Kun katse porautuu silmiin ja syvemmällekin...

Tiedättekö sen tunteen?

Olin juuri lähtenyt kaupan kassalta kasseineni kotiin päin, koska oli kiire lähteä töihin illaksi. Kauppakeskuksessa kävelin ripeästi ihmisvirtaa ja eläkeläisiä väistellen ja käännyin kulman taakse. Asun yliopistokaupunginosassa, joten siinä kulman takana oli vaihto-opiskelijaporukka. Uusia vaihtareita ilmeisesti, juuri hiljan saapuneita. Tavallinen jokavuotinen ilmiö sinänsä. Astelin ripeästi ja ryhdikkäästi kulman takaa lähestyen ja kuljin siitä metrin päästä vaihtareiden ohi.

Vilkaisin vaihtariporukkaa, ja katseeni osui yhteen pitkän ja hoikan nuoren aasialaisnaisen kanssa. Hänellä oli kauniit silmät: aivan tummanruskeat. Aistin, kuinka hänen pupillinsa laajenivat, kun hän katsoi minua suoraan silmiin. Minä katsoin takaisin ja tunsin, kuinka pupillini laajenivat samoin. Hän ei kääntänyt katsetta pois, kuten suomalainen tekisi, vaan jatkoi katsomista. Ja jokin minussa meni "vikaan" ja minun silmäni jäivät lukkoon tuohon porautuvaan katseeseen. Kumpikaan ei sanonut mitään eikä ilmeillyt mitenkään. Siinä oli pelkkä katse vastaan katse. Kylmänväreet kulkivat lävitseni, ja perhoset hiipivät vatsanpohjaan. Sitä vastavuoroista, analysoivaa ja hämmentävää kontaktia kesti arviolta jopa 3-4 sekuntia, joka on pitkä aika niin intiimille katseelle! Jos sitä olisi kestänyt pidempään, niin olisin varmaan jo sulanut... Se päättyi siihen, kun kävelin pysähtymättä heidän ohitseen. Se oli siinä hetkessä oikeastaan imartelevaa, sillä minua harvoin kukaan katsoo niin.

Jälkikäteen mietin "supisuomalaisittan", että mitähän tuokin minusta ajatteli :D Entä jos olenkin vain niin ruma, että jäi tuijottamaan? Kun sitten oikein tarkkaan ajattelin sydämelläni, niin tiedän, ettei se sitä ollut. Rumaa ventovierasta ohikulkijaa ei jäädä katsomaan silmiin katseiden kohdatessa. Ainakaan Suomessa. Olen täällä tottunut siihen, että naiset kääntävät katseensa minusta pois heti. Eikä kukaan ylipäätään katso. Ei juuri edes tutut. (Useimmat katsovat tietty puhelintaan, mikä on oma lukunsa tässä murheellisessa maailman menossa...)  Ehkä hän sitten näki minussa vain jotakin eksoottista, sillä olen huomattavan pitkä ja vaalea ja muistutan tukka/partatyyliltäni vähän Marko Hietalaa?

Miten niin pieni asia voi tuntua tältä, ja jäädä tällä tavalla mieleen? Jäin miettimään, mitähän olisi tapahtunut, jos olisin pysähtynyt siihen ja jäänyt katsomaan sanomatta sanaakaan :D

Kertokaa ihmeessä omat kokemuksenne läpitunkevista katseista :)