saman kokemuksesta. Siksi ihmettelen suuresti miten ihmiset luulee tuntevansa toisensa muutaman tapaamiskerran perusteella. Edes kaverit. Sun täytyy asua sen ihmisen kanssa jonkin aikaa niin sitten valkenee.

Minä taas en ikimaailmassa olisi muuttanut avoliittoon ennen kuin nimenomaan tunsin puolisoni hyvin. Vietimme yhdessä lähes kaikki viikonloput ja suurimman osan lomista, joten arki tuli kyllä tutuksi, mutta ei olisi tullut mieleenikään sitoutua avoliittoon, luopua omasta kodista, muuttaa asuinpaikkaa, muuttaa työpaikkaa vain kokeillakseni, tulemmeko toimeen. Sitä varten ihmiset seurustelevat, että oppivat tuntemaan toisen ja tietämään, onko hän se, johon sitoudutaan joko avo- tai avioliittoon (tai sitoudutaan muuttamatta koskaan yhteen).

Ei noin lyhyessä ajassa edes näe. Olin mieheni kanssa 10 vuotta ennen kuin saatiin lapsia ja vasta lapsiperhearki paljasti tietyt piirteet, mitkä eivät kahdestaan asuessa tulleet esille.

Ja sitten kymmenen yhdessäolo vuoden jälkeen toiselle sattuu onnettomuus, aivoinfarkti tjs. ja luonne muuttuu 🤷‍♂️

Onneksi hyvinkin voi käydä sen parin vuoden ”koeajan” jälkeen. Kaksi vuotta yhdessä mieheni kanssa, ja alussa ollut jatkuva ihastuksen tunne on hiipunut, mutta jäljelle on jäänyt tosi onnellinen olo tässä yhteisessä arjessamme. Turvallinen olo ja sellainen olo, etten haluaisi vaihtaa avomiestäni kehenkään toiseen. Hän on luonteeltaan todella ihana ja huomaavainen, vaikka ei enää koko ajan ihastuksissaan kehu minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on kans joku kertonut saman kokemuksesta. Siksi ihmettelen suuresti miten ihmiset luulee tuntevansa toisensa muutaman tapaamiskerran perusteella. Edes kaverit. Sun täytyy asua sen ihmisen kanssa jonkin aikaa niin sitten valkenee.

Minä taas en ikimaailmassa olisi muuttanut avoliittoon ennen kuin nimenomaan tunsin puolisoni hyvin. Vietimme yhdessä lähes kaikki viikonloput ja suurimman osan lomista, joten arki tuli kyllä tutuksi, mutta ei olisi tullut mieleenikään sitoutua avoliittoon, luopua omasta kodista, muuttaa asuinpaikkaa, muuttaa työpaikkaa vain kokeillakseni, tulemmeko toimeen. Sitä varten ihmiset seurustelevat, että oppivat tuntemaan toisen ja tietämään, onko hän se, johon sitoudutaan joko avo- tai avioliittoon (tai sitoudutaan muuttamatta koskaan yhteen).

Viikonloppuisin ja lomilla ei kyllä sitä todellista arkiluonnetta näe

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle on kans joku kertonut saman kokemuksesta. Siksi ihmettelen suuresti miten ihmiset luulee tuntevansa toisensa muutaman tapaamiskerran perusteella. Edes kaverit. Sun täytyy asua sen ihmisen kanssa jonkin aikaa niin sitten valkenee.

Minä taas en ikimaailmassa olisi muuttanut avoliittoon ennen kuin nimenomaan tunsin puolisoni hyvin. Vietimme yhdessä lähes kaikki viikonloput ja suurimman osan lomista, joten arki tuli kyllä tutuksi, mutta ei olisi tullut mieleenikään sitoutua avoliittoon, luopua omasta kodista, muuttaa asuinpaikkaa, muuttaa työpaikkaa vain kokeillakseni, tulemmeko toimeen. Sitä varten ihmiset seurustelevat, että oppivat tuntemaan toisen ja tietämään, onko hän se, johon sitoudutaan joko avo- tai avioliittoon (tai sitoudutaan muuttamatta koskaan yhteen).

Viikonloppuisin ja lomilla ei kyllä sitä todellista arkiluonnetta näe

Kun 4-6 viikkoa viettää yhteen menoon toisen kanssa muutaman kerran, niin kyllä näkee. Ja näkee sen viikonloppuinakin, ei kukaan jaksa useita vuosia pitää yllä roolia.

Sitten kun muuttaa yhteen ja todellinen arki alkaa, mua ärsyttää muten vähän puoliso haluaa viettää yhdessä aikaa. Työpäivät venyy, harrastuksia monta kertaa viikossa ja sinne jäädään juoruilemaan pelikavereiden kanssa, kavereiden rempoissa autetaan jne. Siihen päälle ei sutten huvita/jaksa lähteä puolison kanssa enää mihinkään.

Mistä tiedätte, että kyseessä on todellisen luonteen paljastuminen eikä muuttuminen suhteen vaikutuksesta?

Ihmiset myös ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Ei kukaan pysy samanlaisena viittä tai kymmentä vuotta, toivottavasti. Perustemperamentti pysyy aikalailla samana, mutta kiinnostuksenkohteet, maailmankuva, prioriteetit ym voi muuttua paljonkin. Ihmiset kasvaa ja kehittyy. Tai no, jotkut varmaan taantuu tai junnaa paikallaan. Voi kuitenkin käydä et se täydellisesti yhteensopiva tyyppi ei olekaan enää niin yhteensopiva vuosien kuluessa.

Minä en ole ikinä ollut parisuhteessa, olenko siis menettänyt mitään?

Fantasioin kyllä upeasta rakkauskuplasta ja tajunnan räjäyttävästä taivaallisesta intiimistä rakkausseksielämästä, mutta tuo arkinen osuus parisuhteesta ei kyllä kuulosta yhtään kiinnostavalta.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole ikinä ollut parisuhteessa, olenko siis menettänyt mitään?

Fantasioin kyllä upeasta rakkauskuplasta ja tajunnan räjäyttävästä taivaallisesta intiimistä rakkausseksielämästä, mutta tuo arkinen osuus parisuhteesta ei kyllä kuulosta yhtään kiinnostavalta.

Voihan sitä lopettaa suhteen sitten, kun se ei enää tunnu hyvältä

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten kymmenen yhdessäolo vuoden jälkeen toiselle sattuu onnettomuus, aivoinfarkti tjs. ja luonne muuttuu 🤷‍♂️

Kyllä, kokemusta on. Surullista, kun tietää, ettei suhde voi enää muuttua entiselleen, vaikka kuinka tekisit sen eteen töitä.

Omalla kohdallani oon huomannut, että sellainen 7v on se aika missä alkaa vasta oikeasti tuntee toisensa..